David Lynchin ja Mark Frostin Twin Peaks: The Return täytti tänä kesänä yhdeksän vuotta. Kulttisarjan ”kolmas kausi” tarjosi faneille paluun rakastetun tarinan pariin peräti 25 vuoden odotuksen jälkeen.
Twin Peaksin toinen kausi päättyi erittäin pahaan cliffhangeriin, kun FBI:n erikoisagentti Dale Cooper (Kyle MacLachlan) palasi kaupunkiin muuttuneena ja pahan BOBin korruptoimana. Edes välittömästi sarjan jälkeen ilmestynyt Twin Peaks: Tuli kulje kanssani ei tarjonnut fanien kaipaamia vastauksia, vaan keskittyi Laura Palmerin (Sheryl Lee) viimeisiin päiviin.
Twin Peaks: The Return on harvinainen tapaus siinä, miten alkuperäiset tekijät saivat mahdollisuuden palata lähestulkoon melkein koko alkuperäisen näyttelijäporukan kanssa takaisin ”rikospaikalle” tarjoamaan jatkumoa keskeneräiseksi jääneen sarjan tarinalle.
Tämä on enemmänkin poikkeus kuin sääntö. Jos televisiotuotannon rahahanat suljetaan kesken kaiken, se usein tarkoittaa myös rakennettujen lavasteiden purkamista tai tuhoamista seuraavan produktion edeltä. Kynnys palata sarjan tapahtumiin voi nousta korkeaksi myös näyttelijöiden aikataulutusten tai palkkakysymysten takia.
Tässä tekstissä haluan käydä läpi itselleni tärkeiden tv-sarjojen ja elokuvien kesken jääneitä tarinajatkumoita, jotka ovat erityisesti jääneet hampaan kolooni harmittamaan.
Keskeneräiset elokuvat
Jatko-osat ovat useimmissa tapauksissa suhteellisen tarpeettomia, elleivät elokuvantekijät löydä uutta sisältöä tarinaan. Aivan liian usein jatko-osissa vain toistetaan sama kuin edellisessä osassa ilman mielekästä muutosta tai uutta suuntaa.
Mutta on tilanteita, joissa elokuvan aloittama tarina voi syystä tai toisesta jäädä kesken tai – kuten tässä artikkelissa tulen esittelemään tapauksen – voi olla, että haluaisit nähdä hahmojen tarinoiden jatkuvan.
Esimerkiksi Shane Blackin The Nice Guys on täysin toimiva, loistava elokuva itsessään, mutta se on niin viihdyttävä, että todellakin haluaisin nähdä sen jatko-osan. Ryan Goslingin ja Russell Crowen kemiat toimivat upeasti yhteen. Tarina ei vaadi jatko-osaa, koska kaikki juonikuviot ratkesivat itse elokuvassa, mutta näiden hahmojen toilailujen pariin palaisin mielelläni uudestaan.
Sen sijaan Guillermo del Toron Hellboy-elokuvien tarina jäi vaille lopullista päätöstä.
Mike Mignolan sarjakuvaan perustuneita, Ron Perlmanin tähdittämiä elokuvia tehtiin kaksi kappaletta Hellboy ja Hellboy II: The Golden Army, mutta trilogian päätösosa jäi uupumaan. Golden Army petasi elokuvien nimikkohahmoa maailmanlopun kuvioihin, mutta nuo lupaukset ovat jääneet lunastamatta. Pääosanesittäjä Perlman täytti tänä vuonna jo 76 vuotta, joten voi olla, ettemme tule koskaan saamaan tälle trilogialle päätöstä.
Myös David Fincherin ohjaama, 15 vuotta sitten ensi-iltansa saanut The Girl with the Dragon Tattoo oli alun perin suunniteltu elokuvatrilogiaksi, mutta vain trilogian ensimmäinen osa sai ensi-iltansa. Stieg Larssonin Millenium-kirjasarjaan pohjautuva rikoselokuva ei ehkä ollut studiolle odotetunlainen jättimenestys, joten kaksi jatko-osaa jäivät suunnittelun tasolle.
