Analyysi: Loki on tähän asti parasta tv-sarjaa Marvelilta, mutta pitääkö siihen tyytyä?

LeffaHamsteri pureutuu Marvelin rakastetuimman roiston soolouraan. Ensimmäinen tuotantokausi tutustuttaa meidät Marvelin menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta valvovaan virastoon. Sisältää spoilereita!

27.8.2021 16:15

Tom Hiddlestonin esittämä Loki Layfeyson on palannut! 

Moni fani jäi pohtimaan Avengers: Endgamen jälkeen, miten Kostajien aikamatkailu vaikutti Marvelin elokuvauniversumin aikajanaan. Tony Stark, Steve Rogers ja kumppanit yrittivät peruuttaa Thanoksen teot Paluu tulevaisuuteen -tyylillä matkaamalla ajassa menneisyyteen (ja tietysti lopulta onnistuivat siinä). Sankareidemme palatessa ensimmäisen Avengers -elokuvan loppumaininkeihin pikku kömmähdyksen kautta Loki pääsee pakenemaan kaiken kaaoksen keskellä Tesseraktin kanssa. Mutta Endgame ei paljastanut, minne Loki pakeni ja kuinka hänelle kävi.

Marvelin tuottama ja Disney Plus -palvelussa julkaistu kuusiosainen tv-sarja Loki vastaa tähän kysymykseen. 

Heti sarjan alkumetreillä selviää, että Loki ei pääse pötkimään pitkälle ennen kuin Aikavarianssiviraston (AVV) vartijat saavat hänet kiinni. Loki vangitaan ja hän joutuu aikatuomarin eteen kuultavaksi Pyhältä Aikajanalta poikkeamisesta. 

Loki ei aikaile tuoda uutta näkökulmaa Marvelin loputtomalta vaikuttavaan saagaan. Lokille ja katsojille tehdään selväksi, että Marvelin elokuvauniversumissa on ääretön määrä erilaisia rinnakkaistodellisuuksia. Edellisissä elokuvissa ja tv-sarjoissa nähdyt tapahtumat ovat osa suurempaa suunnitelmaa, josta ei saa poiketa. Jokaisesta hahmosta on ääretön määrä variaatioita eli variantteja. Variantit voivat mennä suunnitelman mukaan tai poiketa siitä teoillaan. AVV on ylemmän tahon asettama viranomainen, joka valvoo aikajanan noudattamista. Moni ei välttämättä edes tiedosta kulkevansa vastavirtaan ennen kuin AVV:n vartijat tulevat väliin.

Loki päätyy jättimäisen byrokratian rattaisiin, joka muistuttaa etäisesti 70-luvun arkkitehtuurissa kylvetettyä Terry Gilliamin Brazil-elokuvasta tuttua epäinhimillistä virkamieskoneistoa. Lokille ei langeteta kuolemantuomiota, koska aikajanalla agenttina hääräävä Moebius (aina yhtä rento Owen Wilson) tarvitsee hänen apuaan. Eräs Lokin varianteista on vapaalla jalalla ja aiheuttaa kaaosta ja kiusaa viraston agenteille. 

Lokin tehtäväksi tulee auttaa AVV:n agentteja itsensä vangitsemisessa – tai siis erään version itsestään. Jos olet katsonut Rick & Mortya, nämä rinnakkaistodellisuudet ja varianttihommat ovat luultavasti tuttuja, joten en niitä avaa tässä enempää. 

Aikajanoilla seikkailun aikana Loki rakastuu omaan varianttiinsa ja aikavartijaviraston valheet paljastuvat: AVV:n jumalolennot ovat vain savuverho todellisen arkkitehdin verhoamiseksi ja AVV:n agentit ovat variantteja, jotka on aivopesty ja napattu eri aikajanoilta.

Pidin sarjan yksittäisistä hetkistä. Pidän Tom Hiddlestonin karismasta, vaikka hänen viehätysvoimansa ylittää hänen ilmeikkyytensä näyttelijänä. Hiddlestonin ja Owen Wilsonin välinen kemia oli myös aivan loistava, enkä itseasiassa ollut tajunnut tarvitsevani tai osannut odottaa nauttivani Wilsonin hiljaisesta karismasta. Yllätyin ja olisin mieluusti voinut nähdä enemmänkin Wilsonin esittämää Moebiusta.

