Café Society

5.10.2016 08:01
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 07.10.2016

Lex Luthor on vain ikävä muisto, kun Jesse Eisenbergin Bobby jättää ahtaan asuntonsa 1930-luvun New Yorkissa ja lähtee etsimään töitä Hollywoodista. Tai lähinnä pyytämään sellaista vaikutusvaltaiselta Phil-sedältä (Steve Carell), joka on tähtien superagentti. Setänsä viehko sihteeri (Kristen Stewart) oppaanaan Bobby alkaa löytää paikkaansa rikkaiden ja kuuluisien joukosta. Mutta hän saa pian kokea kantapään kautta, että Hollywoodissa kaikilla on salaisuutensa.

On hassua kuinka joka vuosi saa kirjoittaa: ”Woody Allenin uusin elokuva”. 80-vuotiaan väsymättömyyttä on pakko ihailla. Toki hänellä on siihen varaa. Cgi-spektaakkeleihin verrattuna hänen elokuvansa ovat halpoja, ja kolhiintuneenakin hänen maineensa takaa, että isotkin tähdet ovat halukkaita työskentelemään hänen kanssaan pikkurahasta. Ja sehän käy, varsinkin jos on fani. Huiman vauhdin varjopuoli on, että monesti hänen elokuvansa tuntuvat niin kiirehdityiltä, etteivät ne juuri jää mieleen. Jokaista Blue Jasminea kohti on, no, Café Society.

Vuosien aikana yksi maailman tunnetuimista koomikoista on osoittanut osaavansa myös draaman, vaikka onkin välillä ollut turhankin bergmanilainen. Allenin tuorein uutuus saa kuitenkin kaipaamaan aikoja, jolloin hän juoksenteli pukeutuneena Fidel Castroksi. Tai siittiöksi. Kahdesta hyvästä letkautuksesta huolimatta Café Society ei ole kovin hauska. Eikä se ole kovin traaginenkaan. Se on… jotain siltä väliltä. Legendaarisen Vittorio Storaron kuvaama Café Society on nostalginen tarina hetken mielijohteesta tehdyistä päätöksistä ja niitä seuraavista katumuksen vuosista. ”Elämä on sadistin kirjoittamaa komediaa”, toteaa Bobby eräässä vaiheessa.

Allen on tällä kertaa tyytynyt kertojan rooliin ja antanut ohjakset Eisenbergille, joka osoitti kykynsä jo To Rome with Love -elokuvassa. Eisenberg onkin kuin syntynyt näyttelemään Allenin elokuvissa. Hän vaikuttaa rennolta naiivina ja ilmeisen parantumattomana romantikkona Bronxista. Tosin tällä kertaa juuri kukaan ei joudu venymään. Vähiten elokuvan viehättävät naiset, joiden roolit eivät ole edes yksiulotteisia.

Allen on todennäköisesti ainut elokuvantekijä, joka voi tehdä mitä tahtoo – kaikki spielbergit ja scorseset mukaan lukien. Hän on luonut tunnistettavan tyylin, joka on hänelle luonteenomainen kuin tummasankaiset lasit. ”Mikään ei voi tapahtua kahdesti”, kirjoitti Nobel-runoilija Wislawa Szymborska. Hän ei selvästikään ole nähnyt Woody Allen -elokuvia.

Siltikin, maailma ei olisi entisellään ilman viittauksia tuntemattomiin saksalaisiin filosofeihin ja älykköjä jotka käyttävät vapaa-aikansa puhumalla Jumalasta ja katsomalla Barbara Stanwyck -elokuvia. ”Elä jokainen päivä kuin se olisi viimeisesi ja lopulta olet oikeassa”, toteaa yksi Café Societyn hahmoista. Samaa voisi sanoa Woody Allenin elokuvista. Todennäköisesti jonain päivänä, kun häntä ei enää ole, niitä aletaan toden teolla kaivata.

 

Café Society -elokuvan traileri

Lisää luettavaa