On varmasti liki mahdotonta löytää suomalaista, joka ei olisi kuullut sellaisia lauluja kuin Rappiolla tai Levottomat jalat. Hassisen Kone ei kuitenkaan jäänyt parin hitin ihmeeksi – se ehti vain kahdessa ja puolessa vuodessa, kolmen erittäin menestyneen albumin jälkeen jättää lähtemättömän vaikutuksen Suomen musiikkihistoriaan ja populaarikulttuuriin.
Ompeluliikkeeltä nimensä vohkinut yhtye voitti rockin SM-kisat vuonna 1980, kiersi sen jälkeen Suomea ahkerasti ja hajosi. Vuonna 2022 nähtiin pieni paluukiertue, joka huipentui Tampereen Ratinan stadionille. Ratinan keikka toimii Mika Kaurismäen dokumentin sytykkeenä: katsoja pääsee seuraamaan yhtyeen valmistautumista, näkemään konsertista palasia sekä palaamaan muistoissa vuosikymmenten taa.
Hassisen Kone 40 vuotta myöhemmin ei ole vain dokumentti paluukiertueesta, vaan se on kertomus Ismo Alangon, Reijo Heiskasen, Harri Kinnusen ja Jussi Kinnusen luomasta ilmiöstä, joka kantaa nimeä Hassisen Kone.
Dokumentissa kuullaan bändin tarinaa pääasiassa heidän omien mutta myös läheisten kokijoiden kautta. Elo ei aina ollut pelkästään nauttimista menestyksen hedelmistä, vaan mielenterveyttä koettelevaa muoviruusuilla tanssimista. Voiko äkkinäinen menestys ja raskas kiertue-elämä olla kenenkään terveyttä edistävää toimintaa? Raskaat työt vaativat raskaita huveja.
Mikä parasta, Kaurismäen dokumentissa on herkkyyttä. Se ei ole minkään sortin Wikipedia-luettelo, mihin monessa henkilödokumentissa helposti sorrutaan. Ohjaaja tuntee käsittelemänsä aiheen ja kohteen, mistä syystä dokumentti pääsee pintaa syvemmälle ja onnistuu jopa koskettamaan katsojaansa.
Mika Kaurismäki on ollut tekemisissä Hassisen Koneen kanssa jo yhtyeen alkuaikoina, kun hän ohjasi Aki-veljensä kanssa kotimaisen dokumenttiklassikon Saimaa-ilmiö (1981), joka seurasi Koneen, Juice Leskinen Slamin ja Eppu Normaalin Tuuliajolla-kiertuetta. Tietyllä tavalla ympyrä sulkeutuu siis tässäkin.
Kontrasti Saimaa-ilmiön ja tämän dokumentin välillä on melkoinen. Musiikkibisnes on muuttunut valovuosia muutamissa kymmenissä vuosissa. Samalla nämä nuoret, ehkä hieman epävarmat Saimaa-sällit kasvoivat kotimaisen musiikin suurten klassikkojen joukkoon, joka myy stadionin täyteen leikiten.
Hassisen Koneen musiikki vetoaa vielä tänä päivänä, ja sitä dokumentti myös todistaa. Olin skeptinen kuullessani, että fanien kuvaamia aatoksia sekoitetaan dokumenttiin mukaan. Yleensä laadukkaastikin kuvatut videot kuulostavat ja näyttävät niin sietämättömiltä, että ne vievät fokuksen pois. Kymmenen vuoden takainen Bruce Springsteen -dokumentti Springsteen & I oli nähdäkseni ensimmäinen, jossa tyyliä käytettiin, minkä jälkeen osallistava musiikkidokumentti on valitettavasti houkutellut muitakin mukaan.
Riski kuitenkin kannatti tässä tapauksessa, koska materiaalia ei käytetty liiaksi, valinta oli suoritettu hyvällä maulla ja parhaimmillaan tarinat jopa koskettivat. Täytyy muistaa, että yleensä henkilökohtaiset musiikkimieltymykset ja unet ovat asia, jotka eivät kiinnosta ketään muita kuin itseä. Mukana oli pari hyvinkin koskettavaa puheenvuoroa, jotka rikastuttivat katsomiskokemusta.
Tällainen osallistamisen logiikka on kuitenkin perusteltavissa, kun sitä käyttää hyvin. Varsinkin konserteissa, musiikki on kollektiivinen kokemus. Jokaisella meillä on oma tarinamme – myös sillä vieressä huojuvalla ja nuotin vierestä laulavalla humalaisella, joka ei välttämättä seuraavana päivänä muista keikan loppupuolelta mitään.
Hassisen Kone 40 vuotta myöhemmin on taitavasti hallittu kokonaisuus, josta iso kiitos kuuluu myös sen leikkaajalle. Videokuva, valokuva, musiikki ja puhe soljuu varmalla otteella, limittäin ja lomittain. Mitään ei näytetä turhanpäiten, vaan kaikki vahvistaa kokonaisuutta.
Kyseessä on yksi Mika Kaurismäen parhaita ohjaustöitä, totisesti kaikkien aikoen parhaita kotimaisia musiikkidokumentteja. Tasapaino on kunnossa, ja liitteeksi on vielä tulossa tunnin konserttitaltio. Voiko enempää pyytää? No, tietysti täysmittaista konserttitaltiota, mutta pitää olla jotakin mitä odottaa…
Mika raottaa ovea Koneen sisälle esitellen sen jäsenet tasa-arvoisesti, nostamatta ketään toisen yläpuolelle. Hassisen Kone 40 vuotta myöhemmin on kolmannen osapuolen todistus siitä, että Hassisen Kone on oikeasti ollut olemassa, eikä kukaan yhtyeen fani ei ole kulkenut tyhjällä tiellä yksin.
Jesse Raatikainen