On vuosi 1964 Nagasakissa. Vihollisklaani surmaa nuoren Kikuon yakuza-isän. Tapahtuman todistaa kuuluisa kabukinäyttelijä, joka ottaa pojan suojatikseen ja alkaa kouluttaa tästä näyttelijää oman poikansa rinnalla. Kokuho – kabukin mestari seuraa kahden esiintyjän uraa lopulta yli 50 vuoden ajan.
Kabukiteatterissa miehet esittävät myös naisten rooleja. Elokuvassa nähdäänkin monia upeita maskeerauksia, joista se sai Oscar-ehdokkuuden. Katsoja pääsee tutustumaan moniin klassisiin näytelmiin, joiden yhteyteen on onneksi tekstitetty lyhyt juoni. Näin niiden sisältö avautuu myös länsimaiselle katsojalle. Harmillisesti esitykset on usein toteutettu kollaasimaisesti – vaikka sillä tavalla voidaan esittää koko näytelmä, tulos ei aina ole niin esteettinen ja immersiivinen.
Esittävistä taiteista syntyy helposti vetäviä elokuvia samaan tapaan kuin urheilusta. Kokuho hyödyntää perinteistä kaavaa: altavastaaja taistelee tiensä huipulle. Uniikki aihe ja tarkka kameratyöskentely tekevät elokuvasta silti kiinnostavan ja visuaalisesti palkitsevan. Ydindraama keskittyy velipuolten suhteeseen, mutta onneksi kaikki jännite ei synny vain heidän välisestään kilpailusta. Yli 800-sivuisen alkuteoksen sovittaminen on silti vaikea rasti, ja hyvistä näyttelijöistä huolimatta kolmetuntinen elokuva tuntuu välillä tapahtumien läpijuoksulta.
Kabuki syntyi Japanissa 1600-luvulla ja siitä tuli suosittua kansanviihdettä, ei niinkään korkeakulttuuria. Vähitellen sen asema perinteisenä teatterina vakiintui, ja nykyään se kuuluu Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. On harmi, että elokuva ei juuri näytä mitä ympäröivässä yhteiskunnassa tapahtuu tai miten kabukin asema muuttuu 2000-luvulle tultaessa. Tämä saa sen paikoitellen tuntumaan perinteistä kulttuuria promoavalta, turisteille markkinoitavalta aikakapselilta.
Kokuho on 2000-luvun suurin japanilainen elokuva. En liioittele: elokuva keräsi valtavat tulot ja nousi kotimaassaan kaikkien aikojen rahallisesti menestyneimmäksi näytellyksi elokuvaksi. Epookki näyttää komealta valkokankaalla, mutta jos ei erityisemmin nauti kabukin estetiikasta tai japanilaisen musiikin äänimaailmasta, kokemus voi äkkiä muuttua puuduttavaksi.
Viktoria Murskaja
Kokuho – kabukin mestari -elokuvan traileri
