Kimpassa on hyvin kerrottu, näytelty ja ohjattu Anna Gavaldan menestysromaaniin perustuva elokuva, jossa ranskalaiset elokuvan parhaat tekijät pääsevät näyttämään osaamistaan pienimuotoisessa ensemble-elokuvassa. Pienistä heikkouksista huolimatta se on mukava elokuva syysiltojen ratoksi.
Audrey Tautoun, tuon iki-ihanan ranskalaistähden faneja on viime aikoina hemmoteltu. Sen verran paljon hän on tehnyt elokuvia, joita on myös tuotu meille. Kaikki tosin, kuten viimekesäinen Hinnasta viis, eivät ehkä jää elokuvahistorian merkkiteoksiksi. Mutta se jokin hänessä on, ja heikompikin elokuva saa Tautousta aivan uutta säteilyä. Kimpassa kertoo Camillesta (Tautou), joka on lahjakas piirtäjä ja siivoaa iltaisin toimistoja. Hän asuu vetoisessa ullakkohuoneistoissa ja vilustuu tästä syystä, aivan kuten Puccinin klassikko-oopperassa. Apuun rientää samassa talossa asuva hompsuinen, epävarma ja änkyttävä Philibert (Laurent Stocker), joka paljastuu köyhtyneen aatelissuvun vesaksi. Hänen kanssaan samassa huushollissa pitää majaa hieman ylimielinen ja itsevarma naisia kaatava kokki Franck (Guillame Canet), joka pitää huolta isoäidistään Paulettesta (Francoise Bertin).
Hyväsydäminen Philibert pyytää vilustuneen Camillen asumaan suureen sukunsa omistamaan kotiinsa, jossa lääniä riittää. Näin muodostuu kolmen kimppa, jossa välillä tuetaan toisia, välillä taas riidellään raivokkasti. Ulkoisesti kovaluontoisempi Franck ei kestä katsoa vierestä, kun hänen isoäitinsä Paulette ei itsellisenä sieluna tunnu millään sopeutuvan hoitokotiin kaaduttuaan kotonaan. Camille keksii, että hän voisi huolehtia Paulettesta, ja näin kimppa kasvaa vielä yhdellä. Philibert taasen ottaa härkää sarvista ja pestautuu harrastajateatteriin. Hän alkaa myös ottaa puheopetusta päästäkseen eroon änkytyksestään.
Kimpassa on ranskalaisessa elokuvassa aina 1960-luvulta saakka tuottajana, ohjaajana ja näyttelijänä vaikuttaneen Claude Berrin vakaalla kädellä tekemä ohjaustyö. Se ei hötkyile, mutta ei jää junnaamaankaan, vaan etenee miellyttävästi soljuen. Taitavien ja kokeneiden näyttelijöiden vaivattoman tuntuisesti tulkitsemat hahmot on rakennettu taitavasti. Tälläisen kudelman kokoaminen saattaa helposti mennä puuroksi, mutta Berri onnistuu säilyttää tarinan yhtenäisyys aivan loppuun saakka. Tietynlainen rutiininomaisuus teosta silti vaivaa. Mukavasta etenemisestään huolimatta ihan kunnon liitoon se ei nouse kuin vain hetkittäin. Komedialliseksi tarkoitetut Philibertin puheopetuskohtaukset ovat turhan ilmeisiä ja laskelmoituja, ja tuntuvat näin ollen turhauttavilta. Pienistä heikkouksista huolimatta Kimpassa on mukavaa katseltavaa, ja tarjoaa myös omat koskettavatkin hetkensä, joiden takia teatteriin kannattaa mennä. Etenkin, jos pitää ranskalaisesta elokuvasta ja Audrey Tautousta erityisesti.