Hairspray

5.10.2007 00:00
    MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

    Hairsprayn musikaalinen uusintaversio on mitä mainiointa viihdettä ja sopii loistavasti pakoon arjesta sekä vaikkapa treffielokuvaksi.

    Hittielokuva, josta tehdään näyttömömusikaali, josta tehdään elokuva… Kuulostaa pahalta, ja niin se on joissain tapauksissa ollutkin, kuten kävi The Producers -elokuvalle (2005), joka perustui Kevät koittaa Hitlerille -elokuvasta (1968) tehtyyn musikaaliin. Se oli tekele, joka olisi kannattanut jättää tekemättä. Mutta toisin on Hairsprayn laita. Erikoinen ja hyvin omalaatuisia elokuvia tehnyt John Waters käsikirjoitti ja ohjasi vuonna 1988 valmistuneen Hairsprayn, joka on hänen tuotannoistaan niitä helpoimpia seurattavia. Sen menestyksen myötä siitä tehtiin Broadway-musikaali, joka menestyi niin hyvin, että taas päätettiin tarttua kameraan.

    Hairspray sijoittuu vuoden 1962 Baltimoreen. Pullea mutta iloinen Tracy Turnblad (Nikki Blonsky) elää vain yhtä asiaa varten: heti koulun jälkeen televisiosta tulee tanssiohjelma Corny Collin’s Show, joka Tracyn on pakko nähdä yhdessä alati tikkukaramellia imeskelevän ystävänsä Penny Pingletonin (Amanda Bynes) kanssa ja tanssia hittimusiikin tahtiin. Tracyn kotoa käsin pesulatoimintaa harjoittava äiti Edna (John Travolta) ei katso tyttärensä harrastusta hyvällä ja yrittää saada tämän luopumaan ajatuksesta päästä joskus esiintymään tanssiohjelmaan. Pilailuvälineitä myyvä isä Wilbur (Christopher Walken) taas on ymmärtäväisempi tytärtään kohtaan.

    Tracyn koulutyö ei oikein ota sujuakseen hänen uneksiessaan pitkin päivää show’sta ja etenkin sen vakiokasvosta Link Larkinista (Zac Efron). Tracy joutuu jälki-istuntoon, mutta istunto ei ole aivan sellainen kuin hän oletti. Luokassa on koulun mustia oppilaita, jotka viettävät rangaistuksensa tanssien. Heiltä Tracy oppii uusia liikeitä, joita valkoisten ei olla nähty tekevän. Tuohon aikaan mustien ja valkoisten erottelu oli vielä maan tapa, ja aihe onkin elokuvan kantava voima. Corny Collin’s Show’ssa vapautuu paikka uudelle tyttötanssijalle, ja Tracy hakee paikkaa yhdessä muiden halukkaiden kanssa salaa perheeltään. Yllättäen hän saa paikan. Vielä kun Link Larkinkin huomaa Tracyn, ei mikään voisi olla paremmin. Paitsi että ohjelman tuottaja, ilkeä Velma Von Tussle (Michelle Pfeiffer) on kaikkea muuta kuin iloinen Tracyn tulosta, hänen saamastaan huomiosta tyttärensä Amberin (Brittany Snow) kustannuksella ja Tracyn ehdotuksesta yhdistää tavallinen show kerran viikossa esitettävän Negro Show’n kanssa. Samaan aikaan studioiden ulkopuolisessa yhteiskunnassa tapahtuu. Alkaa mustien liikehdintä, joka yltyy mellakaksi. Jokainen kaupunkilainen joutuu tarkistamaan kantansa suhteessa rotujen väliseen erotteluun. Tracy on etunenässä barrikadeilla erottelua poistamassa.

    Musikaalielokuvat voivat olla ongelmallisia: tarina pysähtyy usein kuin seinään näyttelijöiden puhjetessa laulamaan. Mikä toimii näyttämöllä, ei välttämättä toimi elokuvana. Mutta kuten todettu, Hairspray toimii hyvin myös musikaalielokuvana. Monet John Waters -puristit pitävät hänen teoksensa uudelleen tekemistä musikaaliksi raiskauksena. Mutta Hairprayn uusin versio on silti tavoittanut jotain sen alkuperäisestä versiosta. Itse hieman epäilin alkuun John Travoltan pukemista viimeaikoina suosittuun läskipukuun ja tietenkin vielä naiseksi, mutta pelko osoittautui turhaksi. Travolta suoriutuu roolistaan Ednana loistavasti. Alkuperäisessä elokuvassa Ednaa esitti Watersin vakiokasvo, edesmennyt drag queen Divine, jonka korkokenkiin Travoltan oli varmasti vaikea astua. Vuoden 1988 versiossa Tracya esitti silloinen tuore kasvo Ricki Lake, joka ponnahti julkisuuteen elokuvan myötä saaden myöhemmin oman keskusteluohjelmansa. Saa nähdä miten julkisuus tulee kohtelemaan raikasta Nikki Blonskya.

    Jotain eroja tarinaan kahden elokuvan välille on tehty. Joitain hahmoja on jätetty pois, kuten Velman mies, jota alkuperäisessä esitti Cherin ex-aviomies Sonny Bono. Ohjaaja Adam Shankman tunnetaan parhaiten koreografina, mutta hän on myös ohjannut aiemmin elokuvia kuten Vin Dieselin tähdittämän Tuttisoturin (2005) sekä Jennifer Lopezin Häät mielessä (2001). Shankman pitää tarinan hyvin koossa, vaikka sillä olisi ollut monia mahdollisuuksia lähteä paisumaan vääriin suuntiin. Hän ohjaa nuoria ja tuntemattomia näyttelijöitä taiten siinä missä konkareitakin. Elokuvan maailman, 1960-luvun Baltimoren, Shankman on luonut silmien eteen taiten, ja Hairsprayta onkin ilo katsella ja kuunnella. Etenkin, kun hömpän sekaan on ujutettu vakavampikin suvaitsevaisuus-teema.

    Lisää luettavaa