Auringon lapset

GENRE ENSI-ILTA 03.06.2022 TÄHDET

Iranilaisohjaaja Majid Majidi antaa jälleen oppitunnin siitä, kuinka lapsille ja lapsista puhutaan. (Ikäraja K-12)

Jos Auringon lapset tuntuu tutulta, se johtuu hyvästä syystä. 1990-luvulla iranilaisohjaaja Majid Majidi yhdisteli menestyksellisesti art housea ja elokuvaa, jota on yksinkertaisesti helppo katsoa ja syleillä. Hänen elokuviaan, erityisesti Oscar-ehdokasta Taivaan lapset, rakastettiin kaikkialla maailmassa.

Kukaan ei kyseenalaistanut Majidin kykyä esittää pieniä tarinoita päähenkilöittensä näkökulmasta, joka sai kadonneen kenkäparinkin tuntumaan maailmanlopulta. Sean Baker osoitti samanlaista lupausta The Florida Projectillaan ennen kuin siirtyi – anteeksi karkea kielenkäyttö – epäonnistuneisiin pornotähtiin.

Silti on kulunut pitkä aika Majidin vuoden 2001 Baranin jälkeen, ennen kuin hänen elokuviaan on taas pidetty tapauksina. Majidi boikotoi erästä tanskalaisfestivaalia Muhammed-pilakuvien vuoksi ja joutui sittemmin itse kohun kohteeksi tehtyään hintavan elämäkertaleffan kuvaten profeettaa lapsena.

Todennäköisesti väsyneenä moiseen hän on nyt palannut tekemään sitä mitä tekee parhaiten. Ja hyvä niin, sillä kun Majidi ei heilu barrikadeilla, hän on sulava ja itsevarma elokuvantekijä.

Hän tapasi sanoa saavansa inspiraatiota lapsilta, ja se näkyy. Majidin tapauksessa ei koskaan tunnu siltä, kuin aikuinen yrittäisi kömpelösti muistella omaa lapsuuttaan. Jälleen kerran hän on roolittanut ei-ammattilaisia varmistaen, että hänen näyttelijänsä jakavat elokuvan hahmojen kokemuksia, työskentelemistä kaduilla tai metrossa ja käymistä lapsityöntekijöille tarkoitetussa koulussa.

Tarinassa on synkkä puolensa, tietysti, kuten aina hänen töissään. Kun aikuisiin ei oikeasti voi luottaa, hänen elokuviensa lasten on kovetettava itsensä nopeasti. Työhön pakotetuille lapsille omistettu elokuva näyttää heitä tekemässä satunnaisia töitä, syyllistymässä rikkeisiin ja pakenemassa ihmisiltä, jotka eivät halua heille hyvää. Ja kaikki oman perheen auttamiseksi. He eivät pahemmin ajattele tulevaisuutta, koska heillä ei ole moiselle aikaa.

Mutta Majidi ei kanavoi vain sosiaalista realismiä. Ilmeisesti luvassa olisi tunneleihin kätketty aarre. Tunneleihin pääsisi Sun Schoolista, hälisevästä ja ylikansoitetusta hyväntekeväisyyskoulusta, joka on täynnä vapaaehtoisia yrittämässä antaa katulapsillekin jonkinlaista koulutusta. Kun 12-vuotias Ali (Roohollah Zamani) kavereineen ilmoittautuu oppilaaksi jatkaakseen keikkaansa, meno on jo melkein kuin iranilaisessa Arkajalat-versiossa.

”Olemme kaikki vastuussa näistä lapsista, joista jotkut ovat erittäin lahjakkaita ja kaikki yhtä arvokkaita. Ei yksinkertaisesti ole hyväksyttävissä, että heidän sosiaalinen ja taloudellinen asemansa tuomitsisi heidät rajattujen vaihtoehtojen ja huonojen näkymien tulevaisuuteen”, Majidi julisti Venetsiassa.

Ihan kaikki ei solju sujuvasti, sillä ottaen huomioon monet samanaikaiset juoniaihiot kyseessä on lyhyt elokuva. Mutta se tuntuu rehelliseltä kuvaukselta siitä millaista on olla väsynyt ja turhautunut lapsi, joka pystyy olemaan ihan tavallinen kakara, kun kohdalle osuu sopiva tilaisuus tai vain rahtunen ystävällisyyttä.

Marta Bałaga


YouTube video