Mutta nautintoni lomassa huomasin muutamia isompia ja pienempiä asioita, joissa sarja oli hiukan laiska ja huolimaton. En olisi Leffahamsteri, jos en nostaisi näitä heikompia puolia sarjasta esille, vaikka paikoitellen nautin siitä kovasti.

Aikamatkustuksesta

Nostan hattua Lokin kirjoitustiimille, koska sarja on kaikista tähän asti ilmestyneistä MCU-sarjoista onnistunein käsikirjoituksen näkökulmasta. Onnistumiset tietyillä osa-alueilla eivät tietenkään estä kompuroimasta osittain samoihin sudenkuoppiin, joissa edeltäjänsä WandaVision ja The Falcon and the Winter Soldier talsivat. 

Mielestäni sarjan aikamatkustusnäkökulma hoidettiin ihan hyvin. Aikamatkustustarinoissa on lähtökohtaisesti kaksi vaihtoehtoa: kaikki on jo tapahtunut eli aikamatkustus vain vahvistaa tapahtumia (à la Terminator – tuhoaja) tai aikamatkustuksella on mahdollisuus muuttaa tapahtumien kulkua ja vaikuttaa nykyisyyteen ja tulevaisuuteen (Paluu tulevaisuuteen).

Lokin aikamatkustus lähtee liikkeelle siitä, että aikajana on pyhä. Ajan kulkuun ja tapahtumiin ei saa vaikuttaa aikamatkailulla. Viraston agenttien tehtävänä on pikemminkin pyyhkiä pois kaikki ei-halutut kehityskulut ajan virrasta. Kaikki mitä on tapahtunut, tapahtuu ja tulee tapahtumaan kuten on ennalta määrätty. Viraston päätehtäviin kuuluu myös huolehtia ajan kulusta poistamalla aikajanaa sotkevia ja häiritseviä variantteja. Viraston opinkappaleiden mukaan, jos AVV ei valvoisi aikajanan tapahtumia, siitä seuraisi kaaos. 

Aikavarianssiviraston olemassaolo on loistava vertauskuva Marvelin elokuvauniversumin jämerille arkkitehdeillä – joista pääosaa esittää Marvel-pomo Kevin Feige. Elokuvien jatkumosta on pidetty kiinni kynsin ja hampain. Jokaisen osan on pitänyt mukautua kokonaisuuteen ja palvella laajempaa visiota. Loki on sarjana tavallaan täydellinen antiteesi MCU:n rakenteille. 

Tuntuu siltä kuin Loki pyrkisi sarjana kyseenalaistamaan ja vapauttamaan universumin omista kahleistaan – samalla kuitenkin pyristellen osana laajempaa tarinakokonaisuutta.

Toinen, aiempi versio minusta

Infinity War -elokuvan alussa Thanos murhaa Lokin, joka erittäin epäitsekkäästi nousee Thanosta vastaan. Sarjassa nähtävä Loki ei ole uudestisyntynyt hahmosta, jonka näimme viimeksi Infinity Warin alussa, vaan Marvelin 1. vaiheen elokuvista tuttu (Phase I) kujeileva vallankaappaaja. Tämä Loki ei ole kokenut Thor: Dark Worldin ja Ragnarokin tapahtumia. 

Tämä aiheuttaa muutaman ongelman sarjalle. Vaikka tunnemme hahmon, niin emme silti tunne tätä versiota hahmosta. Rick & Morty on tietysti opettanut, että rinnakkaistodellisuuksista huolimatta hahmojen persoonallisuus pysyy todellisuuksien välissä samana. Mutta jokin Lokissa (sekä hahmossa että sarjassa) mättää.

Lokin kuolema oli raastava Infinity Warissa, koska Loki ja Thor olivat juuri päässeet veljeksinä sopuun. Nyt aiemmissa elokuvissa nähdyt tarinat ja teot menettävät osan tehostaan uusintakatseluissa, koska tiedämme, että Lokin tarina jatkuu.

