Fifty Shades of Grey

GENRE , ENSI-ILTA 13.02.2015 TÄHDET

Vuoden kohutuimmaksi elokuvaksi jo etukäteen tituleeratun Fifty Shades of Greyn taustat ovat toisen suositun franchisen fanittamisessa. Elokuvan perustana toimivan kirjasarjan päähenkilöt olivat alun perin E.L. Jamesin seksikkäitä versioita Stephenie Meyerin Twilight-kirjojen ja niistä tehtyjen elokuvien Bellasta ja Edwardista.

Julkaistuaan eroottisia näkemyksiään toisen kirjailijan päähenkilöistä verkossa James muokkasi tarinat uusiksi, ja alun perin pienimuotoisesti julkaistusta Fifty Shades of -trilogiasta kasvoi suusta suuhun -suositusten myötä kansainvälinen ilmiö hyvässä ja pahassa.

Twilight-tausta näkyy näillä näkymin trilogiaksi muodostuvan elokuvasarjan avauksessa Fifty Shades of Grey. Senkin päähenkilö on fiksu mutta ujo ja sisäänpäin kääntynyt opiskelijaneito. Anastasia Steele eli Ana kohtaa kuin toisesta maailmasta kotoisin olevan, vaarallisen oloisen mutta silti ihmeellisen vastustamattoman miehen, Christian Greyn. Tämäkin ihastuu kuin kohtalon pakottamana niin, että muuttuu seksikkääksi stalkkeriksi. Kohtaamisesta seuraa Twilightin tapaista loputonta edestakaisin vehtaamista, kun orastavan suhteen osapuolet vuoronperään haluavat ja eivät halua toista.

Siinä missä Bella ja Edward pidättäytyivät seksistä viimeiseen saakka, Ana ja Christian heittäytyvät melko pikaisesti seksisuhteeseen, erityisesti sadomasokistisesti sävyttyneeseen sellaiseen. Christian haluaisi sitoa Anan itseensä liikesopimuksen kaltaisella virallisella dokumentilla, jossa Ana luopuisi itsemääräämisoikeudestaan ja alistuisi kaikessa Christianin tahtoon. Ana puolestaan haluaa romanttisempaa suhdetta ja pelkää allekirjoittamisen vievän häneltä aseet sellaisen rakentamista ajatellen.

Sinänsä härskin viihteen suosio ei ole yllätys. Romanttinen kioskikirjallisuus on aina ollut täynnä niin suorasukaisia seksifantasioita, että ne saisivat rekkakuskinkin korvat punottamaan, jos sellaista sattuisi matkalukemiseksi. Mielenkiintoista on, että Fifty Shades of Grey tuo tuon julkisen salaisuuden kaikkien nähtäville. Ja siksi on myös hienoinen pettymys, että eksplisiittisellä seksillä piiskattu elokuvan myllytys paljastuu hyvin sisäsiistiksi filmatisoinniksi.

Seksuaalinen jännite kantaa elokuvissa ja tv:ssä pitkälle, ja hyvin usein kiinnostus päähenkilöiden väliseen kipinöintiin katoaa, kun sen annetaan laueta. Fifty Shades of Greykin on mielenkiintoisimmillaan, kun Ana ja Christian kiertelevät ja kaartelevat toisiaan. Erityisen hupaisia ovat kohtaukset, joissa lapasmainen Ana muuttuu määrätietoiseksi ja heruttaa Christianin pään pyörälle. Vasta myöhemmin tulee ajatelleeksi, kuinka sattumanvaraisia ja perustelemattomia tällaiset Anan kasvupyrähdykset ovat, kuin lähdemateriaalista olisi väkipakolla nostettu elokuvaan kiinnostavia kohtauksia, vaikka ne eivät jatkumoon sopisikaan.

Kun meno sitten yltyy ”eroottiseksi”, taustalle voi hyvin kuvitella musiikin, joka tuo mieleen perinteitä kunnioittaen, tinkimättömällä ammattitaidolla suomalaiseen makuun tehdyn kahvin tai suklaan, jota syödä, kun koittaa hetki sininen (näistä tuotesijoitteluista ei ole maksettu, toisin kuin Fifty Shadesin hienovaraisessa härskiydessään sinänsä tyylikkäistä vastaavista).

Kiinnostavan John Lennon -elokuvan Nowhere Boy ohjannut Sam Taylor-Johnson nimittäin tuottaa sliipattua jälkeä, joka hivelee silmää mutta on lopulta pelkkää pintaa. Opiskelijaelämästä bisneslinnan huipulle ja niiden välillä tapahtuvissa lentokohtauksissa ei ole särmää tai vaaran tuntua. Hurjaksi tarkoitettu sadomasokismi tarkoittaa kauniisti rivissä roikkuvia, kalleimmista mahdollisista kaupoista ostetun näköisiä ratsupiiskoja. Seksi on koreografioitua ja välineellistettyä. Kun Christian vihdoin ja viimein osoittaa kontrolloimattoman intohimon poikasta ja jopa hikoilee, tuntee Ana heti vastenmielisyyttä häntä kohtaan. Elokuvan rohkeus on siis munatonta sanan kaikissa merkityksissä.

Erityisen typeräksi tarinan tekee pseudofreudilaisuus, jota kirjailijan ja ohjaajan sukupuolen vuoksi kutsuisin keittiöpsykologiaksi, jos uskaltaisin. Dominointi ja sadistisuus eivät kuulu Christianin luonteeseen siksi, että ne voisivat aidosti olla kiinnostavia ja kiihottavia asioita. Rikas poikarukka on vain karun lapsuuden haavoittama siinä määrin, että hän ei kykene normaaliin ihmiskontaktiin. Anan on siis pelastettava tämä – kunhan silmät kiinni huokailultaan ja lahja-autoilla ajelemiseltaan ehtii.

Dakota Johnson pelastaa mitä pelastettavissa on. Vaikka Ana on epäuskottavan naiivi ja itsetunto-ongelmainen siinä määrin, että katsojankin tekisi mieli läiskiä häneen järkeä, Johnson on roolissa luonteva ja jopa useampitasoinen. Samaa ei voi sanoa nätiksi puleeratusta Jamie Dornanista, joka on melkoinen puupökkelö, kuin Colin Firth ilman minkäänlaista karismaa. Onneksi hänellä on timmi rinta ja vatsa sekä kaunis peppu. Ne ovat ominaisuuksia, jotka tekevät lahjattomista näyttelijättäristäkin suosittuja enemmän miehille suunnatuissa elokuvissa.

On ironista, että Meyerin periaatteellinen esiaviollisen seksin vastaisuus on toiminut innoitteena seksikeskeiselle Fifty Shades -sarjalle. Jäljittelijä kun ei ainakaan elokuvapuolella pysty tarjoamaan mitään niin pervoa kuin Twilightin päätösosa Aamunkoi. Fifty Shades of Grey on kuin tyylikäs mainos, josta seksikkyyttä on karsittu, ja sellaisena sen katsominen ei ole niin tuskallista kuin etukäteisvouhotuksen perusteella voisi kuvitella. On silti melkoinen pettymys, kun kahden tunnin keston jälkeen tajuaa nähneensä vasta päähenkilöiden esittelyn.


Aiheeseen liittyvät elokuvat