George Lucas myi perustamansa Lucasfilm-tuotantoyhtiön Disneylle lokakuussa 2012. Kaupan myötä Lucas myi myös immateriaalioikeudet kaikkiin Tähtien sota -elokuviin ja sen hahmoihin.
Disney päätti oston jälkeen aloittaa viipyilemättä uusien Tähtien sota -elokuvien tuotannon uudelle sukupolvelle. Edellinen elokuva, Sithin kosto, oli ilmestynyt 2005, jonka jälkeen uusia elokuvia ei näkynyt horisontissa.
Yksi projekteista oli nimeltään Rogue One: A Star Wars Story.
Jatko-osatrilogiasta ollaan monta mieltä (ja niistä kirjoitan myöhemmin tämän vuoden aikana), mutta Disneyn alle siirtyneen Lucasfilmin suurimpien saavutusten joukkoon nähdään yleisesti lukeutuvan Tähtien sota -esiosaelokuvaksi paljastunut Rogue One.
Andorin päätyttyä päätin palata Rogue Onen pariin, jota en ollut nähnyt pitkään aikaan. Halusin saada selville, kuinka hyvin elokuva on kestänyt aikaa?
Hämmästyin, miten kova kontrasti Rogue Onen ja Andorin välillä vallitsi, ja etenkin miten ilmeistä se oli sarjan katsomisen jälkeen. Andorin tarjoama tarinallinen tarkkuus puuttuu lähes kokonaan Rogue Onesta.
Tämänkertaisen katsomiskerran jälkeen tulin siihen lopputulokseen, että Rogue Onen asema Tähtien sota -fanien rakastamana esiosana pohjautuu elokuvan viimeiseen kolmannekseen. Palaan tekstin
Galen Erso (Mads Mikkelsen) elää rauhallista elämää maaseudulla, kunnes imperiumin joukot saapuvat johtaja Krennicin (Ben Mendelsohn) johdolla hakemaan häntä Kuolemantähden rakennusprojektia varten. Erson Lyra-vaimo saa surmansa, mutta nuori Jyn-tyttö pääsee pakoon.
Kapinallisten johtohahmo Saw Guerrera (Forest Whitaker) ottaa Jynin huostaansa.
Andorin paras anti Rogue Onen suhteen on se, miten hyvin se takautuvastijäsentää elokuvan tapahtumasarjaa. Jos jatkat välittömästi Andorista elokuvan pariin, se tuntuu koherentimmalle, mutta toisaalta vertailukohta Andorin kerrontarytmiin tuo edestakaisin pomppivan tarinan näkyville.
Rogue One ei osaa oikein alkaa Galen Erson ja “avaruuden Eichmann” Krennicin välisen, erittäin toimivan kohtauksen jälkeen. Kenen tarinaa tässä kerrotaan? Mihin sen pitäisi keskittyä ja kuinka tarina tulisi kertoa?
Käytännössä elokuva yrittää rakentaa kapinallisten luottomiehen Cassian Andorin (Diego Luna) ja Jyn Erson välisen draaman, jossa keskeisenä elementtinä on luottamuspula. Esimerkiksi Cassian määrätään murhaamaan Jynin isä, mikä voisi toimia selkeänä konfliktina kahden sankarin välillä ja Cassianin hyvityksen tarpeen lähde.
Sen sijaan draaman kaari lässähtää osittain siksi, koska Cassianista ei uskalleta tehdä moraalisesti liian harmaata hahmoa.
Suurin ongelma Rogue Onessa on kiire. Hahmoihin ei ehdi tutustumaan, kun elokuva siirtyy mahdollisimman nopeasti kohtauksesta toiseen. Paikasta toiseen juostuna kapinallisten tavoitteet jäävät epäselviksi. Täten myös draaman tärkeimmät elementit jäävät räjähdysten ja taistelun temmellyksen alle.
Jännitin Andorissa rystyset valkoisena, kun jokaisessa ryöstö-, pako- ja taistelukohtauksessa tavoitteet, esteet ja haasteet on esitetty kristallin kirkkaina. Tähän verraten Rogue Onen ryminä tuntuu olevan ”ihan ok”: nättiä taistelun vilinää, jota ei kuljeteta dramaattisella selkeydellä.
Jyn, Cassian ja uudelleenohjelmoitu imperiumin turvallisuusdroidi K-2SO (pitkillä puujaloilla kiikkuva Alan Tyduk) lähtevät infiltroitumaan imperiumin datapankkiin varastaakseen Kuolemantähden suunnitelmat. Tätä ryöstöoperaatiota piinaa ”vedetään kaikki hatusta” -syndrooma.