Toinen ongelma on mielenkiintoisempi sarjan DNA:n osalta. Miten ykkösvaiheen Loki saadaan päivitettyä ajan tasalle hahmon kehityksen osalta? 

Sama ongelma on tuttu Terminator 2:n jatko-osista: T2-tarinan lopussa katsojien rakastama T-800 (Arnold Schwarzenegger) tuhotaan, mutta periaatteessa Genisys- ja Dark Fate -jatko-osien tekijät selvästi haluaisivat saman inhimillisen ja huumorintajuisen kyborgin elokuviinsa. Sekä Genisys että Dark Fate hyppäävät tärkeiden tapahtumien ja hahmonkehityksen yli. 

Terminator 3 – Koneiden kapinassa T-800 huomauttaa vain tylysti, että hän on täysin eri yksilö samasta tuhokoneen mallista, mikä toisaalta sopii elokuvan yrittämään teemaan.

Toisin sanoen Lokin ensimmäisessä jaksossa nähty kaari tuntuu pakostakin kiirehtimiseltä. Loki periaatteessa katsoo elämänsä tärkeimmät tapahtumat Moebiuksen esiin kaivamalta tallenteelta.

Ymmärrän, että Marvelin on pidettävä nimekkäät näyttelijänsä tyytyväisinä. Mutta koen erittäin huolestuttavana seikkana, miten Marvelin elokuvat ja tv-sarjat käsittelevät kuolemaa, menetystä ja surua. Jos teoilla ja tapahtumilla ei ole seurauksia, mitä väliä millään on?

Toisaalta pidän positiivisena asiana, että Loki onnistui alleviivaamaan seikan, joka oli itseltäni joko unohtunut tai mennyt täysin ohi Thor: The Dark Worldin tarinasta. Loki on vastuussa adoptioäitinsä kuolemasta, koska hän ohjasi viholliset hänen luokseen. Nähdessään elämänsä menneet ja tulevat tapahtumat, Loki saa eksistentiaalisen kriisin: mikä on hänen paikkansa ja tarkoituksensa maailmassa? Onko hänen tarkoituksensa vain puukottaa kaikki selkään?

Mutta jos nyt rehellisiä ollaan, kuinka monen elämä on oikeasti muuttunut Youtube -klippien tai PowerPoint -esitysten myötä?

Ymmärrän tekijöiden halunneen napata nopean kiertotien ja antaa edellisten elokuvien materiaalin toimia Lokin katharsiksena. Sarjalla oli myös tarve vakuutella Lokia liittymään aikaviraston byrokraattien rivistöön, mutta minulla oli vaikeuksia hyväksyä tätä päähahmon äkillistä kääntymistä hyväksi. Epäilin jatkuvasti, että Lokilla on pahat mielessä, koska Moebius ei pystynyt luottamaan Lokiin. 

Sarjan alussa nähdyt walk-and-talk -hetket AVV:n käytävillä olivat hiukan epäselviä dramaattisesti. Haluaako Loki aidon oikeasti auttaa aikavirastoa työssään vai ei? Jos tekijät yrittivät luoda jännitystä, sillä että katsoja joutuu arvailemaan Lokin päämääriä, valitettavasti siinä he epäonnistuivat. Jännitystä ei luoda sillä, että päähahmon mielenliikkeitä koskevaa informaatiota evätään katsojalta – päinvastoin! Meidän tulisi katsojina pikemminkin ymmärtää hahmon tavoite ja osata odottaa tiettyä lopputulosta. Tällä tavoin sarja saisi mahdollisuuden toimia asettamiaan odotuksia vastaan. Loki tuntui koko sarjan ajan olevan jäljessä haluistaan ja tavoitteistaan. 

Sarjan synti on ehkä siinä, että se ei alusta asti uskalla esittää Lokia epäsympaattisessa valossa, koska katsojina rakastamme hahmoa. Loki ja Moebius puhuvat kujeilusta ja selkään puukottamisesta, bluffaamisesta ja totuuden piilottelusta, mutta sarja ei erityisemmin tue tätä teoilla. 

