Korean niemimaan kahtiajako on korealaisille sekä pohjoisessa että etelässä samanlainen trauman paikka kuin talvisota suomalaisille. Meikäläiset sodan aikaa kuvaavat elokuvat eivät sellaisenaan taida aueta ulkomaalaisille, koska niissä ei yleensä lainkaan vaivauduta käyttämään aikaa siihen, että katsoja kiinnitetään tunnetasolla tapahtumiin. Niin ei Suomessa tarvitse tehdä, koska täkäläinen katsoja tulee teatteriin tarvittava tunnelataus valmiiksi mukanaan – käsitelläänhän Suomen historian kannalta kipeää aihetta.
Kyseinen analogia tulee hakematta mieleen katsellessa korealaista uutuuselokuvaa Joint Security Area. Suomen sotien tavoin Koreoiden kahtiajako on sikäläisille kipeä aihe, jonka koskettavuutta ei tarvitse elokuvallisin keinoin katsojalle perustella. Korealaiset katsojat tuovat tarvittavan tunnelatauksen mukanaan, joten sitä ei tarvitse tarinan keinoin enää erikseen ryhtyä rakentelemaan. Tämä tekee kuitenkin samalla elokuvasta ulkomaalaiselle katsojalle huomattavasti etäisemmän kuin korealaiselle.
[JSA]Joint Security Area on juonen tasolla hyvin etäisesti sukua Rob Reinerin 90-luvun alun sotilastrillerille A Few Good Men. Myös siinä tapahtumaketjun laukaisee kuolemantapaus armeijaympäristössä; tässä tapauksessa Korean niemimaan kahtiajakavan raja- ja rintamalinjan tuntumassa. Tapausta tulee tutkimaan erittäin pätevä mutta kuitenkin monella tavalla hyvin ulkopuolinen henkilö, Lee Yeong-aen tulkitsema naismajuri, joka tietysti törmää salailuun mutta päättäväisesti ryhtyy selvittämään tapausta.
Siihen yhtäläisyydet A Few Good Meniin sitten loppuvatkin. Joint Security Area pysyy tinkimättömästi korealaisena draamana, jonka kerronnalliset valinnat eivät monin paikoin voisi olla kauempana hollywoodilaisuudesta. Ohjaaja Park Chan-wook antaa paljon painoa visuaalisuudelle, erilaisten takaumien kautta hiljalleen aukeava tarina on monin paikoin henkeäsalpaavan kaunista katsottavaa. Itse tutkinnan alaisena oleva verilöyly puolestaan esitetään hätkähdyttävänkin verisesti, mikä tarjoaa selviä muistumia aiempien vuosien korealaisista roiskehiteistä. Väkivaltakohtaukset ovat kuitenkin paikoillaan ainoastaan valaisemassa tapahtumien kulkua ja ne ohitetaan nopeasti: valtaosa 110 minuutin mittaisesta elokuvasta ollaan kuitenkin draaman ja jännitystrillerin sävellajeissa.
Painottaessaan pohjoisen ja etelän välisiä eroja suunnilleen kaikissa asioissa ajattelutavoista aina ulkoiseen olemukseen asti elokuva voi olla jonkin verran vieraannuttava kokemus länsimaalaiselle, eikä selvitettävänä oleva tapahtuma lopulta ole kovin mielenkiintoinen: pelkkä väkivaltaiseksi kääntynyt rajakahakka toisiaan kyräilevien kansan toisistaan erotettujen osien välillä. Elokuvan mukaisilla asenteilla sellaisia on varmaan tarkoin vartioidulla rajaseudulla tämän tästä. Näillä varauksilla elokuvaa voi kuitenkin pitää hyvinkin kertakatselun arvoisena sotilasdraamana omalta maailmankolkaltaan.