Bourne-ohjaaja lähtee sarjamurhaajajahtiin – vuosia kehitteillä ollut elokuva ottaa askeleen eteenpäin

Synkkään sarjakuvaromaaniin perustuva elokuva on käynyt jo useamman tekijän käsissä.

28.3.2017 16:00

Paramount on palkannut Jason Bourne -elokuvista tunnetun Paul Greengrassin ohjaamaan vuosia kehitteillä olleen Eliot Ness -elokuvansa.

Brian Michael Bendisin ja Marc Andreykon Torso-sarjakuvaromaaniin perustuvan elokuvan käsikirjoittaa L.A. Confidentialin ja Greengrassin ohjaaman Green Zonen kynäillyt Brian Helgeland. Tarinassa seurataan Al Caponen vankilaan pistänyttä ja sen jälkeen Clevelandin turvallisuuspäälliköksi siirtynyttä Nessiä, joka jahtaa jokeen ihmisten yläruumiita jättävää sarjamurhaajaa.

Projektin ohjaajana oli alun perin sarjamurhjaajatarinoilla jo aiemmin vakuuttanut David Fincher, jonka jälkeen keikka meni hetkellisesti Ain’t Them Bodies Saints -ohjaaja David Lowerylle. Kummankaan versiot eivät kuitenkaan päässeet tuotantoon asti.

Eliot Ness ja tämän Lahjomattomat-jengi on nähty fiktiivisenä versiona niin valkokankaalla kuin televisiossakin. Kevin Costner esitti hahmoa muistettavasti Brian De Palman ohjaamassa Lahjomattomat-elokuvassa.

Lähde: Deadline

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia