Lentävä kuolema

Teknisesti, taiteellisesti ja dramaturgillisesti onnistunut dokumentti vie katsojan menneiden vuosikymmenten suomalaiseen kansantautiin ja sen kanssa elämiseen. (Ikäraja K-7)

7.11.2025 10:28
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 07.11.2025

Lentävä kuolema on Nina Forsmanin ja Sakari Suurosen käsikirjoittama ja ohjaama kotimainen dokumenttielokuva, joka uppoutuu Suomen tuberkuloosihistoriaan ja sen hoitoon 1900-luvulla. Dokumentti kuvaa hyvin aikaa, jolloin tuberkuloosi oli todellinen kansantauti. Se kosketti lähes jokaista suomalaista joko suoraan tai läheisten kautta. Siihen kuoli Suomessa noin 10 000 ihmistä vuodessa, ja sen leviäminen oli sekä sosiaalinen että kansanterveydellinen kriisi.

Dokumentti sukeltaa potilaiden inhimillisiin kokemuksiin ja sen ajan hoitomenetelmiin. Katsoja saa kuvan siitä, millaista oli elää, sairastaa ja toivoa paranemista aikana, jolloin lääketiede oli vielä rajallista ja hoitokeinot usein kivuliaita ja epävarmoja. Elokuva ei kuitenkaan sorru groteskiin kuvastoon vaan rakentaa ymmärrystä ja empatiaa hienostuneen ja tyylikkään kerronnan kautta.

Kerronnallisesti elokuva käyttää oivaltavasti tuberkuloosipotilaan aamunavauksia, jotka toimivat eräänlaisena siltana menneen maailman välillä. Edesmennyt näyttelijä Tomi Alatalo tekee vakuuttavan roolityön potilaana, joka joutuu viettämään elämänsä laitoksessa sairauden eristämänä. Hänen tulkintansa on herkkä ja uskottava ja antaa äänen niille tuhansille, jotka joutuivat kohtaamaan tuberkuloosin eivätkä siitä koskaan parantuneet.

Visuaalisesti elokuva on poikkeuksellisen kiinnostava. Kamera- ja leikkaustyöskentely on hyvin toteutettu, ja etenkin jaetun tarkennuksen diopterin käyttö on oiva visuaalinen kikka, sillä osa kuvasta on sumea, osa tarkka. Taiteellinen ratkaisu, joka symboloi oivallisesti potilaan keuhkojen vajaatoimintaa ja toisaalta elämän ja kuoleman välistä jännitettä.

Vaikka elokuvan kuvallinen maailma ja arkistomateriaalien käyttö on onnistunutta, dokumentin heikoin lenkki on ehkä sivuhahmojen näyttelijäntyö. Joissain kohtauksissa esitystapa lipsahtaa teatterimaisen jäykäksi ja lavastetuksi, mikä hetkittäin rikkoo dokumentin muuten realistista tunnelmaa.

Lentävä kuolema on merkittävä teos suomalaisen dokumenttielokuvan kenttään. Se on historiallinen kertomus niistä suomalaisista, jotka joutuivat kansantaudin uhriksi. Lisäksi se selittää niidenkin ihmisten kohtaloita, jotka selvisivät taudista. Elokuvan kerrontatapa on mietteliäs ja jättää katsomisen jälkeen ahdistavan mutta pohtivan olon suomalaisesta sairaushistoriasta.

Werneri Pihlajamäki

Lentävä kuolema -elokuvan traileri

YouTube video