Elvis & Onerva

Pienestä ajatuksenpoikasesta puolipitkäksi teatterielokuvaksi lavennettu oppilastyö on jäänyt raakileeksi, ja sen tuominen kilpailemaan muun teatteriohjelmiston rinnalle on karhunpalvelus opintiensä vielä alkuvaiheessa olevalle tekijälle.

6.6.2019 12:32
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 07.06.2019

Nykyajan minäkeskeisessä kulttuurissa hoetaan, kuinka kun vain uskoo itseensä, on aivan kaikki mahdollista. Mutta jokainen järkevä ihminen tajuaa kyllä, että vaikka kuinka haluaa, ei se riitä vaikkapa sadan metrin maailmanennätyksen juoksemiseen. Yhtälailla hyvää elokuvaa ei voi tehdä pelkällä omiin kykyihin uskomalla.

Juuri tällaisesta omaan erinomaisuuteensa uskomisesta vailla minkäänlaista itsekriittisyyden häivää on kyse Elvis & Onerva -elokuvan kohdalla.

Elokuva kertoo 16-vuotiaista lukiolaisista Elviksestä (Johannes Brotherus) ja Onervasta (Mimosa Willamo) sekä heidän kaveripiiristään. Onerva tulee uuteen kouluun ja saa uusia koulukavereita. Yhtäkkiä Onerva ja Elvis alkavat seukata. Sitä ei pohjusteta millään tavalla, niin vaan käy. Eräänä iltana koululaisten kokoonnuttua juhlimaan hylättyyn tehtaaseen tarinan pääpari päätyy pussailemaan sivummalle.

Kovan jätkän mainetta hamuava Elvis rehentelee kavereilleen olleensa jopa varsinaisessa sukupuoliyhteydessä Onervan kanssa. Elviksen alullepanema huhu leviää kulovalkean tavoin, ja pian Onerva joutuu kertomaan koulun tytöille oma versionsa. Onerva hämmentyy huhua, koska tietää hyvin, ettei mitään huulten rohtumista kummempaa ollut tapahtunut, ja kertoo olleensa osan aikaa sammuneena. Nyt koulun väki leipoo Elvksestä tajuttoman tytön raiskaajan ja poika joutuu kaikkien hyljeksimäksi.

Väärinkäsitykset ovat olleet tarinankerronnan peruskauraa jo vuosituhansien ajan. Siinä ei siis ole mitään uutta. Eikä sinänsä tarvitsekaan olla, koska monta herkullista tarinaa on sen ympärille kudottu historian aikana. Mutta sen onnistuminen riippuu täysin kertojan taitavuudesta luoda jännitteitä, kiinnostavia hahmoja ja kuljettaa tarina joko onnelliseen loppuun tai sen traagiseen päätökseen.

Juuri tarinankerronnan osaamattomuudesta Elvis & Onerva kapsahtaa kuusesta katajaan. Elokuva on ohjaajansa ja käsikirjoittajansa Mikael Syrjälän oppilastyö, joten osaamisen tason ei voi olettaakaan olevan huippuluokkaa. Mutta koska se on päätetty tuoda teatterilevitykseen ja sen nähdäkseen joutuu lunastamaan itselleen pääsylipun, asettaa se teoksen samalle viivalle koko muun tarjonnan kanssa. Näin sen arviointi samoilla kriteereillä on perusteltua.

Elokuvan kohtaukset ovat pääosin täysin toisistaan irrallisia. Outo haahuilu ei välttämättä vie tarinaa eteenpäin millään tavoin. Dialogi on vaivaannuttavan huonoa eikä myöskään valota hahmoja tai heidän tarinaansa millään tavoin. Päähenkilöiden kotiloista tiedämme vain, että Onervan isä (Tommi Korpela) on bakteerikammoinen neurootikko ja Elviksen vanhemmat (Minna Haapkylä, Carl-Kristian Rundman) eivät voi sietää toistensa näkemistä.

Käsikirjoituksen dramaturgia, näyttelijäohjaus ja kuvakerronta ovat totaalisen raakileita, eikä elokuvaa olisi koskaan pitänyt päästää teatterilevitykseen. Ilmeisesti kukaan prosessin aikana sitä mentoroinut tai kommentoinut ei ole kertonut tätä elokuvan tekijälle.

Elvis & Onerva -elokuvan traileri

Lisää luettavaa