Laittoman radioaseman toiminnasta kertovassa Merirosvoradiossa on värikkäitä hahmoja ja hyvää musiikkia, mutta kunnon tarinaa ei muutamista hauskoista hetkistä huolimatta synny.
Nykyään rockia kuulee kaikkialla eikä sitä kukaan ihmettele, mutta 40 vuotta sitten kaikki oli toisin. Vaikka 1960-luku oli nuorisomusiikin kulta-aikaa, ei sitä juuri soitettu radiossa. Ei edes Iso-Britanniassa, missä suuri osa popmusiikista syntyi. Suomessa ja muualla Euroopassa hallitsivat yleisradiomonopolit, joiden ohjelmistossa ei ollut popille ja rockille tilaa kuin satunnaisesti.
Popmusiikilla oli kuitenkin valtavasti yleisöä ja kysyntää, joten sen ystävät alkoivat perustaa omia radioasemia. Toimilupaa ei tietenkään voitu monopolin aikana saada, joten lakia kierrettiin lähettämällä ohjelmia laivoilta, jotka oli ankkuroitu aluevesirajojen ulkopuolelle.
Vuoteen 1966 sijoittuva brittielokuva Merirosvoradio kertoo tällaisesta radioasemasta. Vaikka elokuva on saanut innoituksensa todellisten merirosvoradioiden toiminnasta, on tarina puhdasta fiktiota. Tapahtumat keskittyvät Radio Rock -nimisen Pohjanmereltä ohjelmia lähettävän radioaseman ympärille. Nuori Carl (Tom Sturridge) saapuu Radio Rockin alukselle saatuaan potkut koulusta. Carlin ottaa vastaan aluksen kapteeni ja radioaseman pomo Quentin (Bill Nighy), joka on myös hänen kummisetänsä.
Carl tutustuu laivan kirjavaan dj-porukkaan, jonka kingi on amerikkalainen The Count eli Kreivi (Philip Seymour Hoffman). Hieman myöhemmin laivalle ilmestyy myös toinen suosittu tiskijukka Gavin (Rhys Ifans), jonka on vaikea mahtua Kreivin kanssa samaan laivaan. Kumpikin haluaa olla radioaseman suurin tähti.
Radio Rockin suuri suosio saa Iso-Britannian hallituksen ryhtymään toimenpiteisiin. Luvatta toimivan ja nuorisoa turmelevan radioaseman toiminta halutaan lopettaa mitä pikimmin. Tämä tehtävä annetaan Kenneth Branaghin esittämälle päättäväiselle ministerille.
Merirosvoradio on vasta toinen Richard Curtisin (s. 1956) ohjaama pitkä elokuva. Käsikirjoittajana hän on sen sijaan luonut pitkän ja näyttävän uran. Curtis tuli tunnetuksi television komediasarjoilla Ei yhdeksän uutiset, Nolojen tilanteiden mies ja Musta kyy, joissa kaikissa näytteli Rowan Atkinson. Curtisin läpimurto pitkän elokuvan kirjoittajana tuli elokuvalla Neljät häät ja yhdet hautajaiset (1994). Toinen romanttinen menestyskomedia Notting Hill seurasi viisi vuotta myöhemmin. Nuo kaksi kuuluvat kaikkien aikojen suosituimpiin brittielokuviin. Vuonna 2003 teattereihin tuli Curtisin esikoisohjaus Rakkautta vain – romanttinen komedia sekin.
Nyt Curtis on vaihtanut lajityyppiä. Tosin romantiikkaakin Merirosvoradiossa kyllä on. Ja vielä enemmän vapaata seksiä ja rockia. Merirosvoradiossa on hauskalta ja kiinnostavalta kuulostava perusidea sekä loistava näyttelijäkaarti. Kokonaisuutena se on kuitenkin pettymys. Tietäen Curtisin kirjoittajankyvyt olisi odottanut hauskempaa lopputulosta. Huumoria kyllä viljellään, mutta naurunremahdukset jäävät vaimeiksi. Carl on tavallaan keskushenkilö, mutta hänen osuutensa elokuvassa jää epämääräiseksi. Branaghin kohellus ministerinä ei toimi. Monet muut henkilöhahmot ovat kieltämättä persoonallisia ja koomisia, mutta elokuva tuntuu rakentuvan pelkkien värikkäiden tyyppien ja yksittäisten kohtausten varaan eikä kunnon tarinaa synny.
Musiikkia kuullaan elokuvassa paljon. Se onkin valittu hyvällä maulla vaikkakin hieman yllätyksettömästi. Ajankuvassa ei olla oltu turhan tarkkoja, vaan vuoden 1966 tiskijukat ovat saaneet jostain käsiinsä myös 70-luvun levytyksiä. Mutta sillä ei ole niin väliä. Pääasia on musiikki ja hyvä meininki. Kyllä tämä laiva rokkaa mutta ei aivan niin lujaa kuin olisi odottanut