On elokuvia, jotka ovat olevinaan jotain mitä ne eivät ole, ja on elokuvia, jotka ovat täysin ja avoimesti rehellisiä katsojan kanssa. Sean Byrnen Dangerous Animals -kauhu lupaa haikaloja; niitä me saamme. Se lupaa hullun sarjamurhaajan; hänet me saamme. Se lupaa naurua ja verilöylyä veneessä sekä hieman suloista romantiikkaa. Niitä kaikkia me saamme ja korkojen kera, lisäksi luvassa on niin typerä letkautus, että Arnold Schwarzeneggeriä varmasti harmittaa, ettei hän saanut käyttää sitä elokuvissaan.
Dangerous Animalsiin liittyy paljon hauskoja asioita, ratkiriemukkain niistä lienee se tosiasia, että se sai ensi-iltansa Cannesissa – eikä edes jollain keskiyön näytöspaikalla. Se oli sähköinen ilta, aivan erilainen kuin mikaan muu tämän vuoden elokuvajuhlilla. Se myös muistutti, miksi kauhu juhlii elokuvateattereissa.
Näinä päivinä kunnon komedioita saa etsiä kissojen ja koirien kanssa ja arthouse elokuvat edellyttävät hieman introvertimpää lähestymistä. Niinpä kauhu on käytännössä ainut lajityyppi, joka toimii porukalla ja jossa voi joukon tuntemattomia kanssa hurraamaan tytölle, joka vain halusi lainelautailla ja yrittää nyt olla tulematta syödyksi.
Kyseinen tyttö on Zephyr (Yellowstonen Hassie Harrison), joka on Australiassa elämässä omaa Myrskyn ratsastajat -fantasiaansa. Hän on tyrmäävä vapaa sielu, mutta Moses (Josh Heuston) haluaisi olla enemmän kuin pelkkä yhden yön juttu. Poikarukka tekee ihastukselleen aamiaista, mutta tämä on häipynyt metsästämään aaltoja ja tunkemaan leipää suuhunsa. Elokuvantekijät eivät voi vastustaa kauniita naisia, jotka syövät kuin miehet. Aaltojen sijaan Zephyr päätyy kahleissa sarjamurhaaja Tuckerin (Jai Courtney) veneeseen.
Romkomina alkanut tarina siirtyy hyvin epämiellyttäviin syvyyksiin. Jos Byrneä jostain haluaa kritisoida jostain yksittäisestä asiasta, niin hän lypsää turhan innokkaasti kertakäyttöisiä tyttöjä viihteenä. Onneksi se ei kestä kauan ja sen jälkeen luvassa on pelottavaa hupia. Tappaja tanssii, toinen tyyppi syö sormensa… Toistan: joku on valinnut tämän elokuvan Cannesiin. Haluaisin tutustua häneen.
Courtney, joka ohikiitävän hetken oli Hollywoodin seuraava iso juttu ennen kuin meni tekemään Suicide Squadin, selvästi pitää hauskaa. Hän yhdistää australialaista punaniskaa psykopaattiin, joka on niin irrallaan muusta maailmasta, että hän on alkanut tuntea enemmän myötätuntoa haita kuin uhrejaan kohtaan. Koska Moses on vain suloinen häiriötekijä, joka tarkoittaa hyvää mutta pystyy vähään, jää Zephyrin tehtäväksi pysäyttää pahis.
He kun ymmärtävät toisiaan. Tai ainakin niin Tucker haluaisi ajatella, sillä vaikka kummankin traumoja sivutaan vain ohimennen, ne ovat tarpeeksi ilmeisiä. Kaikki johtaa kohti taistelua, joka sitten kestääkin ikuisuuden ihmisten pomppiessa veteen ja sieltä pois kuin teepussit. Hait tuntuvat lopulta ainoilta olennoilta, joilla ei ole piilotettuja tarkoitusperiä. Jotkut elokuvat ovat täysin ja avoimesti rehellisiä katsojan kanssa, ja tämä on yksi niistä, mutta silti se ei ole aivan sitä mitä odottaa. Kun vaihtoehtoina ovat inhimillinen pahuus tai hai, valitse joka kerta se hai.
Marta Bałaga
Dangerous Animals -elokuvan traileri
