Hitman: Agent 47

/ GENRE ENSI-ILTA 21.08.2015 TÄHDET

Tietokonepeleistä on vaikea tehdä onnistuneita elokuvasovituksia, eikä Hitman: Agent 47 ole poikkeus sääntöön. Ei siitäkään huolimatta, että sen toinen käsikirjoittaja Skip Woods sai harjoitella samasta aiheesta jo vuonna 2007 tehdyn elokuvan parissa. Woodsin aikaisemmat käsikirjoitukset ovat vuorotelleet huonon (X-Men Origins: Wolverine, A Good Day to Die Hard) ja toimivien (Salasana: Swordfish, The A-Team, Sabotage) välillä. Hitman: Agent 47 kuuluu ensin mainittuun kategoriaan, vaikka apuna on ollut Michael Finch, jolta erityisemmät meriitit ovat vielä vähissä.

Sinänsä kaksi kirjoittajaa on hämmästyttävää elokuvassa, joka kuuluu selvästi koulukuntaan ”käsikirjoitukset ovat joka tapauksessa yliarvostettuja”. Puutteellinen käsikirjoitus pitäisi kuitenkin kompensoida jollakin muulla, kuten esimerkiksi huikeilla visuaalisuuksilla tai messevällä toiminnalla. Hitman: Agent 47 -rykäisyn ongelma on, että sen vahanukkejen kansoittamassa tietokonemuovisessa maailmassa ei ole mitään aikaisemmin näkemätöntä.

Elokuva koostuu takaa-ajosta ja joukosta toimintakohtauksia, joissa Hannah Wiren esittämä nainen on kahden häntä metsästävän superagentin välissä osoittaen itsekin tavallisesta sukankuluttajasta poikkeavia selviytymistaitoja. Elokuva koostuukin tappelukohtauksista, joissa Wire ja Rupert Friendin epänäyttelemä agentti 47 keksivät tapoja selvitä toimintatähdeksi sopimattoman Zachary Quinton väijytyksistä. Kunkin kohtauksen päätteeksi Quinton hahmo keksii keinon löytää heidät uudelleen ja kohtaus alkaa alusta.

Kaiken mikä Hitman: Agent 47 -kohelluksen kaltaisissa tapauksissa pitäisi olla coolia ei sitä nyt ole. Periaatteessa täydellisiksi sotakoneiksi muokattujen taistelijoiden keskinäisissä ja tappaja-armeijoita vastaan käydyissä tappelukohtauksissa olisi potentiaalia, mutta ne on leikattu nopeudessaan tylsäksi ja varsinkin alkupuoliskolla verettömäksi perus-PG13-nujakoinniksi. Asiaa ei auta, että hahmot ovat Wiren pakkomielteistä Katiaa lukuunottamatta persoonattomia, jolloin heidän henkilökohtaiset panoksensa jäävät pelkäksi hengissäpysymiseksi, mikä ei pitemmän päälle jaksa kiinnostaa, kun mikä tahansa on superagenteille mahdollista.

Oikeastaan Hitman: Agent 47 ei elokuvana ansaitsisi yhtä tähteä enempää, mutta loppupuoliskolla sen aivottomuus ja päähenkilöiden kykyjen yliluonnollisuus nousee sellaisiin sfääreihin, että se alkaa jo huvittaaa. Kun vielä väkivaltatoiminta ottaa uuden vaihteen, on pakko myöntää melkein viihtyvänsä, vaikka elokuvasta pitäminen mahdotonta onkin.

 


YouTube video

Aiheeseen liittyvät elokuvat