Kulttisarjojen klassikko, joka osattiin lopettaa ajoissa – Ehkä parasta nörttikomediaa, mitä on ikinä tehty

Supersankarit, Star Wars ja videopelit nähtiin aiemmin vain lasten ja nuorten ajanvietteinä. Niistä kuului kasvaa yli, mutta moni ei kasvanut – ja tätä Spaced kuvaa erittäin onnistuneesti.

Tiesitkö, että Edgar Wright ohjasi 2000-luvun taitteessa kulttimainetta nauttivan tilannekomediasarjan?

Kyllä. Ohjaaja-käsikirjoittaja Edgar Wright, jonka saatat tuntea brittielokuvien Shaun of the Dead, Hot Fuzz ja The World’s End takaa on ollut ohjausvastuussa kaksi tuotantokautta pyörineestä sitcom-sarjasta.

”Kolme Corneton makua”-trilogian lisäksi Wright on ohjannut elokuvat Scott Pilgrim vastaan maailma ja Baby Driver. Wright oli myös pitkään Marvel-studion palkkalistoilla kehittämässä Ant-Man-elokuvaa, joka hänen piti myös ohjata, kunnes sarjakuvasankaristudio päätti korvata hänet Peyton Reedillä.

Merkittävämpänä syynä tähän, miksi Wright sai lähteä vuonna 2015 ilmestyneestä Marvelin elokuvauniversumielokuvasta, oli hänen äärimmäisen persoonallinen tyylinsä kuvata ja rakentaa elokuvansa visuaalisen huumorin ja ilottelun keinoin. Noin periaatteen tasolla tämä on studion näkökulmasta täysin perusteltavissa oleva päätös. Monelle Wrightin tyyli saattaa olla liian monisävyinen, poukkoileva ja energinen. Lisäksi Wrightin ohjaajapersoona ei olisi edesauttanut kädenlämpöisen Marvel Studiosin elokuvaestetiikan ylläpitämistä ­Avengers-elokuvasarjassa.

Tämä kaikki on sinällään hiukan paradoksaalista, koska vain pari vuotta myöhemmin Taika Waititi ohjasi Marvelin mittapuulla värikkään kreisikomedian nimeltään Thor: Ragnarok.

Joka tapauksessa Wrightin viimeisin elokuva, Baby Driver, on hillityin ja ”suorin” hänen töistään, jos tämä kuvaus käy yhtään järkeen. Liekö Marvelin metodeista jäänyt jotain Wrightille mielen päälle, sitä on vaikea sanoa.

Mutta palatkaamme aikaan ennen potkuja Ant-Man-keikasta ja ennen Cornetto-trilogiaa, jolloin nuori ja innokas uusi ohjaajan alku Edgar Wright palkattiin ohjaamaan Simon Peggin ja Jessica Hynesin käsikirjoittama tilannekomedia Spaced – Avaruuden tuntua.

Osuvan brittihuumorin tuntua

Jos minun pitäisi tarjota jokin vertailukohta tilannekomedioiden joukosta, niin nörttikomedia Rillit huurussa olisi todennäköisesti loogisin lähtökohta. Se tuntuu selkeältä jatkumolta, mutta toisaalta Rillit huurussa on nähdäkseni Eternia-planeetan prinssi Adam Spaced -sarjan He-Manille. Rillit huurussa ei tarjoa juuri ollenkaan visuaalista huumoria.

Spaced sen sijaan kääntää volyymit kaakkoon ja tarjoilee niin tiukkaa tykitystä, etten muista edes tv-sarjasta sellaista nähneeni.

Sarjan premissi on yksinkertainen, mutta toimiva. Juoni seuraa kahden epäonnisen kaveruksen, Timin (Pegg) ja Daisyn (Hynes) kämppäkaverielämää. Tim ja Daisy eivät omilla tahoillaan löydä itselleen sopivaa asuntoa, joten he päättävät yrittää päästä kämppään, jota tarjotaan vain seurustelevalle parille. Tim ja Daisy joutuvat esittämään seurustelevensa yläkerran vuokranantajalleen Marshalle (Julia Deakin). Tämä asetelma tarjoaa hyvät perustukset sarjan tilannekomiikalle, kun soppaan lisätään vielä pääkaksikon ystävät ja muu lähipiiri. Sarjassa nähdään yksittäisissä cameorooleissa 2000-luvulla tunnetuksi tulleita brittikoomikoita, kuten Bill Bailey, David Walliams (Pikku-Britannia) ja Ricky Gervais.

