Beatrix Potter – taiteilijaelämää

GENRE ENSI-ILTA TÄHDET

On vaikea uskoa Beatrixin tenhovoiman yltävän nykymaailmassa Harryn tasolle.

Lastenkirjailija Beatrix Potterista (1866–1943) kertovaa elämäkertafilmiä oli parikin syytä odottaa positiivisella mielellä. Nimiosaan valikoitunut Renee Zellweger kuuluu sukupolvensa lahjakkaimpiin näyttelijättäriin. Viktoriaanisessa Englannissa omapäisellä ja itsenäisellä elämäntyylillään pahennusta herättänyt Potter on melkoinen vahvan naisen perikuva. Lisäksi naisen elämä näyttäisi tarjoavan jo itsessään vahvaa draaman kaarta rakkauksineen, kuolemineen ja sangen eksentrisine luomisprosesseineen.

Johtuneeko sitten ensimmäistä elokuvaansa sitten kahdentoista vuoden takaisen megasöpöstely Baben ohjaavasta Chris Noonanista vai mistä, mutta kovin muistettavaksi elämykseksi Beatrix Potterin taiteilijaelämä ei kasva.

On sinänsä looginen ajatus tavoitella filmissä Potterin Petteri Kaniineista ja muista eläinseikkailuista tuttua yltiöherttaista maailmaa. Zellwegerin Beatrixista on näin muodoin tehty ihastuttavan homssuinen, arjesta vieraantunut, vanhempiensa yläkertaan sisustamaansa nukkekotimaiseen työhuoneeseen piirustelemaan linnoittautuva sydämellinen ja taiteestaan tinkimätön nainen. Varsinkin tässä Omassa Huoneessaan Potterista tulee yhtä luomansa mielikuvitusmaailman kanssa. Metsänelävät heräävät henkiin seurustelemaan ja kisailemaan kirjailijattaren kanssa.

Kovin hyvin Potterin lutuisuus ei kuitenkaan istu yksiin filmin samaan aikaan tavoitteleman traagisen rakkaus- ja taiteilijatarinan kanssa. Kirjailijasta ja tästä kertovasta elokuvasta on tehty niin kertakaikkisen kiva, että katsojan on vaikea murtautua sokerisen pinnan läpi Potterin välillä pahoinkin riutuvaan sieluun. Olisi kannattanut päättää, halutaanko elokuvassa kertoa satumaailmasta vai elämän perimmäisestä traagisuudesta. Tai sitten olisi pitänyt paljon rajummin kärjistää Potterin taipaleen ääripäitä: Luovan mielikuvituksen tuottamista fantasiamaailmoista olisi saanut paljon raikkaampia ja villimpiäkin, rakkauselämän kolhuista paljon satuttavampiakin. Näin elokuvaan olisi syntynyt aito ristiriita ”fantasian” ja ”toden” välille.

Nyt Zellweger-parkakaan ei oikein tiedä, mitä tunnetilaa näyttelisi. Hän tyytyy näyttämään kautta koko filmin vähän kajahtaneelta mutrusuulta. Elokuvan valopilkuksi nousee ei-niin-yllättäen ensirakastaja Ewan McGregorin siskona nähtävä Emily Watson. Viimeksimainitusta kasvaa kaikessa rosoisessa säihkyvyydessään huomattavasti itse Potteria kiinnostavampi naisihminen.