10 000 BC

14.3.2008 00:00
    MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

    Teineille suunnattu historiallinen epookki, jossa ei ole päätä eikä häntää upeasti tehtyjä digimammutteja lukuunottamatta. Elokuva palauttaa katsojansa alkuihmisen kehitystasolle.

    Elokuvan sloganin mukaan “Maailman muuttamiseen tarvitaan sankari”. Samaa sankaruutta tarvitaan, jos aikoo katsoa tämän elokuvan loppuun asti. Elokuva on nimittäin niin heikosti käsikirjoitettu ja näytelty, että edes digitaaliefektit eivät sitä pelasta. Teatterista ulospäästessä on pakko hämmästellä, miten tällaiseen b-elokuvaan voidaan upottaa 75 miljoonaa dollaria. Vastaus löytyy tietenkin nimestä Roland Emmerich (Godzilla, Independence Day). Mies, joka ei ole koskaan saanut elokuvistaan kriitikoilta ylistystä, eikä näköjään tavoittele sitä nytkään. Sen sijaan lipputuloja on ainakin tähän asti tullut. Nyt hänellä on kaikki mahdollisuudet uransa ensimmäiseen floppiin.

    Elokuvan suurin ongelma on sen kertakaikkinen epäuskottavuus, jonka johdosta eläytyminen muuhun kuin lyhyisiin taistelukohtauksiin on lähes mahdotonta. Tarinan keskiössä on kalifornialaisten surffarien näköisten rastatukkaisten nuorten miesten joukko, joka kisaa sinisilmäisestä Miss Kalliovuoresta. Vaikka heimo näkee ankaraa nälkää ja puutetta, kaikki ovat onnistuneet hankkimaan bodatun kropan ja täydellisen valkoisen hampaiston. Elokuvan synopsiksessa mainitaan, että tähän aikaan ihmiset ja pedot olivat tasa-arvoisia, vaikka koko elokuvan ajan nämä ryysyläiset vain pakenevat ja joutuvat erilaisten petojen kitoihin. Lisäksi nämä luolamiehiltä näyttävät alkeellisissa hökkeleissä majailevat metsästäjät puhuvat englantia täydellisine lauserakenteineen, vaikka eivät ole vielä onnistuneet keksimään mitään keihästä kehittyneempää. Vuorten takana sen sijaan asustaa vähintään vuosituhat heitä edellä olevia heimoja, joilla on jo kaikki pelit ja vehkeet. Onpa yksi porukka kerennyt jopa rakentaa pyramidejakin (vieläpä mammuttien avulla) ja valtavia purjelaivoja 5 000 vuotta ennen kuin niitä historiankirjoituksen mukaan oli edes olemassa.

    Elokuva alku on liikuttavan lapsellinen. Se on kuin suoraan Saara Cantellin Unnasta ja Nookista (2006), niin lähellä lastenelokuvan pelkistyksiä ollaan. Pääjuoni ryöstetyn rakkaan vapauttaminen orjuudesta on suoraan napattu Mel Gibsonin Apocalyptosta (2006). Loppuhuipennuksen paikkana on niin ikään sivilisaation sen hetkinen huippumesta sillä erotuksella, että Emmerichin luonnonlapset pistävät lopuksi koko valtakunnan paskaksi muutamalla keihäällä ja maagisella yhteydellä mammutteihin. Ilmeisesti koeyleisö kotona jenkeissä ei ole tajunnut tekeleestä yhtään mitään, koska päälle on varmuuden vuoksi liimattu naiivi kertojanääni (imelimpään äänenkäyttöönsä koskaan yltävä Omar Sharif), ettei tyhminkään katsoja putoa kärryiltä.

    Elokuva suurin saavutus lienee uusi karvan digianimointitekniikka, jolla on todellakin saatu elävännäköisiä mammutteja aikaan. Sen sijaan sapelihammastiikeri näyttää enemmänkin liikaa halitulta ja takkuiselta pehmolelulta, joka ei hampaita lukuun ottamatta hätkäytä ketään. Elokuva ei yllä millään tasolla Jean-Jacques Annaudin Oscarin saaneen Taistelu tulesta (Quest for Fire, 1981) tasolle. Järkevintä on siis odottaa, milloin se saa ensi-iltansa teräväpiirtoversiona.

    Lisää luettavaa