Slimer vainotkoon ikuisesti uniasi, Paul Feig! Kolmekymmentä vuotta alkuperäisten protonireppujen esittelyn jälkeen tämä yhdysvaltalainen ohjaaja tekee odottamattoman tempun. Mies pestasi neljä Saturday Night Live -veteraania ja pani heidät jahtaamaan haamuja pitkin New Yorkia. Hetkinen – tämähän kuulostaa todella tutulta…
Erin Gilbert (Kristen Wiig) uskoi aikoinaan kummituksiin — hän on jopa nähnyt yhden. Mutta kun menneisyys panee kapuloita rattaisiin, ja himoittu virka Columbian yliopistolla on uhattuna, hän luopuu unelmastaan tutkia paranormaaleja ilmiöitä lapsuudenystävänsä Abby Yatesin (Melissa McCarthy) suureksi harmiksi. Kaupungilla alkaa kuitenkin tapahtua yliluonnollisia asioita, joten kaksikko päätyy yhdistämään vastentahtoisesti voimansa. Apua tarjoavat ydinfyysikko Jillian Holtzmann (Kate McKinnon), lipunmyyjä Patty Tolan (Leslie Jones) ja porukan vastaanottoapulainen Kevin (Chris Hemsworth, jonka tulisi esittää pelkkiä hidasälyisiä sivuhahmoja). On taas aika potkia muutamia ektoplasmapersuksia.
Internet on hassu paikka. Tai pikemminkin se on hyvin lähellä Hieronymous Boschin kammottavia helvetinkuvitelmia. Toistensa suolia syövät helvetin demoniolennot tosin vaikuttavat viattomilta verrattuna nettivihaajiin. Sitä paitsi demonit ovat huomattavasti parempia kieliopissa.
Feig on tähän asti luonut uraansa kohtalaisen suojassa kaikelta. Siitä asti, kun hän nousi suosioon Freaks and Geeks -sarjallaan, ovat hänen tuotoksensa täyttäneet hiljattain löytyneen tyhjiön, josta ovat puuttuneet naisvetoiset viihde-elokuvat. Oli sydäntäsärkevää nähdä epäuskoinen ohjaaja seuraamassa vierestä, kuinka hänen uusin luomuksensa revitään kappaleiksi ennen kuin kukaan on edes elokuvaa nähnyt. Yllättävää se kuitenkaan ei ollut.
Ghostbustersin trailerista on tullut YouTuben historian inhotuin video — kyllä, jopa kammotumpi kuin Katy Perry: Part of Men traileri. Miksi? Koska aivan kuten Kaunan haamu, myöskään nörtit eivät anna koskaan anteeksi. Eivätkä myöskään unohda.
Teoriatasolla fanittaminen tarkoittaa sulkeutumista turvapaikkaan, jossa voi lohduttautua muiden samanmielisten ihmisten parissa. Paitsi silloin kun puhutaan tytöistä. Kaikki eivät nimittäin voi paistatella sarjakuva-adaptaatioiden tai Star Warsin kaltaisten elokuvasarjojen ennennäkemättömässä renessanssissa. Hyvä esimerkki on Twilight. Vaikka elokuvilla on omat innokkaat faninsa, niitä kuitenkin pidetään pelkkinä tyttöleffoina. Nörttipiirit vaikuttaisivatkin olevan vielä enemmän sisäsiittoisemmat kuin Met-gaala. Paitsi lopulta jopa sinne päästetään Kardashianit, eikö vain?
Ollaanpa rehellisiä. Emme haikaile kovinkaan epätoivoisesti uusien uudelleenkäynnistysten perään, etenkään kesällä, jolloin kärsimme jo jatko-osaähkystä. Ja olisi todella toivottavaa, että kerran, edes yhden kerran, Hollywood jättäisi klassikot rauhaan. Ghostbusters ei kuitenkaan koskaan kohdannut virallista loppuaan, toisin kuin esimerkiksi Indiana Jonesit — mikä tosin johtui pitkälti Bill Murrayn vastentahtoisuudesta. Mutta miksei juuri kukaan valittanut, kun melkein 20 vuotta myöhemmin Indy sulkeutui pakastimeen ydinräjähdykseltä suojaan? Vastaus vaikuttaa niin kovin yksinkertaiselta: koska tissit.
Inside Out — mielen sopukoissa -animaatiossa on kohtaus, jossa mies näkee vastakkaisen sukupuolen edustajan, ja hänen tunteensa sekoavat täysin: ne juoksevat, huutavat ja itkevät sikiöasennossa lattialla. Kohtaus toimii hyvänä metaforana koko Ghostbustersin aiheuttamalle kohulle. Elokuva, joka on täynnä repliikkejä kuten ”Haamu on matkalla Queensiin — ja se on vasta kolmanneksi pelottavin ilmestys junassa”, ei todellakaan ole niin huono. Ei tämä kuitenkaan parasta Feigiä ole. Oivalliset koomikot Jones ja McKinnon ovat hieman jäykkiä. Heidän dialogiaan voisi verrata vaikkapa märkään pastaan, joka heitetään seinälle raivon vallassa: osa niistä tarttuu, osa ei. Elokuvassa on myös surkein pääpahis sitten Quantum of Solacen tyypin, joka oli suuttunut jollekin jostain syystä. Ja sitten ovat ne kaikki viittaukset alkuperäisiin elokuviin.
Yksi cameo-rooli on kiva. Kaksi ihan ok. Mutta kuuudennen kohdalla mietit jo, kuinka et ole oikeastaan koskaan tykännyt Dan Aykroydista, ja toivot, että tytöt palaisivat ruutuun. Pitkään horroksessa olleen elokuvasarjan hehkutettu paluu ei oikein osaa päästää menneestä irti. Ei voi myöskään väittää, etteikö Ghostbustersin tuotannossa olisi ollut omat ongelmansa. Mutta on väärin vihata elokuvaa vain sen takia, että siinä on tyttöjä. Sitä arvelisi, että lukiokin on jo ohitse. Pojat, on aika kasvaa aikuisiksi — naiset eivät ole niin pelottavia. Paitsi ehkä Donatella Versace.