American Pastoral

GENRE ENSI-ILTA 20.01.2017 TÄHDET

Seymour ”Swede” Levov (Ewan McGregor) on pikkukaupunkinsa sankari, heidän Kennedynsä, kuten David Strathairnin Nathan Zuckerman sanoo luokkakokouksessa vuosia myöhemmin. Swede on paikallinen legenda; hyvästä perheestä tuleva urheilulupaus, joka menee naimisiin kauniin Dawnin (Jennifer Connelly) kanssa ja muuttaa maalle. Swede elää periamerikkalaista unelmaa perheensä kanssa, ja elämä näyttää ulkopuolisille täydelliseltä. Unelmaa kuitenkin uhkaa Sweden tyttären Merryn (Dakota Fanning) radikalisoituminen 60-luvun rotumellakoiden jälkeen.

Ewan McGregor tunnetaan hyvänä ja luotettavana näyttelijänä. Nyt mies on kuitenkin siirtynyt kameran toiselle puolelle ja ottanut suuren urakan harteilleen näyttelemällä pääosaa omassa ohjaustyössään. Lopputulos on kelvollinen, mutta ei täydellinen. McGregor ymmärtää tarinan päälle ja onnistuu myös luomaan muutamia hienoja kuvia valkokankaalle, mutta ne ovat harvassa ja näyttävät enemmänkin valokuvilta. Kamera ei liiku vaan pysyy staattisena ja katsoja seuraa tapahtumia kaukaa. Visuaalisesti elokuva on valitettavan mielikuvitukseton eikä koskaan vangitse katsojaa kuten toivoisi.

McGregor kuljettaa tarinaa hyvin, mutta ei luo tarpeeksi nyansseja, jotka pitäisivät katsojan kiinnostuneena. Tuloksena on tasapaksu ja ajoittain pitkäveteinen elokuva. Elokuvan alku on haparoivaa, kun McGregor esittelee Nathanin, joka tapaa Sweden veljen luokkakokouksessa. Strathairnin kaltaista hyvää näyttelijää katsoisi enemmänkin, mutta muutaman lyhyen kohtauksen jälkeen mies katoaa ja ilmestyy vain elokuvan lopussa, mikä jättää hahmon täysin turhaksi. Elokuva on vahvimmillaan, kun Merryn teot paljastuvat ja Sweden amerikkalainen unelma tuhoutuu.

Elokuva sijoittuu 1960-luvulle, joka oli poliittisesti radikaalia aikaa. McGregor rakentaa tarinan sisäisiin ongelmiin tuhoutuvasta perheestä, kun muu maailma taistelee ulkoisten uhkatekijöiden kanssa. Viittaukset Vietnamin sotaan tuovat elokuvaan ajallisuutta ja Merryn radikalisoituminen ja ennen kaikkea sen ymmärtäminen tuntuvat ajankohtaisilta ja tärkeiltä elementeiltä, mutta McGregor ei koskaan uskalla mennä syvemmälle näihin elementteihin vaan puskee eteenpäin tarinassa.

Elokuva käsittelee mielenkiintoisia kysymyksiä, kuten luonto vastaan kasvatus ja mielenterveysongelmat, mutta näistä raapaistaan vain pintaa, vaikka pohdintaa olisi voinut olla enemmänkin. Loppupuolella elokuva tuntuu saavan uutta potkua kun käy ilmi, että molemmat Sweden elämän naiset vihaavat Swedea ja Dawn katuu koko avioliittoa ja ajatusta heidän täydellisestä elämästään. Swede kysyykin, milloin hän alkoi tehdä kaiken väärin? Pienet, merkityksettömät teot ja tapahtumat ovat johtaneet Sweden perheen perikatoon. Olisiko kaikki ollut estettävissä vai onko kyseessä vain elämän julmuus?

McGregor on valitettavasti elokuvan heikoin lenkki. McGregor on keskiverto eikä yllä Connellyn ja Fanningin tasolle. Erityisesti Fanning on upea vihaisena teininä ja myöhemmin kärsineenä naisena. Liekö McGregor keskittynyt liikaa kameran takana hääräämiseen ja miehen läsnäolo kameran edessä on siten kärsinyt.