Lumottu lelukauppa

GENRE ENSI-ILTA TÄHDET

Lapsuuden viattomuuden ja mahdottomiin uskomisen puolesta puhuva elokuva viehättää naiivilla olemuksellaan, mutta ei kestä minkäänlaista kyynisyyttä tai kriittistä asennetta.

Herra Magorium (Dustin Hoffman) omistaa lumotun lelukaupan, jossa lelut ja lapsuuden taikuus heräävät eloon. Itse asiassa koko kauppa on elävä olento. Lelukaupan myymäläpäällikkönä häärii nuori Molly Mahoney (Natalie Portman), joka kaikesta maagisesta huolimatta näkee työnsä välivaiheena yrittäessään keksiä miten täyttää häneen lapsena asetetut korkeat odotukset.

Lähes kaksi ja puoli vuosisataa täyttänyt herra Magorium tuntee aikansa koittaneen ja ryhtyy järjestelyihin siirtääkseen kauppansa omistuksen Mollylle. Hän palkkaa työnarkomaanin tilintarkastaja Henry Westonin (Jason Bateman) järjestämään vuosikymmenten ja -satojen aikana kertyneet kuitit ja muut paperit kuntoon. Asiat eivät kuitenkaan suju kitkatta, kun Magorium ilmoittaa lähdön olevan edessä. Molly joutuu identiteettikriisiin, sillä hyvän ystävän menetyksen lisäksi hän ei katso olevansa sopiva johtamaan lumottua lelukauppaa. Myös itse kauppa ryhtyy murjottamaan, ja sen sisältämä taika alkaa haihtua kaiken kattavan harmauden tieltä.

Molly ryhtyy toimeen yrittäessään ensin pakottaa Magoriumin hoitoon ja sitten vakuuttaa tälle henkiinjäämisen hienoutta. Ainoastaan lelukaupan vakioasiakas, ikäistensä ystävien puutteesta kärsivä pikkuvanha Eric-poika (Zach Mills) kunnioittaa Magoriumin vakaumusta ja ottaa joidenkin asioiden päättymisen yhtä luonnollisena kuin kaupan taikuuden.

Magorium käynnistää useitakin kasvamisprosesseja, joista keskeisimmät ovat Mollyn itsetunnon ja oman tarkoituksen etsintä ja Henryn herääminen siihen, että lelu ei välttämättä ole vain lelu, kauppa vain kauppa ja elämä vain elämä. Elokuvan loppuratkaisut eivät ole kovin vaikeita arvattavia, mutta Lumottu lelukauppa jättää jälkeensä pikkumukavan hyvän olon, jos sen näennäisen surrealismin alla piileviä kuluneita kuvioita tai anarkistisen oloisten elämänohjeiden latteuksia ei pahemmin ryhdy pohtimaan. Paikoin lelutaivaan runsaus myös lipsahtaa tuotesijoittelun puolelle, mikä lastenelokuvassa tuntuu erikoisen arveluttavalta, mutta sekään ei täysin tuhoa hyvää tarkoittavan tarinan lumoa.

Aikuista katsojaa häiritsee hetken tuttujen näyttelijöiden suomenkielinen jälkiäänitys. Yllättävän nopeasti siihen kuitenkin tottuu. Itse asiassa varsinkin Dustin Hoffmanin yli äyräiden pursuavaa näyttelemistä Tom Pöystin tutun turvallinen ääni tasapainottaa mukavasti. Elsa Saisio tavoittaa Molly Mahoneyn hahmon hyvin, mutta silti paikoin tuntuu oudolta kuulla Natalie Portmanin puhuvan suomea.

Aivan koko perheen elokuva Lumottu lelukauppa ei ole. Lelukauppaan sijoittuvien värikkäiden kohtausten vastapainoksi elokuvassa on pysähtyneitä hetkiä, joissa henkilöt puhuvat paljon. Näissä kohdissa pienimpien katsojien keskittymiskyky hyvin todennäköisesti herpaantuu. Aivan naperoita teatteriin ei siis kannata ottaa huolimatta elokuvan kaikille sallitusta ikärajasta. Vähän isompia lapsia elokuva voi hyvinkin kiehtoa, mutta se ei kestä hetkeäkään teini-iän kynnyksellä ihmissieluun astuvaa kyynisyyttä. Siitä seuraava ikäpolvi, jolle elokuva sopii, ovat keski-ikäistyneet mutta lapsenmieliset aikuiset, jotka nostalgisesti haluavat hetken uskotella itselleen, että lapsuus tosiaan on taianomaista aikaa.


Aiheeseen liittyvät elokuvat