Loki saa sen verran luottamusta, että hän pääsee hetkeksi tekemään salapoliisityötä Moebiuksen kanssa. Samalla sarja osoittaa yllättävän fiksun oivalluksen, jota aikamatkailuelokuvissa ei ole vielä nähty: Lokin vaarallinen variantti on pysynyt aikavartijoiden katseilta piilossa, koska hän on piilotellut maailmanlopuissa. Jos maailma on luonnonkatastrofin tai muun kataklysmin takia tuhoutumassa, aikamatkaajien teoilla ei ole mitään seurauksia, joten AVV ei niitä pysty havaitsemaan. 

Lokin variantti paikallistetaan, mutta Loki tempautuu mielenkiinnostaan hänen matkaansa mukaan.

Tässä vaiheessa esitellään Lokin naispuolinen versio! 

Sinä ja minä maailmanlopuissa

Sylvieksi (Sophia Di Martino) itseään kutsuvan Loki-variantin taustatarina on dramaattisessa mielessä erittäin kiinnostava.

Sylvie on traaginen hahmo, joka on joutunut elämään ja kasvamaan eräänlaisena aikapakolaisena. Hänellä ei ole omaa paikkaa – tai oikeastaan aikaa – Marvelin elokuvauniversumissa. AVV yritti napata hänet jo nuorena, mutta Sylvie onnistui pakenemaan. Sittemmin hän ymmärsi, kuinka voi piilotella viranomaisilta maailmanlopuissa ja alkoi juonia aikajanan tuhoamisesta.

Sylvien kautta sarja yrittää tutkia kohtalovoimien metaforan kautta fatalismia ja vapaata tahtoa. Voimmeko oikeasti muuttua ihmisinä? Ovatko tekomme kiveen hakatut? Määritteleekö menneisyytemme meidät vai voimmeko määritellä itsemme uudestaan?

Valitettavasti sarja ei uskalla tai jaksa uppoutua tarpeeksi syvälle Sylvien kokemusmaailmaan ja psyykeeseen, jotta teema kristallisoituisi koherentiksi sanomaksi tai edes pohdinnaksi. Toisin sanoen vietämme Sylvien kanssa aivan liian vähän aikaa pystyäksemme empatisoimaan hänen halujaan ja valintojaan.

Loki ja Sylvie rakastuvat ja ainakin parin jakson verran tuntuu siltä, kuin Loki todellakin saisi omaan elämäänsä tarkoituksen ja päämäärän – vaikkakin omaan itseensä rakastuminen on vähintään epäilyttävää draaman kirjaimellisella tasolla. 

Yhdessä Sylvien kanssa Loki onnistuu paljastamaan AVV:n salaisuudet ja kohtaavat ajan lopussa kulissien takana naruja vetelevän iättömän (ajattoman?) tiedemiehen, Hänet-Joka-On-Jäljellä (Jonathan Majors). Kohtaaminen on yksi mielenkiintoisimmista ja suurimmista hetkistä, joita Marvelin tv-sarjat ovat tähän asti tarjonneet. Herää epäilys, mitä käy elokuvauniversumin tarinaa seuranneille katsojille, jotka eivät käytä Disney+ -palvelua? Vai eikö heitä lasketa faneiksi? Ehkä tämä selitetään nopeasti tulevissa Hämähäkkimies ja Tohtori Outo -elokuvissa.

Tiedemies kertoo periaatteessa panokset ja seuraukset, jos Sylvie seuraa omaa päämääräänsä ja päättää viedä aikajanan tuhoamisaikeensa loppuun asti. 

Kukaan meistä ei ole täysin järjellinen olento. Reagoimme tunteella tosielämässä erilaisiin tilanteisiin. Tunteet voivat sumentaa järjen. Vaikka voimme katsoa elokuvia loogisesta ja järjellisestä näkökulmasta, meidän pitäisi pystyä asettumaan tunteellisesti päähenkilöiden asemaan – ja tässä on Lokin suurin pulma. 