Daniel Craigin ja Rooney Maran tähdittämä trilleri pohjusti niin hyvin kahta tulevaa elokuvaa, että jatko-osien heitteillejättö oli varsinainen sääli.
Keskeneräiset tv-sarjat
Tv-sarjoissa on usein huomattavasti enemmän aikaa tutustua, ihastua tai rakastua hahmoihin ja heidän välisiinsä kemioihin, sekä sitoutua juonikuvioiden kiemuroihin. Katsojat sitoutuvat tv-sarjoihin joskus vuosienkin ajaksi. Siksi sarjan ennenaikainen lopettaminen voi herättää voimakasta turhautumista. Erityisen pettymyksen aiheuttavat tapaukset, joissa tarina jää kesken tai viimeinen jakso päättyy cliffhangeriin, ratkaisemattomaan jännitystilanteeseen, jota ei sitten koskaan jatketa. Täten etenkin mysteerisarjat ovat erityisen alttiita aiheuttamaan pettymystä jäädessään kesken.
Koen ainakin itse, että elokuvien parissa on helpompi kestää keskeneräiseksi jääneitä tarinoita. Useimmiten tämä johtuu siitä, että elokuvat pääsääntöisesti suunnitellaan omiksi kokonaisuuksiksi, joten tarinan langat pyritään jollain tapaa solmimaan tyydyttävästi yhteen. Selkeät cliffhangerit jätetään vain niihin tilanteisiin, joissa jatko-osa on jo satavarmasti tuotantoputkessa, kuten Paluu tulevaisuuteen II tai The Matrix: Reloaded tekivät.
Mutta tätäkin tärkeämpi näkökulma on se, että elokuvissa vietämme päähahmojen kanssa huomattavasti vähemmän aikaa.
Hyvä romanttinen komedia naurattaa ja itkettää, mutta kyse on 90–100 minuutin mittaisesta kokemuksesta. Sitä jos vertaa ajallisesti tv-sarjaan, jossa voi olla 8–24 jaksoa, ollaan jo aivan eri kiintymyksen tasoilla. En usko, että kukaan pystyisi vertaamaan Kun Harry tapasi Sallyn ja Frendit -tv-sarjan tarjoamia kokemuksia toisiinsa.
Yksi tunnetuimmista kesken jääneistä tv-sarjoista on Firefly.
Joss Whedonin luoma tieteissarja ehti saada vain yhden tuotantokauden ennen kuin se lopetettiin heikkojen katsojalukujen vuoksi. Jostain syystä sarjaa päätettiin esittää ei-kronologisessa järjestyksessä, mikä ei auttanut katsojia saamaan kiinni tarinasta.
Vaikka Firefly saavutti myöhemmin kulttimaineen, monet sen juonikuvioista jäivät avoimiksi. Tarinaa pyrittiin täydentämään myöhemmin elokuvalla Serenity (2005), mutta aivan kaikkia kysymyksiä ei koskaan ratkaistu, eikä elokuva pysty tarjoamaan samanlaista ajallista luksusta kuin televisioformaatti. Fireflyn tapaus osoittaa, että sarjan todellinen suosio voi tulla näkyviin vasta sen lopettamisen jälkeen, koska Whedonin sarjalla on yhä tänäkin päivänä oma vannoutunut fanikuntansa.
Toinen esimerkki on Kovan onnen kundi (My Name Is Earl). Komediasarja päättyi vuonna 2009 juuri, kun päähenkilö Earl oli saamassa merkittävän paljastuksen elämästään. Katsojat jäivät ilman varsinaista loppuratkaisua, eikä suunniteltua päätösjaksoa koskaan toteutettu. Sarjan luonut Greg Garcia on myöhemmin haastatteluissa paljastanut faneille, miten tarina olisi päättynyt, mutta televisiossa tätä loppua ei koskaan nähty.
Suoratoiston aikakaudella on ollut huomattava vaikutus sarjojen elinkaarien suhteen. Suoratoistopalveluista etenkin Netflix on ollut kovin innokas peruuttamaan tuotantojaan, jos ne eivät lähde lentoon yhden tai kahden tuotantokauden jälkeen.
Esimerkiksi Netflixin tuottama The OA keräsi heti ilmestyessään uskollisen fanikunnan omaperäisellä tarinallaan ja monimutkaisilla rinnakkaistodellisuuksillaan, mutta se ei riittänyt. Suoratoistojätti lopetti sarjan aika lyhyellä varoitusajalla vain kahden kauden jälkeen, vaikka tekijöillä oli suunniteltuna tarinaa useammalle tuotantokaudelle. Koska toinen kausi päättyi poikkeuksellisen suureen cliffhangeriin, sarjan lopetus herätti voimakasta kritiikkiä fanien keskuudessa.
Samankaltainen kohtalo kohtasi myös Santa Clarita Diet -sarjan. Kolmannen kauden viimeiset minuutit muuttivat sarjan asetelman radikaalisti ja alustivat jo seuraavaa kautta. Jälleen kerran Netflix ilmoitti pian kauden päättymisen jälkeen sarjan lopettamisesta. Lopputuloksena katsojille jäi suuri avoin kysymys siitä, miten hahmojen kohtalot olisivat kehittyneet.
Mutta sarjoja on peruutettu ja päätetty ennen aikaisesti myös kauan ennen suoratoistoja. HBO veti töpselin irti seinästä esimerkiksi Rooman ja Deadwoodin tuotannoista toisen ja kolmannen tuotantokauden päätyttyä.
Erityisen tunnettu keskeneräiseksi jäänyt sarja on Terminator -elokuvien tarinaa syventäneeseen ja laajentaneeseen Terminator: The Sarah Connor Chronicles. Sarja päättyi dramaattisesti aikamatkustukseen ja perumisen myötä useita eri juonikuvioita jäi ratkaisematta. Fanit odottivat kolmatta kautta, mutta sitä ei koskaan tuotettu. Tämän vuoksi sarja muistetaan usein yhtenä tv-sarjojen suurista ratkaisemattomista cliffhanger-lopetuksista.
Aikoinaan itselleni oli kova pala, kun 90-luvulla suosimani Spider-Man: The Animated Series lopetettiin.
Viidennen kauden päätösjaksossa pedattiin Hämähäkkimiehen matka löytää kadonnut Mary Jane multiversumista Madame Webbin avustuksella. Viidennen kauden päätarinat ratkesivat kyllä ja ilmassa oli jäähyväisten jätön tuntu, joten kyseessä ei ollut välitön cliffhanger-lopetus, mutta jälleen kerran sarja lupasi jatkaa tarinaansa vielä seuraavalla kaudella.
Ennenaikaisesti lopetetut sarjat herättävät kysymyksen siitä, kenelle tarina lopulta kuuluu. Katsojina investoimme sarjoihin aikaa ja odotamme vastinetta, mutta tuotantoyhtiöiden näkökulmasta ratkaisut perustuvat taloudellisiin realiteetteihin. Samalla sarjat osoittavat, kuinka tärkeä osa kokemusta on odotus: yleisö seuraa sarjaa osittain juuri saadakseen vastauksia avoimiin kysymyksiin.
Mutta osa tv-sarjojen tarinoiden ajavista kysymyksistähän ei ole tarkoitettu ratkaistaviksi – paitsi ehkä aivan lopussa.
Esimerkiksi Firefly -sarjassa nimikkoaluksen kapteeni Malcolm ”Mal” Reynoldsin ja Inara Serran välinen jännite perustuu keskeneräisyyteen. Näiden kahden välinen vispilänkauppa ei enää toimisi, jos he yhtäkkiä vain päätyisivät yhteen. Televisio- ja elokuvasarjoissa on omat status quonsa, jotka toimivat edellytyksinä tarinoiden identiteeteille ja konfliktille (esimerkiksi Tony Sopranon pitää jatkaa terapiaistuntojaan, koska se on osa sarjan viehätystä ja dna:ta).
Joskus tilannetta on voitu paikata tuottamalla elokuva, joka pystyy tarjoamaan edes jonkinlaisen päätöksen.
Omista suosikkisarjoistani Firefly ja Deadwood ovat saaneet elokuvamuodossa päätökset tarinoihinsa varsinaisen tv-tuotannon päätyttyä. Myös edellä mainittu Twin Peaks sai oman elokuvansa, mutta kyse oli tv-sarjan esiosasta, joten se ei tarjonnut vastauksia avoimeksi jääneisiin kysymyksiin. Mutta jostain syystä nämä elokuvalliset tv-sarjojen päätökset eivät ole aivan tuntuneet samalta. Elokuvaformaatin ajalliset rajoitteet eivät pysty tarjoamaan kokonaisen tuotantokauden mitalta sisältöä, joten juonikuvioihin ei ole mahdollista varsinaisesti syventyä.
Esimerkiksi The Leftovers koki onnellisen kohtalon siinä, että sarja sai kuin saikin kolmannen kauden, mikä mahdollisti tarinan mielenkiintoiseen ja tunteikkaaseen lopetukseen pääsemisen. Pelkällä elokuvalla tämä ei olisi ollut mahdollista, tai vaikka olisi, se olisi pakostakin tuntunut kiirehdityltä.
Keskeneräisyyden kestämisestä
Vaikka monet ennenaikaisesti lopetetut tv-sarjat ovat jääneet ilman varsinaista tarinallista lopetusta, ne ovat onnistuneet säilyttämään vahvan aseman fanien keskuudessa – tunneside on säilynyt ja juuri keskeneräisyys on tehnyt niistä legendaarisia.
Katsojat voivat palata niihin yhä uudelleen pohtien, miten tarina olisi voinut päättyä. Ja totta puhuakseni voi olla, että varsinaiset päätökset, jos niihin olisi joskus päästy, olisivat saattaneet olla katsojille epämieluisia.
Esimerkiksi Lost on edelleen suositussa asemassa fanien keskuudessa, mutta millainen perintö sillä olisi, jos osa sarjan mysteereistä olisi jäänyt avoimeksi? Jos sarja olisikin päättynyt jo kahden tuotantokauden jälkeen?
Eräänlainen kompromissi lopullisuuden ja keskeneräisyyden välillä löytyy David Chasen The Sopranosista. Käytännössä sarja vihjaa lopetuksellaan sarjan päähenkilön Tony Sopranon kuolemaan, mutta ei tarjoa katsojalle visuaalista vahvistusta tälle. Finaalijakson viimeisellä hetkellä katsoja yllätetään äkkileikkauksella tyhjään mustaan ruutuun, päättäen sarjan Tonyn nostaessa katseensa Journey-yhtyeen Don’t Stop Believin’ -kappaleen sanoihin ”Don’t stop”.
Yllättävä ratkaisu ei monelle tv-katsojalle sopinut ja sarjan päätös aiheutti kohun.
Ihmismielessä on jotain mikä kaipaa päätöstä, loppuun käsittelyä ja vastauksia. Emme kestä kovinkaan hyvin epävarmuutta tai keskeneräisyyttä. Tuo piinaava ajatus kuin sisäisen kirjanpitäjämme viimeistelemätön muistilista aivojemme perukoilla, joka pitäisi saada kuitattua tehdyksi.
Tuo pakottava tunne vastauksien saamiselle tarkoittaa ratkaisemattoman konfliktin ratkeamista. Twin Peaks -fanit esimerkiksi halusivat tietää, miten Dale Cooper lopulta voittaa BOBin edustaman pahuuden. Mutta David Lynch ja Mark Frost ymmärsivät nuo odotukset ja sen sijaan onnistuivat rakentamaan kolmannen tuotantokauden, joka edelleen puhututtaa lähes kymmenen vuotta päättymisensä jälkeen.
Keskeneräisyys on kirous, mutta sen takia sarjojen ratkaisemattomat mysteerit voivat elää mielessämme pidempään kuin monet täydellisesti päätökseen viedyt kertomukset.
Ville Vuorio – Leffahamsteri