Etsi
Avatareja on suunniteltu viidenteen osaan saakka, mutta niitä on mahdollista jatkaa jopa seitsemänteen elokuvaan.
”Kolme ensimmäistä elokuvaa olivat mahtavia.”
Tätä on jo odoteltu.
Sinne lähti taas yksi sarja.
Hyvää tietoa Hollywoodin ansaintalogiikasta.
Pelottava kuva tulevaisuudesta.
Elisa Viihde Viaplaysta näet suositut alkuperäissarjat, eniten kotimaisia elokuvia sekä kansainväliset laatusarjat ja -elokuvat. Joka viikko uutta katsottavaa, josta voit nauttia kaikilla laitteillasi.
Pandora saapuu kotiteattereihin.
Ja tämähän kelpaisi Avatar-faneille.
Pitkään odotettu The Mandalorianin kolmas kausi käynnistyi.
LeffaHamsteri innostui tarkastelemaan ohjaaja James Cameronin uran fyysisesti haastavinta elokuvaa.
Miksei Cameron tekisi itse supersankarielokuvaa?
Myös ohjaaja itse meinasi hukkua tuotannossa, jota hän on kutsunut hirveimmäksi ikinä, missä on ollut mukana.