Etsi
Vähin äänin tehty elokuva sai innostuneen vastaanoton Sundance-festareilla.
Tyylikkäistä elokuvistaan tunnettu ohjaaja tuo hallitun visionsa Amazonin puolelle.
Synkkään sarjakuvaromaaniin perustuva elokuva on käynyt jo useamman tekijän käsissä.
Tähtinäyttelijä esittää tietokoneviruksilla rikastunutta miestä, jonka elämäntarinassa riittää kerrottavaa.
Kohutun Oscar-mokan jälkeen voittajaksi osoittautuneen Moonlightin ohjaajalla lienee tällä hetkellä varaa valita.
Minnesota ei ole entisensä Fargon odotetulla uutuuskaudella.
Katsuhiro Otomon ohjaama Akira saa amerikkalaisen kaksosen, mikäli budjetti saadaan pidettyä aisoissa ja oikeat tekijät löytyvät.
Hämähäkkimiehen kanssa ikuista yhteiseloa kaipaava Venom on saamassa oman elokuvansa, jonka sanotaan elävän Spider-Man: Homecomingin ja muiden Marvelin elokuvauniversumiin sijoittuvien elokuvien ulkopuolella.
SWAT-ryhmä ratsaa Mustien pantterien tilat tulevassa Netflix-elokuvassa.
Life-elokuvan ohjaaja jatkaa työskentelyä arvostetun näyttelijän kanssa.
Kaksi erinomaista kautta ja yhden kokonaisen tarinan päätökseen saanut The Knick ei saa jatkoa.
Disney aikoo kertoa mitä, milloin ja miksi tapahtui Han Solon nuoruudessa.
Erinomaisen In Bruges -elokuvan (suom. Kukkoilijat) käsikirjoittaja-ohjaajalta voi odottaa synkkää huumoria ja sopimatonta käytöstä.