Willem Dafoe nähdään pian kahdessa hyvin erilaisessa elokuvassa: Late Fame -draamassa introverttinä runoilijana ja The Birthday Party -elokuvassa pelottavana, varakkaana liikemiehenä.
Colliderille antamassaan haastattelussa nelinkertainen Oscar-ehdokas sanoi valitsevansa rooleja ennen kaikkea ohjaajan vuoksi.
”Ohjaajalla on iso merkitys. Pyrin aina tilanteisiin, joissa on mahdollisuus löytää tai oppia uutta. Rooli itsessään ei ratkaise. Eihän kukaan edes tiedä millainen se tulee olemaan, ennen kuin aletaan näyttelemään”, Dafoe kertoi.
Lue myös: Netflixiin lisättiin 1,1 miljardin tulot kerännyt megaleffa – ”Visuaalisesti huimaava”
Late Fame perustuu novelliin, jonka Dafoen ystävä antoi hänelle luettavaksi. Alun perin Wieniin sijoittunut tarina siirrettiin nyky-New Yorkiin.
”Projekti epäilytti ensin, mutta Samy Burchin käsikirjoitus oli yllättävän relevantti nykyajassa”, Dafoe kommentoi.
Elokuvassa Greta Lee esittää taiteilijaa, joka kamppailee työnsä, toimeentulonsa ja luovan palonsa välillä.
”Hahmojen suhde on myötätuntoinen, epätoivoinen ja hienovaraisen flirttaileva”, Dafoe kuvaili elokuvan viritystä.
Sekä Late Fame -, että Birthday Party saivat ensi-iltansa 7.8. – ensin mainittu Yhdysvalloissa, jälkimmäinen Sveitsissä. Suomen julkaisuaikataulu ei ole vielä tiedossa.
Lähde: Collider