Hetki lyö

12.1.2007 00:00
    MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

    Naisen ja miehen väliset suhteet ovat yleensä merkinneet kipua, julmuutta ja pakkomielteitä Etelä-Korean ykkösohjaajiin kuuluvan Kim Ki-dukin (The Isle – Saari, Rautakolmonen) kontroversaaleissa elokuvissa. Eikä ilman niitä selvitä Kimin uusimmassakaan teoksessa Hetki lyö, joka käsittelee myös plastiikkakirurgiaa ja sen suosion äärimmäistä kasvua – länsimaisia kulttuureja seuraten – nykykorealaisessa yhteiskunnassa.

    Päälle parikymppiset Seh-hee (Sung Hyun-ah) ja Ji-woon (Ha Jung-woo) ovat seurustelleet kohta kaksi vuotta ja vielä kovasti rakastuneita. Lopullisen onnen tiellä seisoo kuitenkin Seh-heen patologinen ja varsin raivokkaasti purkautuva mustasukkaisuus. Tyttö saa hysteerisen ahdistuskohtauksen, jos Ji-woon edes vilkaisee parin kantakahvilaan astellutta naisasiakasta.

    Lopulta kupla puhkeaa, kun Ji-woon ei pysty eräänä iltana rakastelemaan, ennen kuin Seh-hee vaatii tätä kuvittelemaan tilalleen toisen naisen. Tästä sataprosenttisen varmistuneena, että Ji-woon on todellakin kyllästynyt häneen, Seh-hee painuu plastiikkakirurgin juttusille ja läpikäy tämän käsissä täydellisen muodonmuutoksen. Tarkoitus on sen jälkeen palata Ji-woonin luokse ja sytyttää tämän intohimo uudelleen.

    Luonnollisestikaan kaikki ei käy niin helposti kuin Seh-heen naiivi suunnitelma antaa olettaa. Hetki lyö joka sekunti kiivaammin, kunnes ihminen muotoineen on hävinnyt sen ajanlaskun hämärään. Kim Ki-duk peilaa modernia maailmaa, jossa käsitys itsestä muuttuu sitä tahtia kuin trendit virtaavat internetin bitti- ja ulkomainonnan informaatiotulvassa. Imagosta on tullut identiteettiä tärkeämpi, ja skalpellin alle sukelletaan niin monta kertaa, että lopulta ei voi olla enää varma kuka alun perin olikaan.

    Kyseiset argumentit ovat Kimin monisyisen elokuvan filosofisia raaka-aineita, jotka toimivat myös sen inhimillisessä ytimessä olevan rakkaustragedian kiihdyttäjinä. Tapahtumaketjun alullepanija on kuitenkin Kimille tyypillisesti jälleen omistushaluinen pakkomielle, joka johtaa kivun, kaipuun ja kosmeettisen viiltelyn viheliäiseen kierteeseen.

    Kim Ki-duk ei koskaan nuiji viestiään läpi väkivalloin (sitä yleensä riittää tarpeeksi viestin välittävissä kuvissa), eikä etenkään turvaudu tylsään rautalankavääntelyyn. Niinpä Hetki lyökin sisältää momentteja, jotka jättävät katsojalle omaa tulkinnanvaraa. Etenkin lopussa ohjaaja jatkaa samalla tyylillä kuin kahdessa aiemmassakin filmissään, luoden ratkaisun, joka ei taatusi vetoa kylmän rationaalisen kerrontalinjan kannattajiin.

    Lisää luettavaa