”Lähes täydellinen sarjakuvaelokuva” – järjettömän viihdyttävä leffa lisättiin Netflixiin!

Elokuvan Rotten Tomatoes -prosentti on 90.

Julkaistu:

Netflixin valikoimaan on lisätty The Suicide Squad: Suicide Mission (2021).

James Gunnin ohjaama ja kirjoittama supersankariseikkailu perustuu DC:n sarjakuviin ja on epäsuoraa jatkoa vuoden 2016 Suicide Squadille.

Yhdysvaltain tiedusteluviranomainen Amanda Waller on päätellyt, että vain salaa koottu ryhmä, joka koostuu epätavallisista ja halveksituista henkilöistä, joilla ei ole mitään menetettävää, voi suorittaa tehtävän arvoituksellisen ja ylivoimaisen tahon kukistamiseksi, joka uhkaa yhdysvaltoja ja koko maailmaa. Waller kokoaa maailman vaarallisimmista, vankilaan teljetyistä superroistoista tiimin, antaa heille tehokkaimmat valtion viranomaisten hallussa olevat aseet ja lähetttää heidät Corto Maltesen syrjäiselle, vihollisia kuhisevalle saarelle. Ryhmän jäsenet kuitenkin tajuavat, ettei heitä valittu onnistumaan, vaan heidän ilmiselvän syyllisyytensä takia ja koska he väistämättä tulevat epäonnistumaan. Päättääkö Suicide Squad taistella kuolemaan asti vai huolehtiiko jokainen vain itsestään taistelussa?

Lue myös: Netflixistä poistuu kauan odotettu mutta pettymyksen aiheuttanut scifielokuva – ”Visuaalinen elämys”

Lue myös: Netflixistä poistuu viiden tähden scifi-leffa – ”Jos joku elokuva on eeppinen niin tämä”

Lue myös: Nyt Netflixissä: Christopher Nolanin viiden tähden mysteerileffa – ”Huikean hienosti kirjoitettu yllätyskäänteiden sarja”

Pääosissa nähdään Margot Robbie, Idris Elba, John Cena, Joel Kinnaman, David Dastmalchian, Daniela Melchior, Michael Rooker, Jai Courtney, Peter Capaldi, Alice Braga, Sylvester Stallone ja Viola Davis.

Elokuvan Rotten Tomatoes -prosentti on 90. Episodin arviossa The Suicide Squad: Suicide Mission sai neljä tähteä ja paljon ylistystä. Alla otteita arviosta.

”James Gunn ohjaa varmalla kädellä, ja Suicide Squad on lähes täydellinen sarjakuvaelokuva.”

The Suicide Squad: Suicide Mission on DC:n tähän mennessä vahvin elokuva. Se on visuaalisesti huima, järjettömän viihdyttävä ja väkivaltainen kokonaisuus, jota ei helposti unohda. Tämä saattaa olla James Gunnin paras elokuva ja lupaa pelkkää hyvää kaikille elokuvan tähdille.”

Katso traileri alta.

Youtube video

Lisää Episodi Googlen suosituksi lähteeksi