Sarjan ehdottomana vetonaulana ja vahvuutena on tilannekomiikan ja velttoilu-genren (eng. slacker) yhdistäminen nörttiviihteeseen – ja käytän tässä tapauksessa nörtti­-sanaa kaikella rakkaudella. Spaced on yksi edelläkävijöistä populaarikulttuurin hyödyntämisessä ja nörttikulttuurin esittämisessä ja normalisoimisessa. Sarja tuotettiin ja esitettiin brittiläisen Channel 4:n toimesta, ja sen jaksot esitettiin vuosien 1999–2001 välillä. Jotta voi ymmärtää sarjan merkittävyyttä sitä seuranneille faneille, on ymmärrettävä 2000-luvun taitteen kulttuurillista ilmapiiriä, jolloin nörttikulttuuri ei ollut yhtä valtavirtaa, kuin mitä se on tänä päivänä.

Ei ollut Rillit huurussa kaltaista nörttien asuttamaa sitcom-sarjaa. Supersankarit, Star Wars ja videopelit nähtiin vahvasti lasten ja nuorten ajanvietteinä. Niistä kuului kasvaa yli, mutta moni ei kasvanut – ja tätä sarja kuvaa erittäin onnistuneesti. Tämä oli osa Peggin ja Hynesin omaa kokemusmaailmaa, joten kirjoittajakaksikko päätti keskittää sarjan ytimeen populaarikulttuuriviittauksilla riffittelyn. Heidän omien sanojensa mukaan Timin ja Daisyn hahmot kokevat maailmansa vahvasti viihteen kautta, koska he ovat olleet itse niin kauan uppoutuneita siihen. He ovat kasvaneet ja oppineet elämään viihteen kuluttajina, jopa siihen pisteeseen asti, että sillä on syvä vaikutus hahmojen kokemusmaailmaan.

Melkein jokaiseen tilanteeseen löytyy jokin sopiva viittaus jostain tietystä elokuvasta tai elokuvagenrestä – ja tätä kautta saadaan rakennettua sarjan vitsit.

Onneksi tätä visiota toteuttamaan löytyi myös oikea ohjaaja.

Koomisuuden pyhä kolminaisuus

Tiesitkö, että ennen sarjan kuvauksia Nick Frost (mm. Cornetto-trilogia, Paul, Merirosvoradio) työskenteli tarjoilijana ja hän pääsi sarjaan täysin Simon Peggin suositusten ansiosta. Periaatteessa Frostin roolisuorituksensa on ihme, koska hänellä ei nimittäin ollut mitään muodollista näyttelijänkoulutusta ennen tv-sarjan kuvauksia, eikä käsittääkseni ole edelleenkään. Sen sijaan Pegg luotti Frostin koomisiin kykyihin yhteisten kokemusten kautta. He olivat pitkään työskennelleet samassa ravintolassa ja asuneet yhdessä monta vuotta. Itse asiassa Frost toimi jopa innoittajana Peggille ja Hynesille, jotka kirjoittivat Miken hahmon sarjaan, joten tuntuu luonnolliselta, että Frost myös pääsi esittämään tätä.

Spaced oli siis ensimmäinen kerta, kun Cornetto-trilogiasta tuttu kolmikko Simon Pegg, Nick Frost ja Edgar Wright työskentelivät yhdessä. Mitä elokuvahistoria olisi jäänyt paitsi ilman tätä tv-sarjaa?

Mutta Cornetto -trilogian pyhä kolminaisuus (Pegg, Frost & Wright) ei kuitenkaan ole Spaced-sarjan pyhä kolminaisuus. Tietysti he ovat osa sarjan vetovoimaa, mutta haluan kiinnittää huomion sarjan sisältöön, koska erittäin helposti koko sarja voisi olla erittäin epämukavaa katsottavaa.

Ulkoasullisesti Spaced nimittäin on vanhentunut, koska 90-luvun brittituotannoille ominaisesti kuvanlaatu on utuinen ja epätarkka (sarjasta on saatavilla tällä hetkellä ainoastaan dvd-tason tallenne). Pikselien laskemisen lisäksi sarjan budjetti ei ollut kovin kummoinen – ja se näkyy.

