Vuonna 2020 ilmestynyt Piemonten tryffelinmetsästäjät oli kansainvälinen dokumentti-ilmiö. Meilläkin se sai vuoden 2021 ensi-iltansa jälkeen yli 36 000 katsojaa. Se on täkäläisittäin hurja luku, kun kyseessä ei ole kotimainen luontodokkari!
Sen menestyksen salaisuus olivat vinkerot hahmot ja heidän omalaatuinen elämäntapansa sekä dokumentaristien Michael Dweck ja Gregory Kershaw lämmin ja kunnioittava suhtautuminen heihin. Samalla lähestymistavalla he ovat selvästi saavuttaneet myös uuden elokuvansa päähenkilöt, karuilla argentiinalaisilla aroilla karjaa paimentavat gauchot, sikäläiset cowboyt.
Ei silti kannata odottaa samanlaista kokemusta kuin Piemonten tryffelinmetsästäjissä, joka tuntui kertovan tarinaa samalla kun se esitteli paikallisia ihmisiä. Gaucho Gauchon päähenkilö on näennäisesti teini-ikäinen Guada, joka haluaa sukupuolestaan välittämättä osaksi miehistä kulttuuria. Hänen ohallaan kamera tallentaa monien muidenkin paikallisten tarinoita, välillä rauhallisesti välillä toiminnassa mukana kiitäen.
Aluksi katsoja yrittää löytää yhteyksiä hahmojen ja tapahtumien välille, mutta lopulta tärkeintä ovat lumoavat kuvat.
***
Jouni Vikman
Gaucho Gaucho -elokuvan traileri
