Etsi
Bob Dylanin matka aloittelevasta muusikosta musiikin historiaa ravistelleeksi ikoniksi on uskottava elämäkerta mutta ennen kaikkea toimiva elokuva taiteilijan kasvusta. (Ikäraja K-7)
Mielenkiintoisella näkökulmalla varustettu Robbie Williamsin elämäkerta viihdyttää. Kyynisenkin katsojan on tunnustettava, ettei tähti kohtele itseään silkkihanskoin. (Ikäraja K-12)
Kaikkien aikojen kotimaisesta musiikki-ilmiöstä kertova elokuva näyttää hyvältä mutta tyytyy pitkälti toisintamaan tuttua kuvastoa ja kertoo tarinan, joka on kerrottu monista muistakin suomalaisista artisteista. (Ikäraja K-7)
Trainspottingin pelkästään positiivisessa mielessä mieleentuova, muusikoiden itsensä kertoma Kneecap-bändin syntytarina hurmaa karuun realismiin nivoutuvalla äärimustalla huumorilla ja tarttuvalla räpillä. (Ikäraja K-16)
Parannusta edelliseen elokuvaan tuo jäntevämpi kerronta ja paremmin tyypitellyt hahmot, vaikka kotimaisesti tyypillisesti uskalluksen puutteesta tämäkin komedia kärsii. (Ikäraja K-12)
Elämäkertadokumentin karikot välttävä henkilökuva tavoittaa kohteensa ja herättää tämän tarinan henkiin koskettavalla ja hymyn kasvoille tuovalla tavalla. (Ikäraja Sallittu)
Amy Winehausen noususta ja tuhosta kertova elämäkertaelokuva silottelee musiikintekijän elämän rosoisempaa puolta, mutta jättää silti jälkeensä aidon tragedian tunteen. (Ikäraja K-16)
Valloittava artistidokumentti tutustuttaa katsojan erityisen taitavan nuoren muusikon monitahoiseen elämään, josta ei käänteitä puutu. (Ikäraja K-7)
Jos ei tiedä Bob Marleysta ennakkoon yhtään mitään, saattaa oppia jotain. Muille puiseva elokuva ei tarjoa kuin pienen muistelon hänen kappaleisiinsa. (Ikäraja K-12)
Paljon asiaa sisäisen äänensä seuraamisesta salapoliisioperaatioihin sisältävä musiikkipitoinen animaatio pitää pienempienkin katsojien mielenkiinnon yllä. (Ikäraja Sallittu)