Etsi
Netflixistä on tullut yhtä monikansallinen kuin McDonalds: se laajenee ja levittäytyy jatkuvasti. Laajeneminen onkin striimipalveluyhtiön tärkein tavoite tällä hetkellä.
Suomalaisille ensimmäinen prioriteetti ei ole se mitä kulttuurikentällä tapahtuu. Ainoastaan se merkitsee mitä tapahtuu kaukalossa.
Millä perusteella elokuvat valikoituvat Internet Movie Databasen paraatipaikoille maailman 250 parhaan elokuvan joukkoon? Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa pureudutaan IMDb Top 250 -listaan ja sen sisältöön.
Episodin päätoimittaja Jouni Vikman esitteli viime vuonna elokuva-aiheista kokoelmaansa Instagramissa. Nyt Jouni on lähtenyt uuteen haasteeseen.
Legendaarisen länkkärielokuvan Hyvät, pahat ja rumat -ensi-illasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta. Siinä välissä Sergio Leonen ohjaamasta spagettilänkkäristä on ehtinyt tulla yksi elokuvahistorian kulmakivistä, joka muistetaan niin energisestä leikkauksestaan kuin myös ikonisesta musiikistaan.
Tällä viikolla Tuomiolla-podcastissa puhutaan suuresta vääryydestä, joka vaivaa suomalaista elokuvakulttuuria: Miksi niin monet kiinnostavat genre-elokuvat eivät tule Suomessa levitykseen?
Keskiviikkona ensi-iltansa saanut Captain America: Civil War asettaa Marvel-supersankarit vastakkain toistensa kanssa.
Mitä jos E.T. palaisi takaisin maahan? Neo olisi kannattanut jättää lentelemään taivaan tuuliin, jotta olisimme välttyneet kahdelta kehnolta Matrix-jatko-osalta.
Vuosi lähestyy pikkuhiljaa puoliväliään, ja jo kuluvan vuoden kolmas suuresti hypetetty sarjakuvafilmatisointi, Captain America: Civil War saa ensi-iltansa keskiviikkona 27. huhtikuuta.
Jalkapallo on taas tapetilla. Kesällä Ranskassa pelataan jalkapallon EM-kisat ja tänään Suomen elokuvateattereissa saa ensi-iltansa jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovićista kertova dokumenttielokuva.