Tänään nähdään televisiossa vuonna 2021 valmistunut Mona Lisa ja verikuu (Mona Lisa and the Blood Moon).
Ana Lily Amirpourin käsikirjoittama ja ohjaama fantasiaelokuva sijoittuu New Orleansin neonväriseen yömaailmaan. Psykiatrisessa pakkohoitolaitoksessa pidetty Mona Lisa Lee (Jun Jong-seo) huomaa pystyvänsä hallitsemaan muita ihmisiä ajatustensa voimalla. Hän käyttää kykyään paetakseen ja lähtee vaeltamaan kaupungin öisille kaduille.
Mona Lisa tutustuu stripparina työskentelevään yksinhuoltajaan nimeltä Bonnie (Kate Hudson), joka ottaa karkulaisen kotiinsa ja huomaa pian tämän yliluonnollisista kyvyistä olevan myös käytännön hyötyä. Mona Lisa ystävystyy Bonnien pojan Charlien (Evan Whitten) kanssa. Hänen jäljilleen päätyy poliisi Harold (Craig Robinson), ja vastaan tulee myös omalaatuinen DJ Fuzz (Ed Skrein).
Iranilais-amerikkalainen Amirpour tunnetaan etenkin omaperäisestä vampyyrielokuvastaan A Girl Walks Home Alone at Night (2014). Hänen kolmas pitkä elokuvansa kuvattiin New Orleansissa, ja se sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla syyskuussa 2021. Elokuvan värikylläisestä kuvauksesta vastaa Pawel Pogorzelski ja musiikista Daniele Luppi.
Lue myös: Kaikkien aikojen paras elokuva on valittu – 51-vuotias klassikko nousi ykköseksi
Lue myös: Nyt suoratoistona: Epäonnistunut scifi-pläjäys – Wahlberg selitti miksi Tim Burton epäonnistui
Mona Lisa ja verikuu sai ilmestyessään pääosin myönteisen vastaanoton. Rotten Tomatoesissa 74 prosenttia kriitikoista on antanut sille myönteisen arvion. Kiitosta saivat etenkin elokuvan visuaalinen tyyli, omalaatuinen henkilögalleria ja Jun Jong-seon sekä Kate Hudsonin suoritukset, vaikka tarinan rakennetta pidettiin epätasaisena.
Elokuvaa ei nähty Suomen teattereissa lainkaan, mutta se ilmestyi dvd:nä vuonna 2023. Episodin dvd-arviossa Matti Komulainen antoi elokuvalle kolme tähteä viidestä. Hän kiitti erityisesti elokuvan genresekoitusta ja naispääosia mutta piti Craig Robinsonin esittämää poliisia tarinan heikkoutena:
”Muutoin Mona Lisa ja verikuu kipinöi naisenergiaa. Eteläkorealainen Jun Jong-seo vaalii identiteettiään arvoituksellisesti, Kate Hudson vuorostaan oikoo mutkia suoraksi yölinnun käytännönläheisellä ja kovankarun elämän koulimalla logiikalla.”
Mona Lisa ja verikuu nähdään nyt Suomen television ensiesityksenä Yle Teemalla keskiviikkona 12.8.2026 klo 21.00. Areenassa 9.11.2026 saakka. Katso traileri alta.
