En ymmärrä jazzia tai yleensä kokeellista musiikkia ja sana atonaalinen saa minut ottamaan jalat alleni. Niinpä hirvitti istahtaa katsomaan elokuvaa, josta olin lukenut esimerkiksi seuraavaa: ”16 maailmanluokan muusikkoa kokoontuu… ilman ohjeita tai suunnitelmaa yleisön edessä. Kolmen päivän ajan he luovat jotain täysin uutta, tyylilajien ja odotusten ulkopuolella. Avantgarde, jazz, folk, indie – mikään niistä ei enää merkitse mitään.”
Ja juuri sitähän oli luvassa. Muusikot, josta en ikinä ollut kuullut, loivat ääniä, jollaisia en ikinä ollut kuullut.
Mika Kaurismäki osaa kuitenkin tehdä musiikkidokumentteja, ja pysyin kärryillä – jopa etäisesti kiinnostuneena – tapahtumista vaikka en aina sisällöstä. Ja yhtäkkiä tapahtui jotain outoa. Vaikka en edelleenkään ikinä pistäisi mitään tällaista soimaan kotona, minua alkoi kiehtoa miten taiteilijat eri puolilta maailmaa jatkoivat toistensa luomaa äänimaailmaa laulaen tai soittaen mitä erilaisimpia soittimia.
Luulen, että olotilaan vaikutti sekä Kaurismäen tapa tehdä elokuvaa että pienen Monheim am Rhein -kaupungin festivaalin henki. Haastavaa musiikkia tekevät muusikot tunsivat selvästi olonsa turvalliseksi, tuetuksi, rakastetuksi ja rennoksi, mikä välittyi turvallisuuden tunteeksi myös katsojalle. Välillä lavalla oltiin hyvinkin järjestelmällisiä, välillä heittäydyttiin ottamaan tv:ssä pyörivä jalkapallo-ottelu osaksi musikaalista improvisaatiota.
Kaikki oli kuitenkin vapautunutta, mikä välittyi myös hetkistä, jolloin artistit kävivät opettamassa ja esiintymässä paikallisten nuorten ja lapsien kanssa. Varsinkin pienimpien soittajien kasvoilta kuvastuva ilo oli maagista, kun he saivat musisoida erikoisten aikuisten johdolla ja kanssa. Kohteidensa luottamuksen voittaneen ohjaajan ohella tärkeä osa taiassa oli lähelle esityksiä päässellä kuvauksella sekä hetkestä toiseen kantavalla äänisuunnittelulla.
Jossain vaiheessa aivoni alkoivat luoda erilaisia assosisaatioita sen perusteella, millainen taiteilija soitti millaista musiikkia minkäkinlaisessa ympäristössä. Juuri kun ajattelin, että ongelma on keskittymiskykyni puute, muusikko valkokankaalla totesi, että soittaessa hänen ajatuksensa lähtevät harhailemaan. Sattumaako?
Jouni Vikman
Every Note You Play -elokuvan traileri
