Etsi
Tapaus kosketti lukuisia tunnettuja ihmisiä ympäri maailman.
Elokuva perustuu Pulitzer-palkitun toimittajan uutuuskirjaan.
Ei hätää, Hollywood-tähdet eivät näe nälkää.
Sarjalla on samankaltainen rakenne kuin suositulla Black Mirrorilla.
Elokuvan traileri julkaistiin eilen.
Tilastojen mukaan Hollywoodin parhaiten palkatut miesnäyttelijät saavat lähes kolminkertaista palkkaa yhtä isoja rooleja tekeviin naisnäyttelijöiden nähden.
Elokuva sijoittuu 1970-luvun Yhdysvaltoihin, mutta ohjaajalle tyypilliseen tapaan kuvattu Euroopassa.
Visuaalisesti elokuva tullee olemaan taattua laatua.
Paramount ei aio luovuttaa leluihin perustuvan tuotteensa suhteen.
Tässäpä projekti, jota pitää silmällä.
Hyviä uutisia hullun animaatiosarjan ystäville!
Kilpailevien elokuvaprojektien taustalla on varsin kovia tekijöitä.
Nyt kirnutaan kertaalleen syötyä juustoa.