Godzilla II: King of the Monsters

/ GENRE , ENSI-ILTA 29.05.2019 TÄHDET

Vannoutuneille hirviömätkeen ystäville avautuva elokuva näyttäytynee muille vain valtavien äänimassojen säestämänä tuhona ja kaaoksena.

Pienimuotoiset, vallan mukiinmenevät, komedialliset kauhuilut Trick ’r Treat (2007) ja Krampus (2015) ohjannut ja kirjoittanut Michael Dougherty on tehnyt ehkä isoimman hirviöelokuvan ikinä. Äh, mitä suotta jarruttelemaan, Dougherty on tehnyt isoimman hirviöelokuvan ikinä. Tässä jäävät Guillermo Del Torot sun muut kauas taakse.

Vuoden 2014 Godzillan ja vuoden 2017 Kong: Skull Island -rymistelyn teemoja ja tarinoita jatkava Godzilla II: King of the Monsters heittää nimihahmon lisäksi peliin yhä uusia jättiolentoja, jotka aiheuttavat yhä suurempaa tuhoa niin yksinään kuin varsinkin toistensa kanssa taistellessaan. Maapalloa myllätään siihen malliin, että Alderaanin asukkaat tuntisivat päässeensä helpolla, jos tämän näkisivät.

Olennot, jotka ovat niin valtavia, että niiden kokonaan kuvaan saapuminen kestää minuuttikaupalla, kirkuvat ja karjuvat ja syöksevät tulta ja plasmaa niin maalla, merellä kuin ilmassa. Niiden jaloissa ihmiset tekevät omia suunnitelmiaan tietämättä tarkkaan kenen puolella mikäkin olento on – jos ne ovat kenenkään puolella. Epäinhimilliset olennot kun ovat sen verran inhimillisiä, että niiden vaistoihin kuuluu pyrkiä tuhoamaan kaikki vähänkin erilainen ympäriltään.

Lyhyesti sanottuna: King of the Monsters on kaikkea, mitä hirviöleffojen ystävä on ikinä voinut toivoa. Paitsi jos on sattunut toivomaan hyvää elokuvaa, jossa olisi edes hitunen järkeä ja sanomaa ja tunnetasolla vaikuttavia teemoja, hahmoja ja kohtauksia.

Godzilla II on nimittäin ihan hirvittävän huono elokuva. Siinä on valtavasti ihmisiä, joiden motivaatiot ja teot ovat paikoin täysin käsittämättömiä mutta tuntuvat silti ristiriitaisilta. Jotkut haluavat tuhota hirviöt, jotkut haluavat suojella kaikkea tuhoavia hirviöitä, koska ne ilmeisesti siten suojelevat ihmiskuntaa, ja jotkut haluavat hirviöt omia tarkoitusperiään varten, koska… no, se ei oikein ikinä selviä. Ai niin, ekologia ja jotain…

Suurin osa valtavasta henkilökaartista on olemassa vain, jotta he voisivat laukaista päähenkilöiden pitkiä ja sekavia selittelymonologeja kysymyksillään. Tai sitten he laukovat kuolemattomia täytetekstejä tyyliin ”Äkkiä pois täältä” ja ”Aargh!”

Meno on kyllä eeppistä, loppua kohti mentäessä suorastaan infernaalista, mutta kaikella on sama painoarvo. Vähäisintäkin repliikkiä venytetään jännityksen kasvattamiseksi ja kaikkea säestää mahtipontinen ääniraita. Jos elokuvien ihmiset kävisivät vessassa, tässä pöntön loisketta tahdittaisivat patarummut.

Yksittäisten ihmisten uhrautuminen ei oikein tunnu miltään, kun samalla tapetaan miljoonittain ellei miljardeittain ihmisiä, joiden kohtalosta oikein kukaan ei tunnu olevan kiinnostunut. Pahin synti on kuitenkin se, että ihmisten tylsä lätinä vie ihan liikaa aikaa ihanilta hirviöitä.

Ah, ne hirviöt! Godzillan lisäksi tietysti tärkeimpinä Japanista saapuneina vieraslajeina huikean hieno Ghidorah, yhtä aikaa lypy ja ällö Mothra, vaikuttava Rodan… sekä koko joukko muita, jotka eivät lainkaan saa ansaitsemaansa valkokangasaikaa.

Ehkä sitten jatko-osassa. Ensi vuonna on luvassa Godzilla vs King Kong, ja mikäli jotain ymmärsimme, Skull Islandille ovat suuntaamassa muutkin ötökät!