Ganes

GENRE ENSI-ILTA 28.09.2007 TÄHDET

Vaikka Suomessa tehdäänkin jälleen elokuvia myös vahvoista alkuperäisaiheista, kuten esimerkiksi Miehen työ ja Musta jää osoittavat, ammennetaan täällä samalla edelleen kansallisten aiheiden ja pienen maan yli-innokkaan julkkiskulttuurin ruokkimasta tarinalähteestä.

Henry ”Remu” Aaltosen historia ryysyistä rikkauksiin ja Suomen katu-uskottavimmaksi rockikoniksi on toki huomattavasti kiinnostavampi ja siten perustellummin valkokangasajan arvoinen kuin monen sinne viime vuosina kivunneen lööppipellen. Legendaarisen Hurriganes-yhtyeen keulakuvana julkisuuteen 1971 nousseen ja siellä siitä asti pysyneen Remun varhainen elämä on kuin rappioromantiikalla höystettyä rock-lyriikkaa, jossa liikutaan huumeiden, seksin, vankilan ja rötöstelysekoilun maailmassa.

Toisin kuin viinalla itsensä lopulta tappanut Hurriganes-basisti Cisse Häkkinen, Remu ei kuitenkaan ryhtynyt juomaan todistettuaan mitä se teki hänen isälleen. Laittomuuksiin tuleva rokkari ajautui puolestaan jo teininä, ja kärsittyään ensimmäisen linnareissunsa hän liittyi rumpaliksi Kalevala-nimiseen bändiin. Lennettyään riitojen jälkeen yhtyeestä pihalle Remu perustaa filmissä oman pumpun – Hurriganesin, johon liittyvät myös basisti Häkkinen sekä kitaristit Ile Kallio ja tämän myöhemmin korvannut Albert Järvinen.

Bändin suosio kasvaa nopeasti, mutta juuri levytyssopimuksen kynnyksellä tuttu huumepoliisi (Kari Hietalahti vaihteeksi vakavana) kostaa pitkään vihaamalleen Remulle passittamalla tämän vankilaan vanhasta rikoksesta. Vastustettuaan pakenemisen houkutusta Remu vapautuu juuri ajoissa ehtiäkseen esikois-EP:n nauhoitukseen Tukholmaan. Siellä paikalle tupsahtaa kuitenkin vanha nuoruudenystävä, joka pyytää Remulta uskaliasta palvelusta…

Hyvin ohjatulla mutta kaksinaismoralistisella Hymypojalla (2003) pitkän elokuvan debyytin tehnyt JP Siili ruokkii kerrontaansa energialla, joka on johdettu kuin suoraan bändin vahvistimesta. Ganes sykkii eteenpäin sopivan rupisella ja tyylikkäällä soundilla, joka tekee sen parissa viihtymisestä helppoa vaikka ei bändin suurimpiin faneihin kuuluisikaan.

Pääosassa esiintyvä Eero Milonoff antaa vimmaisen suorituksen, joka tuntuu keikkuvan ajoittain jopa ylinäyttelemisen rajoilla. Roolissa on mukana paljon esikuvaltaan napattuja maneereja, joiden ylenmääräinen käyttäminen tekee lopputuloksesta hieman imitaattorimaisen. Milonoff kantaa Ganeksen kuitenkin ryhdikkäästi harteillaan, sillä melko pian käy selväksi että kyseessä on juuri Remu Aaltosen soolotarina. Niinpä Häkkistä ja Järvistä tulkitsevat Olavi Uusivirta ja Jussi Nikkilä jäävät melko lailla statistien osaan.


Aiheeseen liittyvät elokuvat