Illan tv-tarjonnasta löytyy komedia Miss Kovis (2000).
Sandra Bullockin tulkitsema FBI-agentti saa eteensä harvinaisen komennuksen. Tehtävän onnistuminen edellyttää soluttautumista kauneuskilpailuun. Se on ympäristö, joka on hänelle täysin vieras ja kaukana totutusta kenttätyöstä.
Ohjaajana toimii Donald Petrie. Näyttelijöinä hauskuuttavat Sandra Bullock, Michael Caine, Benjamin Bratt, Candica Bergen, Ernie Hudson sekä William Shatner. Bullockille ja Brattille sattui kuvauksissa ikävä vahinko. Bullock potkaisi taistelukohtauksessa Brattia vahingossa oikeasti, mutta siitä selvittiin kivulla.
Lue myös: Nyt Netflixissä: Sandra Bullock astetta vakavampana – mutta komediaakaan ei unohdeta
Daniel Radcliffe liittyy elokuvaan siten, että hän ylisti vuoden 2022 haastattelussa Bullockia, kun hän oli markkinoimassa heidän yhteistä elokuvaansa The Lost City. Hän mainitsi tykkäävänsä erityisesti elokuvasta Miss Kovis.
Kriitikoiden arvostelut olivat heikohkot ja Rotten Tomatoesin kriitikkomittari on luvussa 41. Yleisömittari on kuitenkin luvussa 69. Sivuston konsensusteksti kuuluu seuraavasti:
”Vaikka kriitikot sanovat Bullockin olevan hauska ja hurmaava, hän ei kykene pelastamaan elokuvaa huonon käsikirjoituksen tuomalta taakalta, joka tuo höttöisen, mielikuvituksettoman sitcomin tunnelman.”
Huolimatta arvosteluista elokuva menestyi hyvin, keräten 212 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti 45 miljoonan dollarin budjetilla. Elokuva toi Bullockille parhaan naisnäyttelijän Golden Globe -ehdokkuuden komedia- tai musikaalielokuvassa.
Elokuvan Metacritic-pisteet ovat luvussa 43. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- Ti 11.8.2026 klo 21.00 · TV5
- Ke 12.8.2026 klo 23.50 · TV5
- Su 16.8.2026 klo 19.00 · TV5
