David Fincher (Fight Club, Seitsemän) ja ohjaaja/kriitikko Kent Jones suunnittelevat dokumenttia ohjaaja John Carpenterista.
Hanketta kuvataan ”2000-luvun Hitchcock/Truffautiksi”, mutta toistaiseksi sitä ei ole virallisesti julkistettu tai asetettu tuotantoon.
Vuonna 2015 ilmestynyt Hitchcock/Truffaut-dokumentti käsitteli François Truffautin ja Alfred Hitchcockin kuuluisia keskusteluja elokuvanteon estetiikasta, tekniikasta ja kerronnasta. Ohjaaja Fincher esiintyi siinä itsekin, muun muassa Martin Scorsesen ja Wes Andersonin rinnalla.
Lue myös: Quentin Tarantino lyttää elokuvalegendan – Vertaa Ed Woodiin, kutsuu ”kompuroivaksi amatööriksi”
Mahdollinen uusi dokumentti tarkastelisi, miten digitaalinen kuvaus, valaistusteknologia ja muut tekniset muutokset ovat muokanneet elokuvantekoa Hitchcockin ja Truffautin ajoista. Fincher ehdotti Carpenteria kohteeksi, koska tämä on säilyttänyt omaleimaisen näkemyksensä ja asemansa poikkeuksellisen vahvana tekijänä.
Carpenter tunnetaan parhaiten scifi- ja kauhuohjaajana. Hänen tunnetuimpia töitään ovat Halloween (1978), Pako New Yorkista (1981) ja The Thing (1982).
Lähde: The Playlist