Mutta onneksi Wright ja kumppanit hyödynsivät joka ikisen pennin ja puristivat kaiken mahdollisen ajan sarjan tekemiseen, koska sillä oli oikeasti merkitystä lopputuloksen kannalta. Sen lisäksi, että Spaced on erittäin viihdyttävä, niin se on myös oikea oppitunti jokaiselle elokuvia opiskelevalle tai elokuvantekemisestä kiinnostuneelle.

Spaced yhdistää omassa pyhässä kolminaisuudessaan hahmojen sisäisen kokemusmaailman visuaaliseen elokuvakieleen ja – mikä tärkeintä – tekee tämän kaiken täysin aidosti vailla itseironista naureskelua tai pilkkaa. Toisin sanoen, sarja vetää kaikki kuvainnolliset iskunsa naama peruslukemilla.

Peggin ja Hynesin käsikirjoittama tilannekomiikka ja näyttelijän työ yhdistettynä Wrightin visuaaliseen tyyliin tyrmää mielestäni jopa pidempiaikaiset ja isommilla budjeteilla varustetut sitcomit laudalta. Sarjaa voikin pitää eräänlaisena Wrightin elokuvakieltä avaavana Rosettan kivenä, koska siitä näkyy ohjaajan tuotannossa esiintyvän tyylillisen kielen juuret niin selvästi.

Spaced on malliesimerkki siitä, kuinka näennäisesti täysin vastakkaiset sävyt, kuten kauhu ja komiikka, toimivat. Tässä kellontarkassa tyylissä on hyvä ymmärtää, että Wright on ohjaajana täysin tietoinen tekemiensä valintojen tehosta katsojaan, ja siitä miten tehokeinoa voi käyttää humoristisessa merkityksessä. Monelle ohjaajalle – ja katsojalle – on haastavaa liikkua saman teoksen sisällä useassa eri sävyssä, minkä takia kauhukomediat ovat erittäin vaikeita toteuttaa. Komiikka ja kauhu nähdään helposti toisensa poissulkevina ja ristiriitaisina sävyinä, vaikka molemmissahan on pohjimmiltaan kyse yleisön odotusten, alustuksen ja lunastuksen periaatteiden hyödyntämisestä.

Sarja tasapainoilee sävyerojen läpi kulkemisen kanssa siksi, että se saa tuotua esille hahmojen sisäisen kokemusmaailman, jonka esittäminen visuaalisesti on erittäin haastavaa – etenkin toimivan tilannekomiikan muodossa. Wright onnistuu Peggin ja Haynesin käsikirjoitukseen pohjautuen hyödyntämään koko elokuvakielen arsenaalia aina populaarikulttuuriviittauksia myöten.

Onko hahmo peloissaan työhaastatteluun menemisestä? Mikä olisi paras tapa kuvata tätä subjektiivista kokemusta, niin että se välittyy selkeästi katsojalle? No, suora viittaus Alfred Hitchcockin Psykoon viistojen kuvakulmien kera välittää viestin varmasti kotiin, vaikka katsoja ei edes olisi nähnyt elokuvaa, johon viitataan.

Jännittääkö hahmoa muuttaa uuteen asuntoon, koska ei tunne talon historiaa? Mikä populaarikulttuurissa tuo mieleen kummittelevan epävarmuuden? Peggin ja Haynesin ratkaisu on viitata Stanley Kubrickin Hohdon kaksosiin, jotka täysin yllättäen ilmestyvät asunnon komerosta.

Ottavatko Tim ja Mike värikuulasodan aivan liian vakavasti? Kyllä, joten kohtaus kaipaa täysin epärealistisen ja dramaattisen ”kuoleman” à la geneerinen sotaelokuva.

Hetki on kaikessa yliampuvuudessaan täysin naurettava, mutta niin on tarkoituskin. Se kuvaa aikuisten miesten vakavamielistä asennetta aikuisten miesten leikeissä. Hetki toimii, koska vaikka se poikkeaa todellisuudesta, niin se sisältää totuuden siemenen. Totuus ei ole fyysisen todellisuutemme rajoissa (värikuulan osumasta ei voi kokea yhtä väkivaltaista kuolemaa), vaan totuus tulee tunteen tasolta.

