Etsi
Tähti joutuu viettämään kaksoiselämää tulevassa vakoojatrillerissä.
Pienen budjetin kauhuleffasta menestyksen tehnyt ohjaaja päässee käsiksi isompiin rahoihin.
Suosittu näyttelijä on jo ehtinyt tatuoida agenttinsakin nimen ihoonsa. Mutta uusinta lupausta hän ei haluaisi täyttää.
Baywatch-elokuva ei trailerin perusteella ota itseään tai alkuperäismateriaalia kovin vakavasti.
Vastikään Oscarilla palkittu toimintatähti pistää huumekartellin kuriin – mutta ei joudu tekemään sitä yksin.
Ocean’s-elokuvien maailmaan sijoittuvassa elokuvassa joukko entisiä huijareita ja ryöväreitä päättää lähteä kostohommiin.
Tositapahtumiin perustuvassa seikkailussa taistellaan luonnonvoimia vastaan keskellä aavaa merta.
Studio toivoo katsojien rynnivän teattereihin vanhan suolan perässä. Mutta tuleeko traileria katsoessa jano?
Elektroninen urheilu on valtava kisatanner, jonne ei vanhuksia kaivata.
Joku tarkkailee sinua aina – ja joskus se joku saattaa olla Tom Hanks.
Victoria’s Secret -mainoksiakin luotsaava ohjaaja haluaa pitää kiinni omasta jutustaan.
Tulevan minisarjan vaikuttava näyttelijäkaarti osoittaa television olevan uusi musta.
Johnny Deppistä itkupillin tehnyt ohjaaja hehkuttaa Richard Linklaterin uusinta elokuvaa täydellisen osuvasti.