Etsi
Uutisoimme aikaisemmin Game of Thronesin viidennen kauden uudesta julisteesta. Paljon odotetusta viidennestä kaudesta on nyt julkaistu myös videomateriaalia.
Paremmin näyttelijänä tunnettu Alec Baldwin on tehnyt uuden alueavaltauksen rapin puolelle.
Joskus elokuvatrailerit ovat paras kohta elokuvateatterikäynnin aikana. Trailereiden teko on taidetta, ja hyvin tehty traileri saa huononkin elokuvan näyttämään katsomisen arvoiselta.
Usein elokuvien sisällä nähdään fiktiivisiä elokuvia. Yleensä elokuvat elokuvien sisällä ovat täysin absurdeja ja naurettavia. Esimerkiksi Kunniattomat Paskiaiset – elokuvassa nähdään vilaukselta propagandafilmejä ja Tropic Thunderissa pätkiä useista elokuvista, joita sen hahmot tähdittävät.
Batman v Superman: Dawn of Justice on yksi ensi vuoden odotetuimpia elokuvia. Fanipojat odottavat innolla näkevänsä kaksi kaikkien aikojen isointa sarjakuvasankaria yhdessä samassa elokuvassa. Kahden popkulttuuri-ikonin yhteiselokuvaa on yritetty tehdä jo aikaisemmin ilman menestystä. Batman ja Teräsmies itse asiassa melkein ottivat yhteen valkokankaalla jo vuonna 2004.
Predator – saalistaja (1987) on yksi kaikkien aikojen parhaista tieteistoimintaelokuvista ja Arnold Schwarzeneggerin uran parhaita elokuvia. Elokuvan nimihahmosta eli Predatorista on tullut yksi elokuvahistorian ikonisimpia hirviöitä. Alun perin ulkoavaruuden metsästäjä näytti kuitenkin varsin erilaiselta.