BIRTH

GENRE ENSI-ILTA TÄHDET

Uudenvuodenaattona saapuu ensi-iltaan yksi omalaatuisimmista elokuvista pitkiin aikoihin. Brittiohjaaja Jonathan Glazer on ohjannut jälleensyntymistä käsittelevän draaman Birth, jota kuvaillessa sanat tuntuvat loppuvan kesken. Arvostelun yhteyteen on merkitty neljä tähteä, mutta tosiasiassa elokuvalle voisi perustellusti antaa aivan minkä tähdityksen hyvänsä. Edes sen genre ei ole yksiselitteinen: riippuu täysin katsojan omasta näkökulmasta, onko Birth draama, lempeä fantasia vaiko yhdellä kaikkien aikojen parhaista pokerinaamoista varustettu kreisikomedia.

Anna (Nicole Kidman) on newyorkilainen nainen, jonka rakas mies Sean on kymmenen vuotta sitten menehtynyt sairaskohtaukseen lenkkipolulla. Anna on kuitenkin löytänyt uuden kumppanin Josephin (Danny Huston) jonka kanssa hän on kihlautunut ja menossa piakkoin naimisiin. Parin elämä menee kuitenkin sekaisin, kun eräänä iltana heidän asuntoonsa livahtaa vakavailmeinen poika (Cameron Bright). Tämä haluaa keskustella Annan kanssa kahden kesken, ja saatuaan siihen tilaisuuden ilmoittaa tälle paitsi olevansa kuolleen Sean-miehen reinkarnaatio, myös suhtautuvansa kielteisesti Annan ja Josephin naima-aikeisiin.

Anna miehineen ja ystävineen suhtautuu tähän tietoon aluksi huvittuneena. Pojalle käydään pitämässä ankara puhuttelu tämän vanhempien läsnäollessa. Tämä ei kuitenkaan anna periksi vaan hankkiutuu yhä uudelleen Annan läheisyyteen, ja vähitellen hämmentynyt nainen alkaa uskoa mahdottomaan, vieraantuen samalla vähin erin Josephista.

Jo kauan ennen kuin elokuva on ehtinyt näin pitkälle, katsojalle on tullut ilmiselväksi että hän katsoo jotakin täydellisen poikkeuksellista. Nerokkaana pidetyllä gangsterielokuvalla Sexy Beast (2000) itsensä läpi lyönyt Glazer on valinnut toiseen ohjaukseensa täydellisen omaleimaisen kuvakielen ja kerrontatavan, jolle on vaikea olla rypistelemättä kulmiaan. Ohjaajalle ei ole minkäänlainen ongelma pysäyttää kerrontaa kokonaiseksi minuutiksi lähikuvaan Nicole Kidmanin kasvoista, tai seurata lenkkeilijän hölkkäämistä takaa yläviistosta kolme minuuttia yhteen menoon ilman että mitään tapahtuu.

Alun kerronta rakentuu useista täysin tarkoituksettoman tuntuisista kohtauksista, joissa saa ensin odottaa pitkään että jotakin tapahtuisi, ja kun jotakin vihdoin näyttää alkavan tapahtua leikataankin jo seuraavaan kohtaukseen. Omalaatuisen kerronnan lisäksi Glazer ei ole valaissut elokuvaa ollenkaan vaan käyttää dogma-tyyliin pelkkää luonnonvaloa – onneksi ei sentään käsivarakameraa. Tämä johtaa siihen, että jo aihepiiriltään hämärä elokuva on sitä myös visuaalisesti. Muoto ja sisältö lyövät kättä.

Sen jälkeen kun vinksahtanut tunnelma on saatu tällaisin keinoin onnistuneesti rakennettua, katsojalla riittääkin tuolin käsinojissa puristamista kun myös tarina kääntyy ihastuttavasti vinoon. Anna tulee vakuuttuneeksi 10-vuotiaan pojan olevan tosiaankin Sean, ja hänen kertaalleen kuolleet romanttiset tunteensa syttyvät uudelleen kohdistuen nyt vaiteliaaseen pikkupoikaan. Voivatko Anna ja Sean saavuttaa onnen yhdessä? Miten seksielämä voi toimia kun toinen on niin nuori?

Sille, joka suhtautuu elokuviin puhtaasti taiteena eikä ymmärrä että tahallinen huonous voi olla nautittavaa, saattaa olla vaikeuksia löytää helppoa suhtautumistapaa Birthin ilmiselviin kalkkuna-aineksiin. Varsinkin Annan ja Seanin eteneminen treffailuvaiheeseen voi hyvinkin olla kaikkien aikojen vinksahtaneinta komediaa, jollaisena sitä ei kuitenkaan esitetä. Elokuva ei siis missään vaiheessa iske katsojalle tietäväisenä silmää, joten tämän on itse vedettävä johtopäätöksensä: alkaako nauraa, kävelläkö ulos teatterista, nukahtaako, vai jäädäkö vain paikalleen ihanasta kuoleman rajatkin ylittävästä rakkaustarinasta lumoutuneena.

Birthistä ei ikinä tule suurta menestystä. Tällaisia elämyksiä arvostaa vain erikoisuuksiin tottunut pieni vähemmistö. Amerikan konservatiivipiireissä elokuva on jo ehtinyt herättää pahennusta, kun joidenkin kohtausten on tulkittu lähestyvän pedofiliaa. Elokuvan tekijät ovat puolustautuneet mm. sillä, että ammekohtauksessa Nicole Kidman ei tosiasiassa ollut alasti vaan hänellä oli yllään katsojilta näkemättä jäänyt uima-asu. Hmmm…

Olipa Birthistä mitä mieltä hyvänsä, ei sen omaperäisyyttä voi kiistää. Jonathan Glazerista taitaa olla kehittymässä todellinen nykyelokuvan nyrjähtänyt nero, joka ansaitsee aplodit pelkästään siitä että osaa ja uskaltaa erottua massasta näin uskomattoman räikeästi. Hänen talenttinsa on vetänyt puoleensa myös muita superlahjakkaita: käsikirjoittaja Milo Addica oli vasta kolme vuotta sitten Oscar-ehdokkaana elokuvasta Monster’s Ball, ja Nicole Kidmanhan on jo oman Oscarinsa voittanutkin. Sivuroolissa nähdään vielä lisäksi Lauren Bacall.