Kirjojen ruotiminen ystävien kanssa on mukava ja suosittu tapa harrastaa kirjallisuutta. Sitä se on myös neljälle amerikkalaiselle, pitkäaikaiselle ja jo seniori-ikään ehtineelle ystävykselle. Edellisessä elokuvassa vuodelta 2018 heidän seikkailunsa liittyi 50 Shades of Grey -kirjaan. Nyt, muutamaa vuotta myöhemmin, käsittelyyn on päätynyt Paolo Coelhon Alkemisti. Sen verran koronapandemia on aiheuttanut muutoksia, että kuukausittainen kokoontuminen, lähinnä viininjuonnin merkeissä, on vaihtunut etätapaamisiin.
Nyt nelikko pääsee pitkästä aikaa tapaamaan toisensa kasvotusten. Vivianilla (Jane Fonda) on uutisia muille: hän on päässyt yli sitoutumiskammostaan ja on vihdoin menossa naimisiin pitkäaikaisen kumppaninsa (Don Johnson) kanssa. Koska häät on tarkoitus järjestää Toscanassa, on vain loogista järjestää polttaritkin Italiassa. Niinpä kaverukset suuntaavat Roomaan.
Dianen (Diane Keaton) on tarkoitus sirotella edesmenneen miehensä tuhkat Italiaan, kun kerran kulmilla ollaan. Viimeisimpänä työelämässä ollut Sharon (Candice Bergen) on jättämässä tuomarin ammattinsa ja kipuilee sen kanssa. Carolin (Mary Steenburgen) miehen (Craig T. Nelson) sydän ei ole parhaassa kunnossa, mikä aiheuttaa suurta huolta. Mukana pyörii myös jo edellisestä elokuvasta tuttu Dianen poikaystävä (Andy Garcia).
Matkaan lähdetään suurin toivein. Rooma on juuri niin upea kuin he ovat odottaneetkin. Hääpuku ostetaan, syödään hyvin, katsotaan nähtävyyksiä jne. Katutaiteilijan ehdotuksesta porukka päättää pistäytyä Venetsiassa ennen hääjuhlaa. Maantietoa tuntevat saattavat yllättyä matkakohteiden järjestyksestä, sillä Toscana on huomattavasti lähempänä Roomaa kuin Venetsia. Tarinan kannalta näin saadaan lisää kohellusta ja uusia kokemuksia.
Book Club -elokuvan jatko-osan on ohjannut edellisen elokuvan tapaan paremmin tuottajana kannuksia kerännyt Bill Holderman, joka edellisen osan tapaan on myös kirjoittanut sen yhdessä Erin Simmsin kanssa. Kummankin kokemattomuus elokuvateollisuuden luovalta puolelta pistää silmään todella pahasti.
Book Clubin ykkösosa tehtiin tietojen mukaan vain vaivaisen 10 miljoonan taalan budjetilla, ja se kerrytti kassalippaaseen yli kymmenen kertaa enemmän. Niinpä kakkososa oli vain ajan kysymys. Etenkin kuin näyttelijät ovat näinkin tunnettuja. Nyt tuotantobudjetti saatiin tuplattua, vaikka se on Hollywoodin mittapuulla silti erittäin vaatimaton. Laatua rahamäärä ei kuitenkaan ole parantanut.
Elokuva on aivan käsittämättömän huonosti kirjoitettu. Se on löysä, sen niin kutsutut vitsit ovat vaivaannuttavan surkeaa pikkusievistelyä, vaikka joitain ikään kuin rohkeitakin juttuja on leivottu mukaan. Hahmot ovat ohuempia kuin riisipaperi, eikä näyttelijöille jää yhtään mitään näyteltävää kaiken ollessa sovinnaisuudessaan typerryttävän pökkelöä.
Ainut näyttelijä, joka on elementissään, on Diane Keaton. Hän on juuri sellainen, ainakin omasta mielestään, suloisen hömelö ja kömpelö roolihahmo, jota hän on näytellyt jo 1970-luvusta lähtien, parhaimpana esimerkkinä Woody Allenin Annie Hall (1977). Samoilta ajoilta hänelle näyttää jääneen myös mieltymys outoihin hattuihin, joita ilman hän ei voi tässäkään elokuvassa olla.
Jollei Bill Holdermanilla olisi asemaa kohtuullisena tuottaja, kumpaakaan Book Clubia tuskin olisi saatu tehdä. Ei ainakaan olisi pitänyt saada.
Hannu Liekso