Etsi
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1997 valmistunut slasher-kauhuelokuva Tiedän mitä teit viime kesänä.
Jalkapallon maailmanmestaruuskisoja voi katsoa kotisohvan tai baarien lisäksi myös elokuvateattereissa. Osassa teatterisaleista on myös anniskelumahdollisus.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2013 valmistunut Alan Partridge: Kukkona tunkiolla.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2010 valmistunut arvostelu- ja yleisömenestys Inception.
Sodankylän 33. elokuvajuhlat alkavat keskiviikkona 13. kesäkuuta.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1982 valmistunut E.T The Extra-Terrestrial.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2005 valmistunut komedia Kuokkavieraat.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2008 valmistunut Slummien miljonääri.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2013 valmistunut Gravity.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2011 valmistunut Pirates of the Caribbean – Vierailla vesillä.
Tänään nähdään televisiossa Oliver Stonen elokuva Wall Street – rahan ja vallan katu vuodelta 1987.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2008 valmistunut Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2012 valmistunut The Jersey Devil.