Voin älyllisesti ymmärtää, mitä Sylvie on joutunut kokemaan ja miksi hän päätyy surmaamaan ajan lopussa odottavan Ihmemaa Oz -tiedemiehen. Tämä oli päämäärä, jonka Sylvie vannoi toteuttavansa, joten hän on vain itselleen ja omille tavoitteilleen uskollinen. Tom Hiddlestonin Lokin kanssa vietetty aika kuitenkin ainakin näennäisesti muutti tai vähintäänkin toi uusia puolia esiin Sylviestä, joten minun oli vaikea asettua hänen asemaansa viimeisellä päätöksen hetkellä.

Joku fani vertasi internetissä Sylvietä Star-Lordiin (Chris Pratt) ja tämän typeryyteen. Infinity Warissa Star-Lord mokaa Thanoksen välisessä taistelussa, koska hän antaa tunteiden sumentaa järjen. Miksi supersankarit eivät voi tai saa tehdä virheitä? Virheet ovat inhimillisiä. Marvelin supersankareiden alkuperäinen tarkoitus oli Stan Leen mukaan tuoda supersankarit lähemmäs meitä arjen sankareita. Marvelin sankarit olivat arkisia vastineita DC:n yli-inhimillisille puolijumalille.

Sarja jättää liian paljon Sylvien kokemusmaailmasta joko arvailujen varaan tai johonkin tulevaan sarjaan tai elokuvaan kuvattavaksi materiaaliksi. Miksi sarja ei dramatisoi Sylvien kokemuksia tai elämänvaiheita? Nyt kaikkien sympatiat olivat Lokin puolella, joka yritti puhua järkeä, samalla kun Sylvien ajattelu sumeni.

Lokin loppuratkaisua ajatellen olisi ollut äärimmäisen tärkeää, että olisimme päässeet viettämään Sylvien kanssa edes hetken ajan kauemmin. Meidän olisi pitänyt päästä kokemaan edes yksi päivä hänen elämäänsä maailmanloppujen keskellä, joissa teoilla ei ole mitään seurauksia. Onko tämä syynä sille, miksi Sylvie ei voinut kuvitella teoillaan olevan kauaskantoisia, jopa tuhoisia seurauksia? Vai oliko hän täysin tietoinen kaikesta tulevasta ja päätti toimia silti?

Rinnakkaistodellisuudet on esiteltävä katsojille osana Marvelin elokuvauniversumia, joten Sylvie saa toimia tulevien ongelmien, kriisien ja konfliktien alulle panijana. Tämän kertaisen opetuksen hintana oli päähahmojen epäselvä sisäinen matka, jonka olisi tarkoitus olla traaginen kuvaus traumasta. 

Sarjasta paistaa läpi kirjoittajien determinismi, jossa tiettyyn lopputulokseen on päästävä hinnalla millä hyvänsä. Sylvien tarinaan uppoutumisen sijaan toiseksi viimeisessä jaksossa seikkaillaan lähellä kadotusta hauskojen Loki-varianttien matkassa ja taistellaan savuhirviötä vastaan. Sama aika olisi voitu käyttää paljon paremmin alustaen Sylvien suurta hetkeä.

Sylviessa oli potentiaalia traagisena antisankarina, joka viime hetkillä olisi joutunut kamppailemaan oman traumansa ja ennen kaikkea itsensä kanssa.

Loki-sarjassa jälleen tiivistyy sarjan – ja koko Marvelin suursaagan – heikkous: se ei osaa esittää antisankareitaan (tai sankareitaan) epämiellyttävässä tai ristiriitaisessa valossa. Pienimmätkin nyanssit pyyhkiytyvät pois, kun sankareidemme sieluja mittaavat vaa’at jaottelevat hahmomme joko hyviksiin tai pahiksiin.

Krokotiili-Loki oli söpö, mutta itse jäin kaipaamaan hiukan enemmän.

Ville Vuorio
Kirjoittaja on LeffaHamsteri-elokuvablogin perustaja ja Mikä sun pointti oli? -leffapodcastin juontaja.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyen