Pääkirjoitus 11/2013
Brittiläinen Sight & Sound julkaisi viime vuonna perinteisen listansa maailman parhaista elokuvista. Lista on yli tuhannelta kriitikolta, tutkijalta ynnä muilta elokuvien kanssa tekemisissä olevilta ihmisiltä kerättyjen mielipiteiden lopputulos.
Sight & Soundin kymppikärkeen nousivat käänteisessä järjestyksessä 8½, Jeanne d’Arcin kärsimys, Mies ja elokuvakamera, Etsijät, 2001: Avaruusseikkailu, Auringonnousu, Pelin säännöt, Tokyo Story, Citizen Kane ja Vertigo – Punainen kyynel.
Episodin 10-vuotisjuhlien kunniaksi pyysin lehden avustajia listaamaan omat suosikkinsa. Niiden perusteella rakennettu Top 10 -lista on luettavissa sivulta täällä. Sight & Soundin kanssa Episodin kymmenen parhaan elokuvan listalla on yksi ainut yhteinen nimike.
Kyse ei ole siitä, etteivätkö Sight & Soundin listaamat elokuvat olisi hyviä. Syy listojen erilaisuuteen ei ole myöskään siinä, että Episodin toimittajien elokuvamaku olisi jotenkin vähemmän kultivoitunutta. Kaiken takana on kysymyksenasettelu.
Sight & Sound kysyi ammattilaisiltaan elokuvan historian parhaita töitä ja merkkiteoksia, ja sai sen näköisiä vastauksia. Minä pyysin yhtä lailla elokuvissa marinoiduilta toimittajiltani suosikkilistoja katsojan näkökulmasta. Pyysin listaamaan elokuvat, jotka ovat henkilökohtaisesti tärkeitä; sellaisia jotka ovat ratkaisevalla tavalla kolahtaneet syystä tai toisesta. Ja juuri sellaisia vastauksia sain.
Meillä jokaisella on omat suosikkielokuvamme, joita voimme katsoa monta kertaa uudelleen. Kerran leimahtanut rakkaus on ikuista: joissakin perusteluissa kerrottiin elokuvaa fanitetun niin kauan, että pelkkä lojaalisuus pakotti nostamaan sen kymppikärkeen. Toisaalta uskallettiin tunnustaa mieltymystä myös yleisesti vähemmän arvostettuihin tekeleisiin. Eikä siinä ollut edes mitään anteeksipyytelevää, sillä esiin saatettiin samalla tuoda edelleen kalvava närkästys Episodin kyseiselle suosikille joskus taannoin antamaa yhden tähden arviota kohtaan.
Kotiteatterijulkaisujen tärkeys oli myös selvä. Useammallekin listalle oli päätynyt nimike, jonka taustalla on mitä todennäköisimmin klassikon saapuminen vihdoin ja viimein tavallisen ihmisen ulottuville. On vaikea kuvitella, missä muualla moisiin tapauksiin olisi helposti voinut törmätä.
Mielenkiintoisinta oli kuitenkin havaita, miten syvän vaikutuksen jokin elokuva onkaan voinut tehdä. Usein jokin nimike mainittiin sytykkeenä, jonka perusteella rakkaus koko mediaa kohtaan yleensä on roihahtanut liekkeihin. Hyvin usein kyseinen elokuva on nähty nuoressa, vaikutusalttiissa iässä. Onkin hieman surullista, että vaikka nykyäänkin törmää elokuvaan, joka onnistuu valloittamaan, siihen suhtautuu jollakin tavalla analyyttisemmin, ”aikuisemmin”.
Parhaimmillaan elokuvat ovatkin, kun ne pystyvät murtautumaan tietoisten suojamuurien läpi. Kun kävin KAVA:n Orion-teatterissa katsomassa Episodin 10-vuotisjuhlasarjan Elefanttimies-esitystä ja seuraavana päivänä Philomena-lehdistönäytöstä, oli pakko valittaa toimituksessa miten kamalalla alalla olemme, kun pitää joka päivä kyynelehtiä.
Jouni Vikman
PS. Koska lehden Top 10 -palstalle mahtui yllättäen vain kymmenen nimikettä ja ulkopuolelle jäi paljon tutustumisen arvoisia elokuvia, hyödynnämme toimituksen uurastuksen ja henkilökohtaisen panostuksen hedelmää verkon puolella. Pitäkää silmällä juuri avattua joulukalenteria.