Nyt ilmaiskatselussa: Piparkakkutalo oli vasta alkua – sisaruksista tuli säälimättömiä noidanmetsästäjiä

Elokuvan IMDb-arvosana on 6,1.

Julkaistu:

Norjalaisen Tommy Wirkolan ohjaama ja käsikirjoittama Hannu ja Kerttu: Noitajahti (Hansel & Gretel: Witch Hunters, 2013) on synkkä, toiminnantäyteinen ja verta roiskuva jatko-osa klassiselle Grimmin veljesten sadulle. Se yhdistelee kauhua, mustaa huumoria ja steampunk-henkistä estetiikkaa.

Elokuva alkaa siitä, mihin tuttu satu päättyy: Hannu ja Kerttu onnistuvat pakenemaan piparkakkutalosta ja polttamaan heidät napanneen noidan. Traumaattisesta lapsuudenkokemuksesta selviydyttyään sisaruksista kasvaa legendaarisia ja säälimättömiä palkkionmetsästäjiä. He kiertävät kyliä tuhoten pimeän magian harjoittajia raskaiden erikoisaseiden avulla.

Vuosia myöhemmin sisarukset palkataan pieneen Augsburgin kaupunkiin. Kaupungista on alkanut kadota hälyttävä määrä lapsia, ja pormestari haluaa Hannun ja Kertun selvittävän tapauksen ennen kuin epätoivoiset kaupunkilaiset ja julma sheriffi tuomitsevat viattomia naisia roviolle.

Sisarukset tajuavat pian, että kyseessä eivät ole tavallisten metsänoitien tekemät satunnaiset kidnappaukset. Taustalla häärii jotain äärimmäisen voimakasta ja pahaa.

50 miljoonan dollarin budjetilla tehty Hannu ja Kerttu: Noitajahti oli menestys ja tuotti maailmanlaajuisesti yli 226 miljoonaa dollaria. Elokuva ei kriitikoille juurikaan maistunut, mutta yleisö piti näkemästään: elokuvan IMDb-arvosana on 6,1.

Elokuvan pääosissa nähdään Jeremy Renner, Gemma Arterton, Peter Stormare, Famke Janssen ja Pihla Viitala.

Tämän elokuvan alkuperäisen teatteriversion voi katsoa nyt ilmaiseksi Rakuten TV:ssä. Suoratoistoon on valittavissa suomenkielinen tekstitys ja ääniraidaksi 5.1 tai 2.0.

Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Nuori tyttö ajautuu raakaan taisteluun vankikarkureita vastaan – mökkiviikonloppu muuttuu painajaiseksi

Katso Hannu ja Kerttu: Noitajahti täällä. Elokuvan ikäraja on K-16 ja kesto 88 minuuttia.

Elokuva kuuluu myös MGM Plussan valikoimaan.

Youtube video

Lue myös: Vain aikuisille: Ilmaiskatselussa villi 90-luvun kyborgisekoilu – tässä elokuvassa mikään ei ole pyhää

Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Nyt riisutaan bikinit ja moraali – hypnoottinen rikosjännäri vuodelta 2012

Lue myös: Scifihetki: Ilmaiskatselussa Jackie Chanin scifi-seikkailu – toimintaa ja hämmentäviä juonenkäänteitä

Lisää Episodi Googlen suosituksi lähteeksi