Ajojahti

GENRE ENSI-ILTA 24.02.2017 TÄHDET

Hyllytyksen vuoksi ylikonstaapeli Tommy Saunders (bostonilaissyntyinen Mark Wahlberg) saa hoitaakseen vain kevyitä toimeksiantoja – kuten Bostonin maratonin maalialueen partiointi. Mutta ei kauan. Kun kaksi pommia räjähtää, Saunders on hetkessä keskellä kaaosta, joka muuttaa monien ihmisten elämän ja vaikuttaa kaikkiin Bostonissa Saundersin vaimosta (Michelle Monaghan) kiinalaisopiskelijaan (Jimmy O. Yang) ja ylikonstaapeli Jeffrey Puglieseen (J.K. Simmons).

”Helvetinmoista propagandaa”, mutisi selkeästi hermostunut kollega poistuessamme Peter Bergin uutuuden lehdistönäytöksestä. Todettakoon, että hän oli virolainen. Turhautuminen on silti helppo ymmärtää. Kenellä tahansa Amerikan Yhdysvaltojen ulkopuolella voi olla Ajojahdissa nieleskelemistä.

Sen sanoma on yksinkertainen. Kriisin koittaessa on toiminnan, ei puheen aika, Berg tuntuu sanovan. On laitettava syrjään erilaiset valtion laitokset, laitettava kasaan joukko kovia jätkiä ja metsästettävä nilkit, jotka ovat satuttaneet meitä. Ja jos joukko aseita ja lippuja heiluttavia kansalaisia haluaa mukaan? Tervetuloa. Kenenkään poliittisia näkemyksiä moittimatta: Ajojahti saattaa kuin huomaamattaan selittää miksi Trump voitti vaalit – paremmin kuin yksikään puuteroitu poliittinen kommentaattori.

Upottuaan Battleshipin kanssa Berg tuntuu löytäneen itselleen sopivan rakosen. Ja muusan – Lone Survivorista alkanut bromanssi Mark Wahlbergin kanssa tuntuu voivan hyvin. Kolme yhteistä projektia takana ja vähintään yksi uusi tulossa, joten saamme todistaa kaunista (ja molemminpuolisesti kannattavaa) ystävyyttä. Ja mikä ettei, onhan Ajojahti jälleen sujuva ja hyvin toteutettu tosielämän tuhotarina.

Casey Shermanin ja Dave Wedgen kirjaan Boston Strong perustuva elokuva ei yritä selittää mitä tapahtui. Vaikka hyökkäys sinänsä on hyvin pohjustettu, elokuva siirtyy nopeasti kuvaamaan sitä seurannutta neljän päivän takaa-ajoa, joka loppukuvissa esiteltyjen selviytyjien väittämän mukaan antoi bostonilaisille uutta yhteisöllisyyden tunnetta. Jotkut voisivat kutsua sitä rakkauskirjeeksi kaupungille, joka sai iskun ja selvisi. Toiset taas tilaustyöksi. Mutta selvästi se on osunut ajan hermoon.

Onneksi kaikki ei ole mustavalkoista. Berg kyllä pitää kliseistään – hän avaa elokuvan niin onnellisilla ja rakastavilla ihmisillä, että jotain pahaa tietää olevan pakko tapahtua – mutta pahantekijöiden osalta hän osuu nappiin. Tsetsenialaisamerikkalaiset veljekset, joiden kotitekoiset pommit tappoivat ja haavoittivat, eivät olleet minkään terroristijärjestön jäseniä. Toinen heistä oli naimisissa amerikkalaisnaisen (kylmäävästi näyttelevä Supergirl, Melissa Benoist), toinen opiskeli Massachusettsin yliopistossa. He ovat – eikä se ole pieni saavutus – ihmisiä.

Samalla se vahvistaa vainoharhan tunnetta. Anteeksi yksinkertaistus, mutta Ajojahdissa terroristilla ei ole partaa ja vuohta – hän voi olla ystävä, joka tekstaa hymiöitä ilman huolta huomisesta. Karmivaa? Sarah Palinin sanoin: ”You betcha!”

”Hoidelkaa ne mulkut” huutaa pakenevien veljesten kaappaama panttivanki. Sanomattakin on selvää, ettei hänen tarvitse odottaa kauan. Ajojahti on haastava paketti: osin omankäden oikeuden ylistys, osin moderni versio tavallisen kansalaisen rohkeutta ja sitoutuneisuutta ylistävistä romanttisista sotadraamoista; sekoitus Mrs. Miniveria ja United 93:sta. Sen sanomaa ei välttämättä niele, mutta sen taidokkuutta ei käy kieltäminen.