Dome Karukosken Leijonasydän herättää voimakkaita tunteita Torontossa

Paul Haggisin (Crash) käsikirjoittama ja ohjaama Third Person jatkoi mielenkiintoisten elokuvien sarjaa Torontossa. Kolmesta yhteen kietoutuvasta rakkaustarinasta kolmessa eri kaupungissa kertova Third Person on kuin Crash, mutta ilman roturistiriitoja. Siitä pitävät myös ne, joiden mielestä Crash oli tarkoitushakuinen ja teennäinen. Haggis uskoo, että katsojat haluavat älykkäitä elokuvia, jotka ovat kuin palapelejä. Ne voi koota seuraamalla tarkkaan matkan varrelle ripoteltuja vihjeitä. Hän ei suostu paljastamaan vihjeitään, eikä välitä, vaikka ne eivät kaikille avautuisikaan.

Haggisin huumorintajusta ja suoraselkäisyydestä kertonee jotain se, että hän sanoi, että ei uskonut kenenkään lehdistötilaisuudessa olleista näyttelijöistä (Olivia Wilde, Mila Kunis, Liam Neeson, Adrien Brody) sopineen alun perin rooleihinsa. Neeson puolestaan viljeli itseironiaa tuomalla esiin toimintaelokuvansa. Kun häntä syytettiin liiasta vaatimattomuudesta, Neeson sanoi tietävänsä, että yli kuusikymppinen toimintasankari on vitsi ja myönsi tekevänsä actionleffoja vain rahasta.

Don Jonin odotettu ensi-ilta keräsi nelikerroksisen Princess of Wales –teatterin täyteen. Kun elokuvan näyttelijä-käsikirjoittaja-ohjaaja Joseph Gordon-Levitt saapui esittelemään elokuvansa, yleisön joukosta kuului ”I love you” –huutoja. Muuten niin hillityt kanadalaiset menevät sekaisin festareiden aikana sokaistuen Torontoon saapuvasta tähtiloistosta. Gordon-Levitt käsittelee elokuvassa rakkautta Jersey Shores -tyyppisen nettipornoaddiktin kautta. Mielenkiintoisesta aiheesta huolimatta elokuva on hieman naiivi eikä se pureudu tarpeeksi syvälle. Tästä huolimatta yleisö oli haltioissaan.

Kaikenlaiset elokuvat kiinnostavat festivaaliyleisöä, ja rakkaus tuntuu olevan yksi pääteemoista. Pääsin jututtamaan norjalaista Amrita Acharia, jonka elämänmakuinen Jeg er din löysi myös katsojansa. Amrita oli itse nähnyt juuri Pirjo Honkasalon Betoniyön ja kertoi pitäneensä elokuvasta paljon. Näyttelijä oli iloinen, että tarjolla on koko ajan enemmän naisohjaajien teoksia. Hän kertoi lisäksi toiveestaan työskennellä joskus Honkasalon kanssa.

Yksi harmittava asia festivaaleilla sentään on. Nimittäin leffojen määrä, sillä joistakin on runsaan viikon aikana vain kaksi näytöstä. Runsaudenpulan takia on mahdotonta ehtiä katsomaan edes murto-osaa kiinnostavimmista elokuvista. Eräskin hollantilainen levittäjä valitti, että oli ehtinyt nähdä vain yhdeksän elokuvaa keskiviikkona. Hän oli hyvin innostunut Dome Karukosken Leijonasydämestä ja uskoo sen täyttävän teatterit myös Hollannissa tärkeän aiheensa takia.

Elokuvan loppuun asti katsoneet pitivät siitä ja kutsuivat rasismia käsittelevää draamaa lähes poikkeuksetta hyvin voimakkaaksi. Eräs kanadalainen mies sanoi Leijonasydämen tehneen hänet myös vihaiseksi, koska maailmassa on elokuvan kaltaisia ihmisiä, joilla on niin paljon vihaa toisiaan kohtaan. Elokuvaa pidettiin hyvin realistisena ja myös Tepon (Peter Franzen) valinta kahden perheen välillä puhutti katsojia.

Torontoa hiostanut kostea kuumuus repesi keskiviikkoiltana voimakkaisiin sateisiin, jotka tietävät meteorologien mukaan trooppista myrskyä. Painun leffateatteriin sitä odotellessa.

Johanna Juntunen

Kirjoittaja on Episodin Hollywoodin-kirjeenvaihtaja.