Maailman ympäri 80 päivässä

GENRE ENSI-ILTA TÄHDET

Jules Vernen romaanin mukaan nimetyssä toimintaseikkailussa lontoolainen herrasmies Phileas Fogg (Steve Coogan) lyö vetoa Kuninkaallisen Tiedeakatemian kanssa aiheesta, onko maapallo mahdollista kiertää 80 päivässä. Todistaakseen hypoteesinsa Fogg lähtee kierrokselle. Matkaseuraa saadaan kiinalaisesta Passepartout’sta (Jackie Chan). Pariisista kyytiin tupsahtaa taiteilijatar Monique La Roche (Cécile De France). Matkan varrella tutustumme myös Turkin prinssi Hapiin (Arnold Schwarzenegger) ja Wrightin veljeksiin (Luke ja Owen Wilson), joiden esiintyminen elokuvassa täyttää saman funktion kuin heidän mainitsemisensa tässä virkkeessä.

Tätä seikkailua varsin omintakeisine käänteineen on mahdotonta yhdistää millään muotoa Vernen viehättävään kertomukseen, jota se korkeintaan toisinaan hipaisee. Henkilöasetelmia on katsottu tarpeelliseksi muuttaa saattamalla keskiöön herra Foggin palvelija Passepartout. Passepartout on kiinalainen, ja hän osaa useita kiinalaisia taistelulajeja. Miekkosen täytyy palauttaa kotikyläänsä Englannin pankista varastamansa jadebuddha, jota myös kiinalaisen sotaherran kätyrit tavoittelevat.

Tässä mukaelmassa Phileas Fogg ei ole luonnontieteistä kiinnostunut korrekti herrasmies – jollaiseksi hänet on oikeutetusti totuttu mieltämään – vaan henkeäsalpaavan tumpelo ja avuton keksijä. Ja koska hän on henkeäsalpaavan tumpelo ja avuton, saadaan Jackie Chanille – siis Passepartout’lle motiivi pysytellä hänen seurassaan jadebuddhan onnellisen palautuksen jälkeenkin. Fogg kun ei pärjää yksin, niin ennenkuulumatonta kuin sellainen onkin.

Elokuva on adoptoinut aiheensa Verneltä, veivannut tarinaan ylikierroksia niin paljon ettei hyperaktiivisimmankaan lapsen huomiokyky herpaantuisi, ja niin ikään haudannut vanhanajan seikkailun lumon kuuden metrin syvyyteen. Ongelma on tämä: ei ole mitään järkeä eläytyä jännitykseen joka syntyy Foggin yrityksestä ehtiä seuraavaan, kohtuullisen tavalliseen kulkuvälineeseen, kun pitäisi jännittää hengästyttävän suurieleisesti, selättääkö Jackie Chan pahan kätyrit ja toimiiko seuraava Foggin rakentama, erittäin omituinen kulkuväline. Tässä ei tietenkään ole mitään vikaa, jos haluaa jännittää hengästyttävän suurieleisesti. Vernen tarina ja sitä kunnioittaen tehdyt minisarja ja piirretty kuitenkin rakentuivat viehättävän, todentuntuisille seikoille perustuvan jännityksen ja tervehenkisen seikkailun varaan. Eikä leppoisan seikkailuhengen vaihtaminen kovaääniseen viriketulvaan välttämättä miellytä jokaista.

Leffaan onkin järkevintä asennoitua hengästyttävänä Jackie Chan -toimintana, josta ei sinänsä ole pahaa sanottavaa. Viehättävän vanhanajan seikkailun perään on turha kaivata. Jos hyväksyy klassikon kaltoinkohtelun, saattaa elokuvasta siis pitää. Ajatusprosessin tässä vaiheessa jää enää kaipaamaan lopputekstien ohessa näytettäviä pieleen menneitä akrobaattikohtauksia.