Vertaa Scarifin operaatiota esimerkiksi Andorin Aldhanin varuskunnan tai Narkina 5:n vankilapakoon, jotka toimivat täydellä teholla. Katsojan pitää tietää, mikä voi mennä pieleen. Ilman sitä kohtaukseen ei muodostu jännitettä ja katsojan odotuksia ei ohjata.
Rogue One on myös epävarma roolistaan esiosana.
Andor asetti fanipalvelukset (easter eggit ja muut bongattavat silmän iskut) taustalle ja pieniin hetkiin ja sivulauseisiin, jotta ne eivät ohjaisi katsojan huomiota pois tarinasta, jonka se haluaa kertoa.
Rogue One sen sijaan ottaa ja asettaa keskeiseen asemaan kaiken sen, mitä se odottaa fanien haluavan. Darth Vader, Tarkin, Kuolemantähti ja ängetään tarinaan ilman minkäänlaista motivaatiota ja lisäarvoa tarinalle.
Kyllä, nuo hetket ovat siistejä, visuaalisesti upeita, mutta kuinka ne palvelevat tarinaa?
Mustafarille sijoittuva Vaderin kohtaus ei tuo mitään lisätietoa, vaan toistaa käytännössä jo tiedetyt asiat.
Jedhan tuho, jossa toistetaan orjallisesti Tähtien sodassa nähtävä Kuolemantähden kohtausketju, ei ole läheskään yhtä tehokas kuin Alderaanin tuho. Kiireinen ja tiuhaan asuttu Jedha tuhotaan, mutta se ei jätä hahmoihin (tai katsojiin) minkäänlaista jälkeä.
Mutta Rogue Onen rakastetuin, puhutuin ja kehutuin fanipalveluhetki on Darth Vaderin saapuminen kapinallisten alukseen. Vader pistää kylmäksi aimo pinon täysin tuntemattomia kapinallisia, jotka yrittävät kuljettaa varastetun datan eteenpäin Tantive IV -alukselle.
Lue myös: Mistä on hyvät tarinat tehty? Tarkastelussa Tähtien sota -sarja Andor
Jälleen kerran kyseessä on älyttömän siisti kohtaus, joka saa sisällä asuvan pikku-Villen mylvimään, mutta Vaderin käyttötarkoitus on ristiriidassa elokuvan tarkoituksen kanssa.
Roguen One pyrkii kertomaan tarinan kapinallisten taustajoukkojen tekemästä uhrauksesta sodassa, jossa vain johtohahmot (Skywalker ja Solo) palkitaan suuressa seremoniassa pitkän kamppailun päätteeksi. Pienet uhraukset hukkuvat historian havinaan.
Oikeanlainen, todella kauhistuttava tapa käyttää Vaderia Rogue Onessa olisi vaatinut sen, että meidän tuntemamme sankarit olisivat joutuneet tuohon samaa käytävään (tai samankaltaiseen tilanteeseen) sith-lordin kanssa.
Kuvittele tilanne, jossa Cassian ja kumppanit joutuvat pakenemaan Vaderia päästäkseen toimittamaan varastetun datan eteenpäin. Tai sama tilanne siten, että suurin osa heistä olisi kuollut samanlaisella hirvittävällä tavalla kuin täysin tuntemattomat kapinallissotilaat.
Vaderin käytäväkohtaus tarjoaa nykyisessä olomuodossaan vain itseisarvoisen verilöylyn, joka tuntuu täysin irralliselta muuhun elokuvaan nähden.
Andor on monessa mielessä lahja meille kaikille Tähtien sota –faneille, jotka uskovat, että hyvin kirjoitetut ja toteutetut tarinat pystyvät seisomaan omin jaloin siitäkin huolimatta, että ne ovat osa laajempaa kokonaisuutta.
Tony Gilroyn kipparoima sarja yhtä aikaisesti sekä parantaa että heikentää Rogue Onen tarinaa, jokatuntuu nyt tv-sarjan tarinan päättävältä elokuvalta, joka ei aivan yllä samoihin temaattisiin tai emotionaalisiin sfääreihin.
Pahinta on se, että Andor toimi aivan loistavasti yksinäänkin. Se ei tarvitse aiempia elokuvia, ei edes Rogue Onea, resonoidakseen syvällä katsojassaan.
Toisin kuin Rogue One.
Ville Vuorio – Leffahamsteri