Jokainen meistä varmasti tietää tunteen, jota kohtaus pyrkii kuvaamaan.

Spaced pääsee leikkimään perinteisen tilannekomedian todellisuuden rajoilla, koska se osaa sanallistaa ymmärrettävällä tavalla hahmojensa erilaiset tunnetilat, halut ja luonteenpiirteet. Jokainen viittaus tai ylikorostunut hetki pohjautuu kyseisen kohtauksen tai hetken emotionaalisuuteen. Wrightin ohjaus voisi olla huonolla maulla ylitseampuvaa, mutta Wright onnistuu tasapainoilemaan erilaisten sävyjen kesken, koska kaikki pohjautuu aina kyseiseen hetkeen – oli kyse sitten pelosta, maniasta, vihasta, kateudesta, rakkaudesta tai mistä tahansa muusta tunteesta.

Eräs Timin tutuista, polkupyöräkuriiri nimeltään Tyres (Michael Smile), polkee paketteja päivisin ja reivaa öisin. Hänen ylienerginen luonteensa tuodaan esille konekivääridialogin ja levottoman editoinnin avulla. Katso Tyresin paras kohtaus tästä.

Sarja ei sisällä montaa hetkeä, joissa ei vitsailtaisi hahmojen ylitseampuvien reaktioiden ja tunnemaailman kustannuksella tai joissa ei esiteltäisi hetkeen sopivaa visuaalista vitsiä. Voisin luetella monta yksittäistä kohokohtaa sarjasta, mutta se veisi katsomisen ja löytämisen ilon.

Mutta jos minun olisi aivan pakko valita oma lempikohtaukseni koko sarjasta, niin sen olisi oltava kakkoskaudella esitetty Timin, Miken ja alakerrassa asuvan taiteilijanaapurin välinen aseeton tulitaistelu.

 

Loppu hyvin, kaikki hyvin

Spaced on harvoja tv-sarjoja, jotka osattiin lopettaa ajoissa.

Pegg ja Hynes kirjoittivat yhteensä neljätoista jaksoa, joista saatiin kaksi brittiläisten tv-tuotantokäytäntöjen mukaisesti kaksi tuotantokautta.

Sarja on juuri sopivan pituinen, koska sen sisältämää ydinkysymystä (päätyvätkö Tim ja Daisy yhteen?) ei olisi ollut mahdollista venyttää kovin pitkälle. Loppuun mennessä hahmojen tekemä valinta on selvä, mutta sarjan tekijät jättivät vielä tilaa uudelle alulle tai lisäosalle, jos planeetat vielä kohtaavat ja he päättävät tehdä jatkoa.

Maailma on muuttunut paljon viimeisen 20 vuoden aikana, jolloin sarja alun perin nähtiin. Nörttinä oleminen on nykyään niin hyväksyttävää valtavirtaa, että sen tiedostaminen on osa viihdekoneiston toimintaa ja tarjontaa.

Yksi suosituimmista tv-sarjoista tällä hetkellä on Rillit huurussa.

Sitä katsoessa tulee ikävä Wrightin piristävän innovatiivista visiota. Spaced – Avaruuden tuntua ei ole ainoastaan sarja, joka oli visuaalisesti innovatiivisempi kuin Rillit huurussa, mutta se oli kaiken lisäksi paremmin ja hauskemmin kirjoitettu ja inhimillisempi.

Uskon, että jos Spaced tulisi joskus takaisin, niin sillä olisi paljon tarjottavaa ja sanottavaa nykyisestä viihdekulttuurin kuluttamisesta ja fanikulttuurista.

Sen aikaa saamme tyytyä Rillit huurussa -uusintoihin.

Olkoon Voima kanssamme.

Ville Vuorio
LeffaHamsteri

Kirjoittaja on lappeenrantalainen elokuvia ja tv-sarjoja rohmuava jyrsijä, joka jaksoi katsoa Hollywoodin viihdekoneiston kautta kierrätettyä stereotyyppisen myrkyllistä käsitystä nörteistä nimeltään Rillit huurussa kolmen tuotantokauden ajan, kunnes kiinnostus lopahti. Onneksi hän löysi itselleen paremman vaihtoehdon. Spaced-sarja esitettiin alun perin Suomessa TV2-kanavalla. Sarjaa ei ole julkaistu kotimaisena tallenteena.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut