Näyttelijänä paremmin tunnetun Tiina Lymin esikoiselokuva on parhaimmillaan raikas, mutta se ei koskaan täysin lunasta lupauksiaan vapauttavasta, kolmen eri sukupolven tarinat yhteen nivovasta road moviesta. Yritys on silti hyvä ja pääosiin on kiinnitetty tämän hetken kiinnostavimpia näyttelijöitä.
Q-Teatterin lavalta parhaiten tunnettu Lotta Kaihua on Katri, kiinteistönvälittäjän työlleen elävä uraohjus, joka haaveilee pakomatkasta Ranskaan miehensä Mikon (Antti Holma) kanssa. Lähtöä edeltävänä päivänä Katri yhyttää Mikon toisen naisen seurasta ja löytää tämän vaatekaapista salikassillisen käteistä.
Hetken mielijohteesta petetty Katri päättää ottaa rahat ja lähteä litomaan. Auton kyytiin päätyy kuitenkin naapuriasunnon 8-vuotias Anna (Eedit Patrakka). Suunnaksi vaihtuu kaukomaiden sijaan Annan mummola Kainuussa. Peräänsä kaksikko saa Mikon lisäksi Annan hulttioisän Teron (Ville Tiihonen). Molemmat ovat sekaantuneet saman tyyppisiin hämäräbisneksiin.
Sekavan alun jälkeen kerronta jäntevöityy, ja takaa-ajon alkaessa Äkkilähtö hiljalleen löytää uomansa. Kiintopisteitä on neljä, kun edellä esiteltyjen hahmojen lisäksi seurataan Annan mummoa (Marja Packalén) sekä tätä kaikkea etäältä vahtaavaa rikollisliigaa.
Kaiken ytimessä on alusta loppuun Katrin ja Annan välinen suhde. Lapseton Katri löytää ehkä itsestään avaimet äitiyteen, Anna taas tästä samalla itselleen äitihahmon, joka häneltä on puuttunut. Nina Laurion, Johanna Hartikaisen ja Tiina Lymin käsikirjoitus on vahvimmillaan kuvatessaan tätä varovasti syventyvää suhdetta.
Äitisuhteen kuvaus jatkuu Katrin omassa äidissä, jota ei koskaan nähdä tai kuulla, mutta jonka tiedetään ryypiskelevän etelässä veropetosrahoilla. Äkkilähtö kuvaa paikoin varsin osuvasti sitä, miltä tuntuu, kun omaan äitiin ei voi luottaa tukena ja turvana. Ja kuinka tuon suhteen järkkyminen pakottaa järjestämään omaa maailmankuvaa uudelleen.
Halpaan kyökkipsykologiaan Äkkilähtö sortuu esittäessään, että huono kokemus omasta äidistä on tehnyt Katrista lapsettoman uranaisen. Ja että tämä elämänasenne on korjattavissa yhdellä mökkireissulla, sekä uudella miehellä.
Äkkilähdön keskeistä tematiikkaa on toiseen luottaminen ja ihmissuhteiden tuoma turva. Opetusfilmiksi se lässähtää viimeistään, kun kuvioon tulee Jussi Vatasen rehti ja yksinkertainen kioskinpitäjä Johannes. Samanikäinen heteronainen kun on, Katri luonnollisesti ihastuu tähän.
Pian kaksikko on veneessä opettelemassa soudun ja huopaamisen saloja. Kun airoja vedetään yhdessä ja yhtä aikaa, paatti lipuu eteenpäin. Kohtauksen symboliikka on sietämätöntä jo ilman sitä säestävää suomalaisen suven romantiikkaa.
Miksi onkin niin, että huonosta parisuhteesta vapaudutaan vain päätymällä hyvään parisuhteeseen? Miksi kaupunkilainen uraihminen on rikki, ja häntä täytyy simppelin maalaismiehen eheyttää? Äkkilähtö voisi tehdä sen ratkaisevan käännöksen ja haistattaa pitkät heteronormatiivisen romcom-genren lainalaisuuksille, mutta lopulta se seuraa ihan samoja latuja muiden lajitovereidensa kanssa.
Näyttelijät tekevät osissaan parhaansa. Vatanen (Napapiirin sankarit 2) on murrealueiden epämääräisenä ilmentäjänä jo kokenut tekijä, Kaihua (Kaspar Hauser -näytelmä) sukupolvensa lahjakkaimpia näyttelijöitä, ja nuori Patrakka näyttelee narkkariperheessä omaa leikkimaailmaansa rakentelevaa lasta napakasti.
Kokeneella Tiina Lymillä on ohjaajana varmasti paljon annettavaa. Äkkilähtö ei vaan koskaan pääse lähtöterminaalia pidemmälle.