Etsi
Kovia rooleja on samassa rytäkässä mennyt myös ohi.
Lee on ajautunut vuosien varrella sanaharkkaan mm. Clint Eastwoodin ja Quentin Tarantinon kanssa.
71-vuotias Allen vetelee vanhaan malliin!
Eroaminen sattui kiperään paikkaan.
Squid Gamen kakkoskautta on kritisoitu muun muassa saman toistosta.
Dafoe on Eggersin luottonäyttelijä.
Lavin muistetaan Broadway-uransa lisäksi 1970-luvun sitcom-sarjasta Alice.
Michael Mann suitsutti Heat-näyttelijän poikkeuksellista lahjakkuutta.
Emma Stonen sijoitus sai some-kansan höyrykoneet jälleen täyteen vauhtiin.
Bruce Willis ja Emma Hemming Willis viettivät 17-vuotishääpäiväänsä.
Turner muistetaan erityisesti vuoden 2012 elokuvasta, joka kertoi Yhdysvaltojen ensimmäisestä avoimesti homoseksuaalista rokkitähdestä.
Ridley Scottin soturitykitys on pyörinyt teattereissa jo kuusi viikkoa.
Suomen ensi-ilta on 3.1.2025.